ATLAS-komeetta kirkastuu edelleen

Kari A. Kuure

Päivitetty 1.4.2020

Komeetta C/2019 Y4 (ATLAS) on edelleen kirkastunut, vaikka se ei vielä olekaan paljain silmin nähtävissä. Seiichi Yoshidan komeetta sivulla komeetan kirkkaudeksi ilmoitetaan hieman alla 8 magnitudia. Samainen sivu ennustaa, että komeetta voisi saavuttaa kirkkauden -1 perihelin aikaan (31.5.). Tällä hetkellä kirkkaushavainnoista ei pysty päättelemään, noudattaako komeetan kirkkauden kehitys ennakoitua käyrää.

Ennusteessa komeetan kirkkaus hidastuu juuri näihin aikoihin. Jos näin ei käy, vaan kirkkaus kasvaa samaan tahtiin kuin tähänkin asti helmikuun lopulta alkaen, perihelin aikainen kirkkaus olisi luokaa -5.

Milloin sitten komeetta tulee paljain silmin näkyväksi? Jälleen vastaus riippuu siitä, millaista kirkkauden kasvukäyrää komeetta noudattaa. Jos se kirkastuu Yoshidan ennusteen mukaan, niin silloin paljain silmin nähtäväksi se tulee vapun tienoilla. Silloin sen kirkkaus olisi noin 5 magnitudia. Jos kirkkaus noudattaakin suoraa linjaa, niin silloin 5 magnitudin raja saavutetaan huhtikuun puolivälin tienoilla.

Tähtien kirkkaudesta puhuttaessa paljain silmin näkyvien tähtien rajana pidetään kirkkautta 6. Miksi komeetan kirkkaus täytyy olla suurempi näkyäkseen paljain silmin? Komeettojen ja muiden pintakohteiden kirkkaus on kokonaiskirkkaus, joka siis kertyy koko kohteen näkyvä pinta-alan yli summattuna. Tähdet sen sijaan ovat äärettömän pieniä pisteitä, joten tähtien kirkkaus on kokonaiskirkkaus.

Jos katsot kirkasta tähteä kaukoputkella ensin kuvan ollessa terävä, näet sen edelleen pistemäisenä kohteena. Mutta jos säädät kaukoputken epäteräväksi, näet tähden kuvan pinta-alan kasvavan, samalla sen pintakirkaus vähenee. Epäterävänä näkyvän tähden kokonaiskirkkaus on edelleen sama kuin terävässä kuvassa mutta, jotta voisit sen kirkkauden määrittää, sinun täytyisi summata kirkkaushavainnot koko epäterävän levyn yli (pinta-alalta), jolloin saisit tähden kokonaiskirkkauden määritettyä. Komeetta on luonnostaan tällainen epäterävä kohde ja kokonaiskirkkaus muodostetaan samalla tavalla kuin epäterävän tähden kirkkaus.

Visuaalihavainnoissa komeetan kirkkauden voikin määrittää siten, että käyttää apuna erikirkkauden omaavien tähtien epäteräviä kuvia apuna. Säädä epäterävyys niin, että se vastaa mahdollisimman tarkasti näkemäsi komeetan kokoa. Jos epäterävän tähden pintakirkkaus on sama kuin komeetalla, niin silloin komeetan visuaalinen kirkkaus on sama kuin vertailutähden. Jos vertailutähden pintakirkkaus on suurempi tai pienempi, silloin tarvetta vaihtaa vertailutähti paremmin komeetan kirkkauteen sopivaksi.

Komeetan kirkastuessa vertailutähdiksi sopivia tähti on yhä harvemmassa. Tällöin toukokuun lopulla voi tulla eteen tilanne, että vertailutähdeksi sopiva tähti on ainoastaan Progyon (V_m=0,4). Sen jälkeen, jos kirkastuminen jatkuu, täytyykin vertailla Venukseen.

Seuraavat kuvat kertovat komeetan paikan viiden vuorokauden välein kello 1.00 huhtikuun aikana. Palaan asiaa toukokuun osalta myöhemmin. Klikkaa kuvat suuremmiksi!

Päivitys 1.4.2020. Lue myös Veikko Mäkelän juttu komeetan kirkkaudesta ja siihen vaikuttavista tekijöista ja kirkkauden mallintamisesta Verkkojulkaisu Zeniitistä
https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2020/03/31/c-2019-y4-atlas-ja-muita-komeettoja/

Komeetta C/2019 Y4 ATLAS

Tänä iltana (19.3.2020) komeetan C/2019 Y4 kirkkaus on noin 8m. joten ensimmäiset kiikarihavainnot ovat mahdollisia. Kiikari tulisi kuitenkin tukea vaikkapa kamerajalustaan.

