keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Havaintovinkkejä tammikuulle 2023

Tässä muutama havaintovinkki tammikuulle 2023. Lisää tähtitaivaan tapahtumista löytyy tästä!

2.1.2023 kello 1.05
Kuu piettää Uranuksen, ensimmäinen kontakti on kello 00.33.02 ja toinen kontakti on kello 00.33.11. Peittyminen tapahtuu Kuun pimeällä reunalla, joten kaukoputki pitää suunnata Uranukseen. Uranus palaa näkyviin kolmannen kontaktin ollessa kello 1.28.48 ja neljäs kontakti on kello 1.28.56 Kuun valaistulla reunalla noin kello 5.30 suunnassa. Esiintulo on sen verran yllättävä, että kaukoputki kannattaa pitää suunnattuna Uranukseen koko peittymisen ajan. Uranus on noin 21° korkeudella eteläsuunnassa.

Uranus peittyy myös 29.1. aamulla mutta se ei näy Suomessa.

3.1.2023 kello 22.17 Kuu ja Mars ovat lähekkäin, etäisyys on 1,1°. Mars on kirkas ja punertava, joten sen tunnistaa helposti.


9.1.2023 Kuun libraatio on 6,6° etelään, jolloin Kuun etelänavan seutu on näkyvissä.

16.1.2023 Kuun libraatio on 7,8° länteen, jolloin mm. Grimaldi kraatteri on kiertynyt näkyviin.


22.1.2023 kello 17.24 Saturnus ja Venus ovat lähekkäin, etäisyys 0,5°. ja näkyvät n. 5° korkeudella läntisellä taivaalla.

24.1.2023 illalla paras maatamon näkyvyys tammikuussa.

27.1.2023 Kuun libraatio on 7,8° itään, jolloin Mare Crisium on hyvin näkyvissä.


maanantai 5. joulukuuta 2022

Kirjauutuus: Ihmisen kosmos, kulttuuri ja tähdet

Jo Marchant


Ihmisen kosmos – kulttuuri ja tähdet

Ursa ry 2022

ISBN 978-952-7443-13-2

Nidottu, 360 sivua


Aivan alkuun täytyy lainata teksti Ursan kirjaesittelystä:

Ihmisen kosmos kertoo tähtitaivaan merkityksestä inhimilliselle kulttuurille: miten tähtitaivas ja sen tutkiminen ovat vaikuttaneet uskontoihin, taiteeseen, tieteeseen ja politiikkaan aina varhaisista myyteistä moderniin maailmaan. Jo Marchant avaa historiaan uusia jännittäviä näkökulmia ja osoittaa kahdellatoista tarinalla, kuinka käsityksemme taivaista ovat vaikuttaneet sivilisaatioomme. Kirja kertookin enemmän meistä ihmisistä kuin avaruudesta.

Itse kun en ole mikään kulttuuri-ihminen, niin jo tuo esittely herätti tietyn asenteen koko kirjaan. Kirja kuitenkin alkoi kiinnostavasti Ranskan lounaisosassa sijaitsevan Lascaux’n luolan löytämisestä ja tutkimisesta. Muistanette varmaan tämän luolan monista dokumenteista ja lehtijutuista, etenkin sen seinät peittävistä valtavista eläinhahmoista ja pisteistä, joiden on kerrottu kuvaavan tähtitaivasta. Vaikka kirjasta ei kuvia löydykään, monet tulkinnat tähtikuvioista ovat kyllä vakuuttavia. Ehkä itsekin, jos olisin elänyt 30 000 vuotta sitten, olisin tähtikuvioita luolan seinään piirrellyt.

