Havaintovinkki: Katso meteoriparvea

Kesän loppupuolella voidaan ihastella näyttäviä meteoreja, jotka kuuluvat perseidit nimiseen parveen. Ensimmäiset perseidit nähdään heinäkuun 17. päivästä alkaen ja niitä riittää aina elokuun 24. päivään. Parven maksimi sattuu tänä vuonna elokuun 13. päivän aamuyöksi, jolloin yön pimeimpään aikaa voidaan nähdä kymmeniä meteoreja Etelä-Suomen taivaalla. Keski- ja Pohjois-Suomessa taivas on vielä liian valoisa meteorien näkymiselle.

Komeetta 109P/Swift. Kuva NASA.

Meteoriparvi on peräisin 26 km kokoisesta komeetta 109P/Swift:stä irronneista pienistä kivistä ja jäästä. Komeetan kiertoaika on noin 133 vuotta ja edellisen kerran se oli perihelissä ja maapallon radan läheisyydessä joulukuussa vuonna 1992. Seuraavan kerran näin tapahtuu heinäkuussa 2126, jolloin se tulee olemaan paljain silmin nähtävissä.

Vaikka komeetta onkin meidän aikanamme hyvin kaukana (tällä hetkellä kauempana kuin Pluto), sen kiertorata on täynnä jokaisella kierroksella irronnut pölyä ja kiviä. Kerran vuodessa (heinä–elokuussa) osa tästä tavarasta joutuu maapallon läheisyyteen ja pieni osa syöksyy ilmakehään muodostaen perseidien meteoriparven. Vuoden 1993 parvi olikin elämyksellinen kirkkaiden ja nopeiden meteorien halkoessa taivasta loppukesän yön hämärässä.

Paras havaintopaikka on sellainen, josta on hyvä näkyvyys laajalti taivaalle ja jossa ei ole kovinkaan paljoa häiritsevää valaistusta. Kaupunkioloissa tällaisen paikan löytäminen voi olla vaikeaa, mutta jo hieman keskustan ulkopuolelta tällaisia paikkoja löytyy helposti. Valoton maaseutu on tietysti paras paikka havaita meteoreja.

Perseidi vuodelta 2014. Kuva © Kari A. Kuure.

Meteorihavainnot tehdään paljain silmin tai valokuvaamalla laajakulmaisella kameralla. Havaintosuunnaksi valitaan pimein taivaan alue, sillä ilmansuunnilla ei ole niin väliä – meteoreja näkyy koko taivaan alueella. Meteorit ovat hyvin lyhytaikaisia, yleensä alle 0,5 sekuntia, joten taivasta täytyy havaita jatkuvasti antamatta mahdollisesti toisten samassa ryhmässä tekemien havaintojen häiritä omaa havaitsemista.

Valokuvatessa pitää käyttää jalustaa, ja niin pitkää valotusaikaa kuin taivaan liiaksi vaalenematta voidaan tehdä (esimerkiksi 10 sekuntia ISO 400 herkkyydellä pienehköllä aukolla) ja skvenssikuvausta, siis otetaan kuvia sarjana aina edellisen valotuksen päätyttyä. Yön aikana kertyy useita satoja kuvia, joissa odotusarvona muutamassa on meteori.

Yön kosteus tiivistyy objektiivin pinnalle, joten sen poistamiseen pitäisi varautua objektiivin lämmittimellä. Ne maksavat alle 50 euroa ja vaativat sähköä virtapankista, mutta sijoitus on lähes pakollinen ainakin vakavammin innostuttaessa meteorien kuvaamisesta.

X1.0-luokan flarepurkaus Auringossa

Hieman erikoinen X1.08-luokan flarepurkaus esiintyi Auringossa 2. heinäkuuta kello 23.14 UTC (3.7. kello 2.14 Suomen kesäaikaa) alkaen.

Video SDO.

Purkaus käynnistyi magneettikentän silmukan pudottaessa valtavan määrän plasmaa pilkkuryhmän AR 13354 alueelle pohjoisella pallonpuoliskolla lähellä Auringon länsireunaa. Putoava plasma synnytti pitkäkestoisen ja voimakkuudeltaan X-luokan flaren. Huolimatta pitkäkestoisuudestaan (yli 2,5 tuntia), purkaus ei kuitenkaan aiheuttanut koronamassapurkausta (CME), mitä usein tapahtuu pitkissä purkauksissa.

Pilkkuryhmä AR 13354 oli harvinaisen suurikokoinen. Jo muutama vuorokausi aikaisemmin se saavutti paljain silmin näkyvyyden rajan: yli 700 ppm koon mutta sen jälkeen se on edelleen kasvanut. Purkauksen aikoihin sen kooksi ilmoitettiin 1150 ppm ja se näytti tässä vaiheessa olevan vielä kasvussa. Merkittävää kasvua ei kuitenkaan tapahtunut ja seuraavana päivänä sen kooksi laskettiin 1130 ppm, jonka kokoinen se on edelleen tätä kirjoittaessani. Tosin se on jo niin lähellä Auringon länsireunaa, että paljain silmin sitä on vaikea, ellei aivan mahdotonta havaita.

Auringon meille näkyvällä osalla tapahtuvat flarepurkaukset aiheuttavat yleensä ionisaation kasvua maapallon ionosfäärissä. Näin tälläkin kertaa ja radiohäiriöitä ja -katkoksia koettiin Pohjois-Amerikassa ja Tyynellä merellä.