Komeetta C/2019 Y4 ATLAS sijainti 20.3.2020 kello 5.00 Suomen aikaa. Kuva © Kari A. Kuure.

Tänä iltana komeetta on näkyvissä Lähellä zeniittiä Iso Karhun tähdistössä (katso kuvaa). Se on siis hyvin korkealla taivaalla, joten se ei ole kovin helpossa paikassa kiikarihavaitsijoille. Ehkä parempi ajankohta komeetan havaitsemiseen on huomen aamulla kello 5, jolloin komeetta on noin 49 asteen korkeudella (atz 325°). Tämä korkeus on jo huomattavasti helpompi kiikarihavaitsijoille.

Uusimmat ennusteet kertovat, että komeetasta tulisi ainakin yhtä kirkas kuin vuonna 2007 nähty McNaught, jonka kuva on edellisessä jutussa.

Kevään kirkas komeetta

Kari A. Kuure

Noin nelisen kuukautta sitten Asteroid Terrestrial-impact Last Alert System (ATLAS) havaitsi komeetan, joka sai luettelotunnuksekseen C/2019 Y4. Löytöhetkellä se oli vielä hyvin kaukana mutta oli lähestymässä Aurinkokuntamme sisäosia. Se on vieläkin tätä kirjoittaessani Marsin radan ulkopuolella mutta on jo kirkastunut huomattavasti siitä, mitä sen kirkkauden kehityksessä aluksi ennakointiin.

Kirkas komeetta Tampereen horisontissa oli vuonna 2006 komeetta McNaught. Tuleeko C/2019 Y4 ATLAS -komeetasta samanmoinen, jää nähtäväksi. Kuva © Kari A. Kuure.

Kirkkauden kasvu on saanut tutkijat kiinnostumaan siitä toden teolla. Mielenkiintoa lisää se, että komeetta on samanlaisella kiertoradalla kuin vuoden 1844 ”Suuri komeetta”. Jotkut tutkijat ovat spekuloineet, että C/2019 Y4 olisikin suuresta komeetasta irronnut kappale. Komeetta näyttäisi kuuluvan suureen Kreutz- auringonhipaisijoiden komeettaperheeseen. Ryhmään kuuluvien komeettojen radat vievät usein niin lähelle Aurinkoa, että ne tuhoutuvat lämmön vaikutuksesta.

Komeetan ilmakehä näyttäisi olevan jo tässä vaiheessa noin 300 000 km halkaisijaltaan, siis yli kaksinkertainen Jupiterin halkaisijaan verrattuna.

Kirkkauden odotetaan kasvavan parina seuraavan kuukautena merkittävästi, jopa niin että siitä olisi tulossa merkittävän kirkas komeetta. Komeetta on perihelissä toukokuun 31. päivänä ja silloin sen kirkkaudeksi lasketaan -5,4^m. Komeetan kokonaiskirkkaus olisi näin ollen yhden magnitudin kirkkaampi kuin Venus on juuri nyt. Tosin, kyseessä on pinta kohde, joten se kirkkaus jakaantuu koko komeetan näkyvälle pinnalle ja siitä syystä Venusta ja komeettaa on vaikea verrata toisiinsa. Jonkinlaisen käsityksen komeetan kirkkaudesta saa, jos kiikarin terävyyssäädön säätää mahdollisimman epäteräväksi ja sen jälkeen katsoo Venusta. Komeettaa on kuitenkin lähes mahdotonta havaita tähän aikaan.

Komeetan C/2019 Y4 ATLAS -sijainti 20.5.2020 kello 1.30. Kuva © Kari A. Kuure.

Tampereella pimeät yöt päättyvät huhtikuun 17. päivänä. Onneksi komeetta on yön pimeimpinä hetkinä näkyvissä pohjoisessa, joten voimme seurata sen kulkua jonkin aikaa ennen vaaleita kesäöitä. Toukokuun 1. päivänä komeetan kirkkaudeksi lasketaan noin 6,3^m ja se sijaitsee Kirahvin tähdistössä, siis korkealla pohjoisella taivaalla.

Toukokuun 5. päivänä komeetan kirkkaus on kasvanut magnitudin verran (V_m=5,3), toukokuun 10 päivänä kirkkaus on V_m=3,7, 15.5. kirkkaus on V_m=1,8, 20.5. kirkkaus on V_m=-0,6 ja 20.5 kirkkaus on V_m=-3. Nyt ollaan jo niin lähellä periheliä ja taivas on vaalea, että komeetan löytäminen taivaalta on vaikeaa huolimatta komeetan suuresta kirkkaudesta. Komeettaa on myös siirtynyt Perseuksen tähdistöön.

Komeetan rata ja sijainti 15.5.2020. Kuva © Kari A. Kuure.