Toinen kohta kirjassa, joka innosti lukemaan, oli kertomus kapteeni James Cookin matkasta Tahitille Venuksen vuoden 1769 ylikulkua havaitsemaan. Tarina on tietysti kerrottu monissa muissakin kirjoissa ja artikkeleissa, joten sinällään tässä varsin suppeassa kertomuksessa ei ollut mitään uutta. Se kuitenkin sai minut miettimään Venuksen etäisyyden mittaamisen yksityiskohtia, siis niitä, jotka ovat joskus asian ollessa esillä, unohtuneet miettimättä. Ilmeisesti ylikulkujen problematiikkaan täytyy vielä palata nykyisien tietokoneohjelmien avulla.

Kirjan monessa muussakin luvussa, joita on kaikkiaan 12, on käsitelty lyhyesti erilaisia yhteyksiä tähtitieteeseen, sen historiaan ja kehitykseen. Nämä ei kuitenkaan täytä koko kirjaa, vaan sekaan on punottu käsittämätön määrä erilaista filosofiaa sen pahimmassa merkityksessä. Kirjoittaja lainailee ”never heard” henkilöiden kirjoituksia pahimmillaan jopa saman virkkeen eri lauseissa kahdenkin eri ihmisen mielipiteitä. Tällainen teksti kyllä jää täysin käsittämättömäksi, kirjoittajan (Jo Marchantin) sanoma ei avaudu tällaiselle insinöörin putkiaivoille. Jos minulta olisi kysytty lukemisen aikana tällaisessa kohdassa, mitä edellisellä sivulla oli kerrottu, en olisi pystynyt vastaamaan siihen.

On vaikea kuvitella, millainen lukija viihtyy kirjan parissa? Varmastikin hänen täytyy olla kiinnostunut filosofiasta ja vähintään tuntea sen ajatusmaailmaa. Tai sitten kirjan ostaja hankkii sen pöydällään pidettäväksi (kuitenkaan koskaan lukematta sitä) antaakseen itsestään intellektuellin vaikutelman vierailijoilleen. Itse en kuulu kumpaakaan ryhmään, joten kirja jäänee nyt hyllyyni pölyyntymään.

Kari A. Kuure

 

lauantai 26. marraskuuta 2022

Komeettaa 29P/Schwassmann–Wachmann 1 kirkastui

Pohjoisen pallonpuoliskomme asukkaita tunnutaan nyt hemmottelevan havaittavissa olevilla komeetoilla. Komeettaa 29P/Schwassmann–Wachmann 1 kirkastui yllättäen pari vuorokautta sitten. Kirkkauden lisääntyminen on noin 4 magnitudia, joten se on tullut havaittavaksi myös pienehköillä harrastajakaukoputkilla. Lisäksi se on hyvin helpossa paikassa löytää, sillä se liikkuu Kaksosten tähdistössä hitaasti länteen. Liikesuunta on siis hieman epätavallinen, mutta se johtuu komeetan oppositioon liittyvästä taantuvasta liikkeestä, toisin sanoen komeetta tekee tähtien suhteen pienen silmukan.

Komeettaa 29P/Schwassmann–Wachmann 1 on etelämeridiaanissa noin kello 3 aamuyöstä. Tässä kartassa osoitetaan komeetan paikka Kaksosten tähdistössä.

Kirkkauden lisääntymisen arvioidaan johtuva gryogeenisestä purkauksesta, siis komeettaytimen sisältä on sisäisen paineen purkautuessa avaruuteen sinkoutunut jään lisäksi myös runsaasti orgaanisia kaasuja kuten metaania, etyleeniä, etaania ja propaania, kaikki hyvin tavallisia aineita komeetoissa.

Kuinka kauan purkaus kestää ja kuinka kirkkaaksi komeetta tulee, on vaikea ennakoida. Purkauksen vaikutuksesta komeetan kokonaiskirkkaus on noussut noin 11 magnitudiin, joten sen havaitseminen visuaalisesti on mahdollista, mutta parhaiten se on havaittavissa valokuvaamalla. Komeetan liikenopeus on sen verran hidasta, että komeettaydintä ei erikseen tarvitse kaukoputkella seurata. Oheisissa kartoissa on komeetan sijainti ja rata parin seuraavan viikon ajalle.