Ehkä viimeisin mahdollisuus nähdä komeetta on 25.5. kello 1.30 aikaan (edelleen Perseuksessa), jolloin se on NNE-suunnassa. Korkeutta komeetalla ei ole kovinkaan paljon, sillä se näkyy noin 9 asteen korkeudella. Jos ja kun mitä ilmeisemmin komeetalle kehittyy pyrstö, se osoittaa Auringosta poispäin eli tässä vaiheessa oikealle ylös.

Komeetta on sirkumpolaarinen (pysyttelee horisontin yläpuolella koko vuorokauden) aina 28.5 asti, jolloin se nousee kello 0.16. Tampereella.

Toukokuun 31. päivänä komeetta on perihelissään ja vain 0,25 au etäisyydellä Auringosta. Etäisyys Maahan ei ole suuren suuri, sillä se on vain 0,87 au. Tässä vaiheessa komeetta nousee horisontista kello 2.31 ja Aurinko hetkeä myöhemmin, joten ennakoidusta kirkkaudesta V_m=-5 ei juurikaan ole hyötyä komeetan näkemisen suhteen.

Perihelin aikaan komeetta näkyy niin lähellä Aurinkoa, että sen havaitseminen on jo mahdotonta. Kuva © Kari A. Kuure.

Perihelin jälkeen komeetta ei enää näy Suomessa yön pimeimpinä hetkinä. Kesäaikana se on vain päiväaikaan horisontin yläpuolella ja syksyn tullessa komeetan kirkkaus on painunut havaittavuuden alapuolelle.

Havaintoja varten tästä linkistä voi laskea tarkat koordinaatit kullekin havaintosesssiolle. Huomaa, että sivun oletusarvona on maapallon keskipiste, joten jos halua toposentriset koordinaattit, joudut syöttämään ne ohjelmalle.

https://ssd.jpl.nasa.gov/horizons.cgi?find_body=1&body_group=sb&sstr=C/2019%20Y4

Jos joku onnistuu kuvaamaan komeettaa, niin Radiantti julkaisee mielellään nämä kuvat.

Kokouskutsu kevätkokoukseen

Tampereen Ursa ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 17. maaliskuuta 2020 kello 18.00 alkaen (Kaupinpuistonkatu 28, 33500 Tampere).

Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat kuten hyväksytään Toimintakertomus 2019, Tilinpäätös ja Tase 2019 sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisesti tilivelvollisille.

Tampereella 16.2.2020
Hallitus

Hieno tulipallo tallentui videolle

Kari A. Kuure

Tampereen Ursan tähtitornilla taivasta valvovat kamerat tallensivat kovalevylle hienon tulipallon torstai-iltana (20.2.2020) kello 18.20.15 alkaen. Tulipallo oli näkyvissä noin 6 sekuntia. Ilmiö oli tämän vuoden kirkkain ja samalla myös hitain.

Videokuvasta yksittäiset kuvat yhdistettynä tulipallo näyttää erityisen komealta. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Tulipallot ovat avaruudesta maapallon ilmakehään syöksyviä kappaleita, useimmissa tapauksessa kiviä. Ne eroavat tavallisista meteoreista siinä, että valoilmiön aiheuttanut kivi on tavallista massiivisempi. Tavalliset meteorit aiheutuvat muutaman gramman tai ehkä muutaman sata gramman massaisista kappaleita, mutta tulipallojen massat vaihtelevat muutamasta kilosta muutamaan sataan kiloon tai joskus, hyvin harvoin, vieläkin massiivisempiin kappaleisiin.

Tunkeutuessaan ilmakehään, ilmakehä vastustaa kiven putoamista. Ilma kappaleen edessä kompressoituu, kuumenee muutamaan tuhanteen asteeseen ja sulattaa ja höyrystää kiven pintamateriaalia. Useimmat avaruudesta tulevat kivet ovat rakenteeltaan jonkin verran huokoisia. Kompressoitunut ilma tunkeutuu kiven huokosiin ja nostaa paineen korkeaksi. Korkea paine pirstoo kiven pieniksi kappaleiksi ja ne edelleen vielä pienemmiksi kappaleiksi. Yleensä lopulta koko kivi on pirstoutunut ja höyrystynyt ilmalennon aikana.

Yllä oleva video alkaa noin 6 sekuntia ennen tulipallon ilmaantumista. Video © Tampereen Ursa ry.