Komeetan rata vie sitä hiljalleen kohti länttä jonkin aikaa, kunnes 25.2.2023 liike pysähtyy ja jatkuu itään suuntautuvana liikkeenä.


sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Kaksi komeettaa kiikarihavaitsijoille

Pohjoisella tähtitaivaalla on tällä hetkellä kaksi komeetta, jotka ovat samalla kertaa sekä helppoja ja haasteellisia kohteita kiikarihavaitsijoille. Kohteet ovat helppoja koska ne nousevat korkealla pohjoisella tähtitaivaalle ja ovat pitkää sikumpolaarisia, eli eivät laske horisonttiin pitkään aikaan. Tämä tarjoaa Suomen sääoloissa hyvän mahdollisuuden niiden havaitsemiseen aikaikkunan puitteissa.

Haasteellista niiden havaitsemiseen on, niiden kirkkaus. Molemmat ovat vielä tässä vaiheessa vain isolla tähtikiikarilla tai jopa valovoimaisella kaukoputkella visuaalisesti havaittavia mutta onneksi niiden kirkkaudet kasvat jonkin verran. Toinen niistä voisi tulla jopa paljain silmin havaittavaksi pimeässä paikassa, jos suurin osa sen kokonaiskirkkaudesta keskittyy komaan. Valokuvaamalla komeetat pitäisi olla helppoja kohteita valovoimaisella objektiivilla tai jopa pienellä kaukoputkella.

C/2020 V2 (ZTF)

Komeetta löytyi Zwicky Transient Facility -laitteistolla. Komeetan kirkkaus on noin 10,6 tällä hetkellä, joten aivan vielä se ei ole kiikarilla havaittavissa. Tätä kirjoittaessani komeetta on Ison karhun tähdistössä ja se siirtyy kohti pohjoista hieman yli 0,5° vuorokaudessa. Marraskuun 23. päivän iltana se on lähellä (<2°) Gianfar-tähteä Lohikäärmeessä. Hieman ennen oppositiota 24.12.2022 se on melko lähellä Pohjantähteä. Etäisyyttä on 22. päivän illasta alkaen (<4°) 25.12. asti. Sen jälkeen etäisyys kasvaa hiljalleen. Opposition aikaan sen kirkkaus on edelleen 10,8 magnitudiasteikolla.

Komeetta C/2020 V2 (ZTF) etsintäkartta 100 vrk.

Pohjantähden ohittamisen jälkeen komeetta kulkee pohjoisen himmeitten tähtien ohi kohti Kassiopeiaa ja tammikuun 26. päivän iltana se on alle puolenasteen etäisyydellä Ruchbath-tähteä Kassiopeian tutussa W-kuviossa. Komeetan kirkkaus on tässä vaiheessa 10,6. Komeetta on näihin aikoihin kirkkaimmillaan ja Seiichi Yoshida arvioi komeetan kirkkaudeksi 9,0 – 9,5m.

Helmikuun 12. päivän iltana komeetta on noin 1° etäisyydellä ypsilon Persei -tähdestä lähellä Andromedan rajaa ja seuraavana päivänä vain noin 0,5 astetta tähdestä. 14.2. komeetan ja tähden välinen etäisyys on vain noin 17 kaarisekuntia. Helmikuun 28 päivänä komeetta ylittää Andromedan Almach ja Titawin välisen suoran noin 1/3 etäisyydellä Titawin-tähdestä. Tässä vaiheessa komeetan kirkkau alkaa hiljalleen hiipua ja on nyt 10,7.

 Maaliskuun 12. päivän iltana komeetta sivuaa NGC752 avointa tähtijoukkoa ja saapuu Kolmion tähdistön alueelle. Kolmion tähtien keskellä se on maaliskuun 25 päivästä alkaen aina 30. päivään. Huhtikuussa komeetan deklinaatio edelleen pienennee ja pimeiden öiden päättyessä se on jo jonkin verran himmentynytkin (10,9m).