Joissakin tapauksissa kaikki kiviaines ei ehdi höyrystyä, kun putoaminen on ehtinyt noin 40 km korkeuteen. Tässä korkeudessa syöksyn nopeus on pudonnut jo niin hitaaksi, että kappaletta ympäröivän ilman lämpötila ja kompressio on pudonnut niin alas, että plasmaa eikä valoilmiötä ei enää synny. Tämän jälkeen vauhti hidastuu edelleen ja lopulta mahdollisesti jäljelle jääneet kappaleet putoavat maanpinnalle ilmakehän mahdollistavalla vapaan kappaleen putoamisnopeudella, yleensä noin 60 – 100 m/s.

Kiveä ympäröivän kuuman plasman vaikutus rajoittuu vain kiven pintakerrokseen. Avaruuden kylmyydessä kappaleen lämpötila saattaa olla hyvin alhainen, ja se ei ehdi nousta kovinkaan korkeaksi muutaman sekunnin ilmakehän läpäisyn aikana. Näin ei olekaan yllättävää, että maanhan pudonneet kivet voivat olla niin kylmiä, että keräävät itsensä ympärille huurrekerroksen, joka tietysti sulaa, kun kappale lämpiää lojuessaan maanpinnalla.

Maahan pudonneista kappaleista suurin osa on kiviä. Vain pieni osa, vain pari prosenttia, on rautaa ja nikkeliä sisältäviä ja saman verran kiveä ja metalleja sisältäviä. Meteoriittien mineraalivalikoima on varsin runsas mutta useimmissa on rautaa sisältäviä mineraaleja kuten oliviina. Kivet eivät siis kovinkaan helposti erotu maanpinnan kivistä ja niinpä niiden tunnistaminen voi olla todella vaikeaa.

Varmin todiste kiven kosmisesta alkuperästä on pinnan tumma väli ja selvät sulamisjäljet. Jos kivi on pirstoutunut maanpintaa törmätessään, voidaan havaita, että sulanut kuori on vain muutaman millimetrin vahvuinen. Maankivien kanssa samankaltaisuus tekee myös meteoriittien tunnistamisen ja löytämisen vaikeaksi. Muutamassa vuodessa sulanut pinta rapisee pois, jolloin ei ole mitään tunnistettavaa merkkiä kiven alkuperästä, jos sellaiseen vaikka sattuisi törmäämään.

Tulipallojen ratoja määrittää Ursan Tulipalloryhmä. Eri valokuvista ja videoista määritetään kolmiomittauperiaatteella ilmakehään syöksyneen kappaleen rata ja laskelmilla, sekä meteorologisten havaintojen avulla pyritään määrittämään mahdollisien pudokkaiden sijainti. Vaikka havainnot olisivat hyviä, niin valitettavan harvoin maastosta löydetään meteoriitteja muutoin kuin aivan sattumalta kiviaidasta tai saunan kivijalasta. Silti maastossa kulkiessaan on syytä pitää silmänsä auki ja tutkiskella vähän lähemmin kaikki erikoisen näköiset kivet, varsinkin jos niissä on tumma, lasittunut kuori.

Osittainen kuunpimennys perjantaina 10.1.2020

Kari A. Kuure

Sään salliessa perjantai-iltana nähdään Kuun puolivarjopimennys. Se ei ole aivan yhtä vaikuttava näky kuin täydellinen täysvarjopimennys, mutta tähtiharrastajan kannalta puolivarjopimennyksessä on myös oma mielenkiintonsa.

Puolivarjopimennys 9.2.2009 Tampereen ursan tähtitornilla. Kuu on juuri noussut pimennyksen alkaessa. Kuva © Kari A. Kuure.

Pimennys alkaa kello 19.07 Kuun ollessa idässä noin 24° korkeudella. Vaikka ilmakehä punertaa hieman Kuuta, pimennys näkyy jonkin aikaa hieman tavanomaista voimakkaampana punertumisena. Pimennyksen edistyessä punertuminen voimistuu ja pimennyksen ollessa syvimmillään kello 21.21, Kuun alareuna on selkeästi tummentunut. Tummentuminen ei ole niin voimakasta kuin täysvarjopimennyksen aikaa, sillä Kuu pysyttelee koko pimennyksen ajan puolivarjon alueella.

Syvimmän pimentymisen jälkeen Kuu vaeltaa hiljalleen pois puolivarjosta, samalla sen kirkkaus kasvaa, sillä puolivarjo on reunoiltaan vähemmän himmeä. Samaan aikaa Kuu kohoaa taivaalla, jolloin myös ilmakehän himmentävä vaikutus vähenee.

Pimennyksen alussa Kuu on siis idässä (az = 87°) ja pimennyksen syvimmän vaiheen aikana suunnassa EESE (az = 117,5°, korkeus 39°). Pimennyksen päättyessä kello 23.12 Kuu on siirtynyt SSE (az = 149,6°) ja korkeutta sillä on 48°. Sään salliessa korkeutta Kuulla on siis koko pimennyksen ajan kohtuullisen paljon, joten valokuvaaminen pitäisi onnistua hyvin helposti.