C/2022 E3 (ZTF)

Komeetta löydettiin 2.3.2022 Zwicky Transient Facility -laitteistolla. Komeetta on perihelissä 12, 1, 2023, jolloin se on vain 1,1 au etäisyydellä Auringosta. Maapalloa se on lähimmillään 1.2. 2023, jolloin etäisyyttä on vain 0,28 au. Komeetta näyttää vihertävältä ja sillä on kellertävä pölypyrstö ja heikko (sinertävä) ionipyrstö.

Komeetta C/2022 E3:n etsintäkartta 90 vrk ajalle. 

Tällä hetkellä tämä komeetta sijaitsee Corona Berealisin eli Pohjankruunun tähdistössä. Sen liike kohti pohjoista ei vielä ole kovin nopeaa ja joulukuun 17. päivänä se on noin 1 asteen etäisyydellä epsilon CrB tähdestä kaakkoon. Komeetan kirkkaus on noin 9,0m. Tammikuun 8. päivänä komeettaa on vain 20 kaariminuutin etäisyydellä (etelään) kappa Corona Borealiksesta ja on kirkastunut jo 7,5 magnitudiin. Tällöin sen pitäisi olla jo helpohko kiikarikohde ja valokuvaamalla erittäin helppo kohde.

Etsintäkartta marras-joulukuulle 30 vrk.

Tammikuun 27 päivänä komeetan ja Pienen karhun Kochab-tähden välinen etäisyys on hieman yli 3 astetta. Komeetta on tällöin kirkkaudeltaan 5,7 magnitudia. Tammikuun 30. päivänä komeetan ja Pohjantähden välinen etäisyys on yli 10 astetta, jolloin komeetan kirkkaus on noin 5,4 magnitudia.

Etsintäkartta joulu- tammikuulle 30 vrk.


Komeetta saavuttaa opposition helmikuun 3. päivänä ja on silloin kirkkaudeltaan jo 5,4 magnitudia. Komeetta pitäisi siis näkyä paljain silmin pimeässä paikassa, sillä sen kirkkaus näyttäisi olevan keskittynyt suurimmaksi osaksi komaan. Komeettaa pitäisi etsiä Kirahvin tähdistöstä läheltä Ajomiehen tähdistön rajaa.

Helmikuun 5. päivänä iltana noin kello 21 komeetta on vain 2 astetta Capellasta koilliseen. Tässä vaiheessa komeetan liikenopeus taivaalla on noin 5,5 astetta vuorokaudessa, joten pienenkin ajan kuluessa se siirtyy huomattavasti. Helpointa on ajoittaa havainnot siten, että jokin tunnettu kohde on eräänlaisena tukipisteenä, kuten tänä päivänä Capella. Komeetan liikesuunta vie sitä pitkin Ajomiehen tähtien riviä ja 8. helmikuuta se on jo alle asteen etäisyydellä Al Kab -tähdestä (Ajomiehessä).

Etsintäkartta tammi-helmikulle 30 vrk.

Komeetta on jo hieman himmentynyt mutta mielenkiintoinen kohtaaminen on tulossa. sillä helmikuun 10. päivän jälkeisen yönä komeetta lähestyy Marsia. Etäisyyttä planeettaan on vain 1,5 astetta juuri ennen kuin kohteet painuvat horisontin alapuolelle aamulla kello 6 aikoihin. Komeetan kirkkaus on 6,5, joten voi olla, että sen näkyminen horisontin läheltä on mahdotonta, ellei havaintokeli ole poikkeuksellisen selkeä.

Seuraavanakin iltana komeetta ja Mars ovat lähekkäin, joten mielenkiintoisen kohtaamisen voi vielä toistaa tai jos edellisenä iltana tai yönä havaitseminen ei onnistunut, niin nyt vielä on uusi mahdollisuus.

Etsintäkartta helmi-maaliskuulle 30 vrk.