Tämän kertainen pimennys on vuoden ainoa, joka näkyy Tampereella. Muut pimennykset ovat myös puolivarjopimennyksiä ja niiden päivämäärät ovat 5.6. kello 21.25, 5.7. kello 6.31 ja 20.11. kello 11.44.

Tämä tammikuun alkupuolen kuunpimennys näkyy Aasiassa ja Euroopassa, sekä suurimmassa osassa Afrikkaa. Australiassa suurimmaksi osaksi Kuu laskee pimentyneen, vain länsiosassa pimennys on näkyvissä kokonaan. Portugalissa ja Afrikan länsiosassa Kuu ei pimennyksen alkaessa ole vielä noussut.

Kesäkuun pimennys näkyy suuressa osassa Aasiaa, vain Japanissa Kuu laskee pimennyksen kuluessa. Suomessa suuressa osassa Länsi-Eurooppaa Kuu nousee pimennyksen aikana, vain aivan Pohjois-Lapissa Kuu ei nouse lainkaan. Etelä-Amerikan itäosassa Kuu nousee pimennyksen loppuvaiheissa.

Heinäkuun kuunpimennys ei näy Suomessa lainkaan. Sen sijaan Länsi-Euroopassa ja Afrikassa Kuu laskee pimennyksen aikana. Pimennys näkyy Etelä-Amerikassa Ja suuressa osassa Pohjois-Amerikan itäosaa, lännessä Kuu nousee pimennyksen aikana.

Marraskuun pimennys on mielenkiintoinen, sillä se ei näy eteläisessä Suomessa lainkaan. Sen sijaan se näkyy alusta loppuun noin Rovaniemen korkeudelta ja Kuu nousee pimennyksen aikana kolmiossa Oulun pohjoispuolelta Muonioon. Kolmion kolmas kärki on Kuusamon itäpuolella melko tarkkaan Suomen ja Venäjän rajalla.

Valokuvaaminen

Puolivarjopimentyneen Kuun valokuvaaminen ei ole vaikea tehtävä. Toki kameran lisäksi tarvitaan kamerajalusta, sillä valotusajat ovat sen verran pitkiä, että liikahtaneita kuvia on helppo saada aikaan käsivaralta kuvattaessa. Jos käytät polttoväliltään yli 300 mm teleobjektiivia tai kaukoputkea, seuranta on välttämätön. Lisäksi kamera olisi hyvä varustaa etälaukaisimelle, ja järjestelmäkeroissa peili pitäisi nostaa ylös ennen laukaisua.

Pimennys kestää sen verran aikaa, että kamera tarvitsee toiset akut, sillä kylmä sää hyydyttää helposti isonkin akun, vaikka kamera ei päällä olisikaan kokoaikaa.

Pimennystä kuvattaessa on syytä seurata histogrammista valokuvien valotusta. Kuun kirkkaus ensin himmenee ja sitten voimakkaasti kirkastuu pimennyksen loppua kohti mentäessä. Tällöin ylivalottumisen vaara on ilmeinen. Mikään ei harmita niin paljon kuin selkeästi ylivalottunut kuva.

Vaikka kuva pimentyneestä Kuusta onkin teknisesti hieno, kuvaan voi hieman lyhyemmillä polttoväleillä sommitella jotain muutakin kuin pimentynyt Kuu pimeällä taivaalla. Ihminen kuvassa luo aina toisenlaisen tunnelman, ja saman tekee vaikka pienikin nuotio. Jos kuvassa pimentynyt Kuu heijastuu vaikkapa järven pinnasta, kuva on mitä julkaisukelpoisin.

Havaintomatka Madeiralle

Kari A. Kuure

Viime elokuun alkupuolella julkaisin artikkelin^[1] Merkuriuksen ylikulusta. Siinä tarkastelin itse ylikulkua ja kuinka sitä pitäisi havaita. Tässä jutussa kerron kuinka oma matkani Madeiralle ja  Merkuriuksen ylikulkuhavainnot onnistuivat.

Merkuriuksen ylikulun havaintopaikkana toimi hotellihuoneen parveke. Kuva © Kari A. Kuure.

3 kk ylikulkuun

Tein matkavarauksen itselleni ja vaimolleni Madeiran saarelle, jossa ylikulku näkyisi alusta loppuun, jos vain sää sen mahdollistaisi. Säästä tulikin jännitysnäytelmä, sillä sääennusteet eivät loppujen lopuksi lupailleen ainakaan täysin aurinkoista säätä marraskuun 11. päiväksi.

Visuaalihavaintohin käyttämäni kaukoputki Scopos 62. Kuva © Kari A. Kuure.