Helmikuun 14./15. yönä komeetta lähestyy Härän tähdistön kirkkainta tähteä Aldebarania, vaikka kohtaaminen ei olekaan kovin läheinen. Etäisyyttä on noin 1,5 astetta. Komeetan kirkkaus on jo himmentynyt ja on tällöin 7,1.

Maaliskuun aikana komeetan rata vie sitä kohti etelää Orionin länsipuolitse ja huhtikuun alkupäivinä se viimeistään katoaa näkyvistä iltahärältä taivaalta.

  

Huomautukset

[1] Zwicky Transient Facility (ZTF) on julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuusohjelma, jonka tavoitteena on optisen yötaivaan systemaattinen tutkimus. Äärimmäisen laajakuvakameralla ZTF skannaa Palomarin observatorion 48 tuuman Samuel Oschin -teleskoopilla koko pohjoisen tähtitaivaan kahden vuorokauden välein. Tuloksena oleva laaja-alainen tutkimus antaa tähtitieteelliselle yhteisölle mahdollisuuden harjoittaa laajaa aika-alueen tiedettä maapallon lähellä olevista asteroideista kaukaisten supervaloisten supernovien tutkimukseen. ZTF:ää rahoittavat yhtä paljon Yhdysvaltain kansallinen tiedesäätiö sekä kansainvälinen yliopistojen ja instituutioiden konsortio.

tiistai 9. elokuuta 2022

Syyskauden ensimmäiset revontulet

Maanantaina 8. elokuutta aamuyöstä nähtiin alkavan syyskauden ensimmäiset revontulet. Aivan selkeää syytä suhteellisen voimakkaalle geomagneettiselle myrskylle (G2) ei ollut, sillä maapallon kohtaama aurinkotuuli oli ennen myrskyn alkamista normaalilla tasolla (nopeus hieman yli 400 km/s ja tiheys n. 7–8 ppcm3). Sen sijaan planeettojen välisen magneettikentän (IMF) Bz-suunta oli kohti etelää ja noin 12 tuntia ennen myrskyn alkua. Myrskyn aikana Bz:n suunta vaihteli nopealla tempolla pohjoisen ja etelän välillä.

Tältä näyttivät revontulet Tampereen Ursan tähtitornin pohjoiseen suunnatussa sääkamerassa. Huomaa myös kuvan oikeassa alakulmassa näkyvät hohtavat yöpilvet, jotka ovat noin 85 km korkeudella. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Myrskyn aikana aurinkotuulen nopeus kohosi lukemaan noin 560 km/s ja tiheys oli noin 13 ppcm3. Bz kentän voimakkuus oli noin 10 nT etelään, ei siis mitenkään erityisen voimakkaasti mutta riittävästi kuitenkin. Myrskyn syyksi näyttäkin muodostuvan pienehkö korona-aukko, joka kohdistui suoraan maapalloon. Lisäsyitä voitaneen hakea useasta pienestä, lähes huomaamattomista koronamassapurkauksista, joiden tuottamat hiukkaset kohottivat lähiavaruuden hiukkastiheyttä. Hiukkaset yhdessä suhteellisen nopean aurinkotuulen kanssa mahdollisti myrskyn syntymisen ja kun Bz-kenttä oli etelään, niin asetelma oli valmis hienoille revontulille.

Revontulet ja yöpilvet tallentuivat myös itäkameraan. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Myrsky sattui juuri parhaimpaan aikaan suomalaisten harrastajien kannalta, sillä lyhyt kesäyö mahdollisti revontulien näkemisen koko maassa etelärannikkoa myöten. Spaceweather.com sivuston mukaan revontulia nähtiin laajemminkin, ainakin Tanskassa nähtiin punaisia revontulia. Pohjois-Amerikassa revontulia ja niihin liittyviä STEVE-ilmiöitä nähtiin aina Montanassa ja Dakotassa, jotka sijaitsevat 45° leveyspiirin tuntumassa.