Tehtyäni matkavarauksen elokuussa, olikin aikaa miettiä sitä, kuinka oikeasti havaitsisin Merkuriusta. Mukaan piti saada kaukoputki mukaan visuaalihavaintoja varten ja tietysti kameravarustus ja sille oma seurantalaitteisto. Ongelmaksi muodostui se, että lentokoneeseen sai ottaa enintään 23 kg painavan matkalaukun ruumaan ilman lisämaksua tai jos lisämatkalaukku tulisi mukaan, niin siitä joutuisi mennen tulleen maksamaan aika suuren rahtimaksun. Niinpä lähtökohta oli se, että kaikki laitteet + muut matkatavarat piti mahtua yhteen laukkuun.

Ensimmäinen suunnitelmani oli ottaa mukaan Sky-Watcher Supatrak kaukoputki (D=80 mm, F=1000 mm, Maksutov), johon voisi kytkeä järkkärirungon valokuvausta varten. Visuaalihavaintoja varten tarvitsisin toisen kaukoputken ja kamerajalustan. Molemmat löytyivät omista laitteistani, se ei siis olisi ongelma, varsinkin kun vaimoni suostui ottamaan omaan matkalaukkuunsa kamerajalustan.

Supatrakissa oli kuitenkin oma ongelmansa, ehkä vaikein niistä oli järjestelmäkameran rungon ja sen varusteiden mukaan ottaminen. Painoa tulisi liikaa. Näin ollen ensimmäisestä suunnitelmasta syksyn aikana aloin luopua samalla kun toinen suunnitelma alkoi mielessäni muotoutua.

2 kk ylikulkuun

Toinen suunnitelma oli se, että kun joka tapauksessa kameravarustukseen tulisi kuulumaan kaksi superzoom-puolijärkkäriä, niin miksi en käyttäisi niitä ylikulun kuvaamiseen? Se kuitenkin edellytti uuden seurantalaitteiston hankintaa, koska muutoin toisella kameralla sekvensikuvausta en pystyisi tekemään. Tarkoitus oli, että ottaisin kuvan kummallakin kameralla 30 sekunnin välein koko ylikulun ajan. Tämä merkitsisi sitä, että kuvia tulisi kumpaankin kameraan noin 650 kpl eli yhteensä noin 1300 kuvaa.

Kahden kameran kuvauslaitteisto kiinnitettynä S-W Star Adventure seurantalaitteistoon. Kuva © Kari A. Kuure.

Toista kameraa varten oli hankittava ohjelmoitava laukaisin. Toisessa kamerassa se oli sisäänrakennettu toiminto. Kuvausaika olisi noin kuusi tuntia, joten kameroiden omat akut eivät tulisi pitämään kameroita toiminnassa näin kauan. Siispä molemmille kameroille piti hankkia verkkolaitteet. Ne löytyivätkin Saksasta Ebayn välityksellä.

Kuvausjalustaksi valikoitui aluksi S-W Star Adventure mini, jota Verkkokauppa.com oli pitänyt nettilistoillaan myynnissä. Tässä vaiheessa elettiin jo syyskuun loppua. Hyvin pian tilauksen jälkeen kuitenkin selvisi, että ko. laitteen toimitusaika olisi jopa 6 viikkoa, eli se tuli minulle vasta Madeiralta palattuani. Mitä tehdä  –  peruuttaa tilaus ja palata suunnitelmaan 1!

1 kk ylikulkuun

Peruutin tilauksen ja aloin suunnitella muita vaihtoehtoja. Tampereen Ursan yhteistyökumppani Teleskope Service tarjosikin samaa laitetta sekä hieman jykevämpää seurantalaitetta hyllystään noin viikon toimitusajalla ja vielä varsin kohtuulliseen hintaan. Päädyin jälkimmäiseen: tilaus sisään ja laitetta odottamaan. Se saapuikin ilmoitetussa ajassa ja pääsin jopa kerran harjoittelemaan kuvausta eräänä selkeänä syyspäivänä. Tämä harjoittelu olikin hyvin tärkeä, sillä se paljasti muutaman korjattavan kohdan, jotka tulisivat olemaan ratkaisevassa asemassa ylikulun onnistuneessa kuvauksessa.

Kamera suojasin Auringon suoralta lämpösäteilyltä aluminoidulla suojapeitteellä. Kameroiden aurinkosuodattimet valmistin AstroSolar-kalvosta. Kuva © Kari A. Kuure.