 

torstai 28. huhtikuuta 2022

Toukokuun tähtitaivas

Toukokuun tähtitaivas on hyvin vaalea lähestyvään kesään siirryttäessä. Taivaalta näkyvät käytännössä vain kaikkein kirkkaimmat tähdet, nekin siis vain kuukauden alkupuolella ja jos havaintoja tekee kello 1.30 tienoilla. Näiden kirkkaiden tähtien tunnistamiseen tarvitaan tähtikartta, sillä ilman muiden tähtien näkymistä, tähdistöjen tutut kuviot ovat mahdottomia hahmotettavia. Lisäksi yksilölliset erot näkökyvyissä vaikuttavat asiaan.

Toukokuun 16. tähtitaivas yön pimeimpänä hetkenä. Taivaalla on näkyvissä Kuun lisäksi tekstissä mainitut kohteet mutta muiden näkeminen vaatii jo hieman harjaannusta ja mielellään kiikarin havaintovälineenä. Kuva © Kari A. Kuure.

Toukokuun alussa yön pimeimpänä hetkenä (Tampereella noin kello 1.30 tietämillä) etelässä näkyy Karhunvartijan Arcturus-tähti. Se loistaa taivaalla lähes yksin, sillä kovin montaa yhtä kirkasta tähteä ei horisontin yläpuolella ole. Lyyran tähdistön Vega itätaivaalla tekee sille seuraa. Luoteessa suhteellisen matalalla on Ajomiehen Capella ja Ison karhun Mizar korkealla lounaassa voivat olla näkyvissä.

Toukokuun puolivälissä yötaivas vaalentuu lisää ja edellä luetellut tähdet katoavat yksi toisensa perään. Jäljelle jää vain Mizar, sillä se on riittävän korkealla näkyäkseen. Korkeus nimittäin vaikuttaa siihen, kuinka kirkas taustataivas on: mitä lähempää horisonttia havaitaan, sitä kirkkaampi taustataivaskin on.

Tähtitaivaan kohteista Kuu on helpoimmin havaittavissa, joskus jopa päivätaivaalta. Kuun ensimmäinen neljännes (kasvava puolikuu) on näkyvissä 9. päivän iltana. Se on etelässä kello 20.15 mutta horisontin yläpuolelle se on noussut jo ennen puoltapäivää. Yön pimeimpänä hetkenä se on jo lännessä mutta vielä hyvin havaittavissa noin 20 asteen korkeudella.

Täysikuu on toukokuun 16. päivänä kello 7.15 mutta parhaiten se on näkyvissä kello 1 aikoihin. Silloinkin se on etelässä mutta vain noin 9 asteen korkeudella. Kuun viimeinen neljännes on 22. päivä kello 21.44 mutta parhaiten se on näkyvissä juuri ennen auringonnousua kaakkoisessa horisontissa noin kello 5.

Aktiivinen tähtitaivaan tarkkailija voi toukokuun aikana kiinnittää huomionsa vaikkapa auringonlaskun tai -nousun aikaisiin taivaan eri suunnan väreihin. Ammulla ja illalla näkyvät värit poikkeavat toisistaan jonkin verran, joten näiden erojen tutkiminen voi olla hyvinkin mielenkiintoista.

Maan varjo näkyy kuvassa horisontin yläpuolella olevana harmaana alueena. Vastaruskon yläpuolella oleva kirkas kohde on Kuu. Kuva © Kari A. Kuure / Tampereen Ursa ry.