Parin viikkoa ennen H-hetkeä alkoi sääennusteiden aktiivinen seuranta. Ilmatieteenlaitos ennusteli vuoroin sadetta, pilvistä säätä ja taisi kerran myös ennusteessa olla sen verran selkeää säätä tiedossa, että olisi päässyt oikein kuvaamaankin. Foreca puolestaan oli hieman samoilla linjoilla, mutta hieman eri aikoina. Näin ollen matkalle lähtiessämme säätila ylikulun aikaan oli vielä suuri jännittämisen paikka.

1 vk ylikulkuun

Saavuimme Madeiraan kuusi päivää ennen ylikulkua. Saari on meille aikaisemmilta reissuiltamme tuttu mutta hotelli oli meille aivan uusi tuttavuus. Olimme sen toki edellisenä vuonna nähneet ja tiesin suunnilleen mihin suuntaan sen parvekkeilta näkyisi – suunta oli kaakosta länteen, siis aivan oikea. Oli siinä vielä pari yksityiskohtaa, jotka olisi saattanut sotkea suunnitelman, mutta onneksi ne eivät toteutuneet ja pystyin tekemään havainnot hotellin tilavalta parvekkeelta. Jo olisi ollut toisin, kuvauspaikka olisi pitänyt etsiä jostakin muualta ja akkujen vaihdosta johtuen, ajoittain ainakin vain yhtä kameraa olisi voinut käyttää kuvaukseen.

Itsekin pääsin kuvaan havaintolaitteiden kokoamisvaiheessa. Kuva © Terttu Kuure.

Madeiralla on aina paljon tekemistä näin luontokuvauksesta kiinnostuneelle ja nytkin edessä olevat päivät kuluivat maastossa kamerat mukana hyvin nopeasti. Parina iltana harjoittelin seurantalaitteen suuntaamista ja käyttöä, mutta auringonlaskettua tähtitaivaalta ei paljoa näkynyt (Venus, Jupiter ja Saturnus nyt kuitenkin). Syy siihen oli se, että syksyn kosteutta oli runsaasti ilmakehässä ja vaalea utu peitti taivaan niin tehokkaasti, että vain kirkkaimmat tähdet näkyivät. Olimmehan kaupungin alueella, joten valosaastetta sieltäkin löytyy aivan liian kanssa ja täysikuuta lähestyvä Kuu valaisi utua yöaikana.

Ylikulkupäivän lähestyessä sääennusteita tuli seurattua tihenevään tahtiin. Suomalaisten ennusteiden lisäksi paikallisen ilmatieteen laitoksen ennusteet tulivat tutuksi. Vielä lauantaina (ylikulku oli seuraavana maanantaina) paikallinen ennustuslaitos kertoi maanantaina olevan vesisadetta koko päivän. Tässä vaiheessa mieli oli aika synkkä, tosin ennusteet ei olleet muutoinkaan pitäneet kovin hyvin paikkaansa, sää oli liian vaihtelevaa, jotta ennusteet olisivat osuneet kohdalleen. Tunnelmia hieman kevensi se, että sateita oli lupailtu edelliselle viikolle melkein joka päivälle. Ennusteista huolimatta sää oli osittain aurinkoinen ja ainoastaan iltapäivisin oli enempi tai vähempi pilviä, nekään eivät olleet isoina lauttoina vaan aivan yksittäin.

Ylikulkupäivä

Viimein valkeni odotettu ylikulkupäivä aurinkoisena. Taivas oli pilvetön, vaikka kosteuden tuoma utuisuus oli selkeästi havaittavissa. Tunnelmat olivat siis hyvin toiveikkaita havaintojen onnistumisen suhteen.

Merkurius on edennyt Auringon eteen jo jonkin matkaa. Kuva © Kari A. Kuure.

Aamiaisen jälkeen alkoikin laitteiden kokoaminen ja kuvauslaitteiston suuntaaminen. Olin edellisenä iltana suunnannut seurantalaitteiston Fomalhautin mukaan ja vielä maanantaiaamuna Siriuksen mukaan etelään. Kaikki siis pitäisi olla kunnossa. Kamerat kiinni jalustaan, ja voi kauhistus, ne eivät näyttäneet samaan kohteeseen eli Aurinkoon. Säätämistä siis olisi tarjolla, olin onneksi varautunut tähänkin ja mukanani oli tarvittavat työkalut.

Lopulta ennen h-hetkeä kaikki oli kunnossa – niinhän luulin! Ylikulku alkoi ajallaan (kello 12.33 paikallista aikaa) ja niin myös kameroiden sekvenssikuvaus alkoi. Jostakin syystä Aurinko ei kuitenkaan pysynyt kameroiden kuvakentässä, joten jouduin säätämään myös seurannan virhettä. Missä vika, kaikenhan piti olla kunnossa? Paljastuihan se ongelma kohta: seurantakoneiston ja kamerajalustan välinen liitos oli löystynyt (liukas metalli metallissa) jossakin vaiheessa ja seurantakoneiston eteläsuuntaus oli hukassa. Väänsi liitoksen uudelleen tiukaksi mutta täydellinen suuntaus oli ja pysyi tiessään. Niinpä jouduin korjaamaan deklinaatiokorjausta molemmille kameroille sitten koko ylikulun aikaa.

Aurinko paistoi parvekkeelle kuumasti, vaikka raikas merituuli helpottikin oloa. Tuuli oli virinnyt aamupäivän aikana. Välillä oli vetäydyttävä hotellihuoneeseen, kameroiden jatkaessa kuvaustaan ohjelmoituina. Havaintokelissä olisi ollut paljonkin toivomisen varaa. Vaikka olikin pilvetöntä, niin tuuli ja kosteuden tuoma utuisuus heikensivät niin seeingiä kuin läpinäkyvyyttä. Aika ajoin seeing oli todella huono. Läpinäkyvyys ei juurikaan vaihdellut ja se näkyykin sitten kuvissa alentuneena kontrastina.

Merkurius ylikulun keskivaiheilla oli hyvin lähellä Auringon kiekon keskustaa. Kuva © Kari A. Kuure.

Seeing vaihteli suhteellisen hyvästä äärimmäisen huonoksi, jolloin huonoimmillaan Merkuriuksesta kuviin tuli vain epämääräinen läikkä. Visuaalisesti tilanne ei ollut kovinkaan paljoa parempi mutta kuitenkin sen verran hyvä, että Merkurius näkyi koko ajan. Ero kuvien ja visuaalihavaintojen välillä johtuu silmän ja kameran toiminnan eroista. Silmässä integraatioaika on paljon pitempi kuin kameran lyhyt valotusaika ja tästä syystä visuaalinen kuva on ”parempi” kuin kameran ottama kuva.

Keskipäivällä seeing oli kohtalaisen hyvä aina siihen asti, kunnes Merkurius oli edennyt suunnilleen puoliväliin ylikulun matkasta. Tämän jälkeen Auringon korkeus oli jo laskenut sen verran paljon, että se alkoi näkyä heikentyneenä seeinginä. Lopulta lähellä horisonttia se oli jo todella huono.

Pitkä päivä parvekkeella päättyi lopulta kello 18 aikaan. Silloin visuaalisesti havaittuna Merkurius siirtyi Auringon edestä pois ja muutaman minuutin kulutta Aurinko puolestaan painui horisonttiin. Pikainen silmäys päivän kuvasaaliiseen kertoi onnistumisista mutta myös hyvin heikoista kuvista. Silti olin tyytyväinen tulokseen, pitkä ja kustannuksiltaan suhteellisen kallis reissu oli kuitenkin tuottanut suunnilleen sen mitä olin lähtenyt hakemaan. Seuraavana päivänä olikin sitten paluulento Suomeen.

Marraskuinen Madeira

Madeiran vihreä saari sijaitsee sen verran etelässä (n. 32,6° leveyspiirillä), että keskilämpötilat ovat marraskuussakin vielä meikäläisittäin kesäisiä. Meidänkin reissun aikana päivälämpötilojen maksimiarvot olivat luokkaa 22 –24 °C, aurinkoista, joskin ajoittain pilveilevää. Yölämpötilat olivat hieman alle 20 °C ja nukuimme hotellihuoneessa parvekkeen ovi oikein kunnolla auki. Muuta ilmastointiahan edes ”korkean luokan” hotelleissa aina ei ole!

Madeiran ilmatilaa hallitsee Kanarian tuulihaukka, joka on endeeminen näillä Atlannin saarilla. Kuva © Kari A. Kuure.

Luonto oli hieman vaisu verrattuna esimerkiksi huhti- ja toukokuun luonnon iloiseen värikylläiseen, kukkiin, lintuihin ja perhosiin. Kaikkea näitä nytkin siellä oli mutta niiden runsaus oli vain suppeampi, tunnelmaltaan hieman samaa kuin Suomessa elokuun alun aikoihin ensimmäisten syksyn merkkien ilmaantuessa. Vaikka matkallamme tällä kertaa sää olikin suotuisa, aina näin ei kuitenkaan ole. Olemme omakohtaisesti todistaneen huhtikuista myrskyä, jollaista Suomessa harvoin koetaan. Niinpä olimme ainakin henkisesti varautuneet myrskyyn myös tällä kertaa, jota kuitenkaan ei tullut, ei edes pientä sadetta kaikeksi onneksi ja erityisesti ylikulkupäivänä.

Huomautukset

[1] http://radiantti.blogspot.com/2019/08/merkurius-kulkee-auringon-editse.html

Lisää ylikulkukuvia on nähtävissä taivaanvahdissa
https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/86516