Tunnetuimmat värit ovat tietysti aamu- ja iltarusko, joiden mukaan on perinteisesti arvioitu lähituntien tulevaa säätä. Mutta taivaalta voi löytää muitakin värejä, kuten Maan varjon. Se on lyijynharmaa alue auringonlaskua vastapäisellä suunnalla, joka näkyy parhaiten silloin kun Aurinko on jo muutaman asteen horisontin alapuolella, siis noin tunnin kuluttua auringonlaskusta. Parhaiten värien kehitystä voi seurata, vaikka valokuvaamalla puhelimellaan horisontin lähellä olevan taivaan värejä niin illalla kuin aamulla ja auringonlaskun ja -nousun suuntien lisäksi myös vastapäisen horisontin suuntaan. Erillistä kuvista voi sitten rakennella vaikkapa kuvagallerian, josta värityksen erot tulevat helposti esiin.



sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Havaintovinkki: Huhtikuun tähtitaivas

Huhtikuun alkupuoli on vielä hyvää aikaa tehdä havaintoja tähtitaivaasta. Tosin havaintohetki siirtyy aina vain myöhemmäksi, sillä kirkkaimmat tähdet tulevat näkyviin vasta noin kolme varttia auringonlaskun jälkeen. Auringonlaskukin siirtyy tuntia myöhemmäksi kesäaikaan siirtymisen jälkeen, joten iltaunisten havainnot päättyvät yleensä maaliskuun loppuun.

Kuukauden alussa havaintohetken voi aloittaa kello 21 aikoihin, mutta kuukauden puolivälissä täytyy odottaa kello 22 asti. Huhtikuun 17. päivän jälkeen tähtitaivas ei pimene täysin lainkaan, joten havaintokohteiksi valikoituvat vain kirkkaimmat kohteen. Kuukauden lopulla joudutaan odottamaan kello 23 tienoille tähtitaivaan kohteiden näkymistä.

Kuukauden lopulla voi yrittää etsiä Merkuriusta auringonlaskun suunnasta noin tunti auringonlaskusta. Tämän kertaisen näkymisikkunan aikana se ei ole erityisen kirkas, joten etsimiseen pitäisi käyttää kiikaria. Aivan kuukauden lopulla havaintosuunta on luoteeseen. Muut planeetat: Venus, Jupiter, Neptunus, Mars ja Saturnus ovat kasvattaneen kulmaetäisyyttään Aurinkoon ja ovat sen länsipuolella. Valitettavasti ne nousevat horisontin yläpuolelle samaan aikaan kuin Aurinko, joten niiden havaitseminen ehkä Venusta lukuun ottamatta lienee mahdotonta. Uranus on edelleen samassa ryppäässä Auringon kanssa, eikä ole näkyvissä.

Iltataivas huhtikuun puolivälissä auringonlaskun jälkeen. Tällä alueella on monia kirkkaita tähtiä, jotka kaikki ovat hienoja kiikari kohteita.

Tähtitaivas

Illan hämärtyessä ja tähtien tullessa näkyville, taivaalta voi vielä bongata osan talven tähdistöistä. Esimerkiksi Orion on matalalla lounaassa. Tähtitaivaan kirkkain tähti, Sirius (Iso koira), on myös ohittanut etelämeridiaanin samoin kuin sen yläpuolella oleva toinen kirkas tähti, Procyon Pienen koiran tähdistöstä. Edelleen etelässä, edellisten tähtien yläpuolella on kaksi kirkasta tähteä Pollux ja Castor, jotka ovat Kaksosten tähtikuvin kirkkaimmat tähdet. Korkealla Orion yläpuolella on myös Capella, Ajomiehen tähdistössä. Eikä kirkkaat tähdet vielä tähänkään lopu, sillä Leijonan Regulus on nähtävissä kaakossa. Kaiken kaikkiaan hieno valikoima kirkkaita ja eri värisiä tähtiä, varsinkin kun mukaan lasketaan Orionin Betelgeuse ja Rigel.


Arcturus on pohjoisen tähtitaivaan kirkkain tähti Karhunvartijan tähdistössä. Sitä voi hyvin havaita huhtikuun lopulla yön pimeimpinä hetkinä.


Kuukauden tähti

Huhtikuun loppupuolella Karhunvarijan Arcturus on oppositiossa ja tästä syystä koko vuoden parhaiten havaittavissa yön pimeimpinä hetkinä. Arcturs on pohjoisen tähtitaivaan kirkkain tähti (0,05m) ja neljänneksi kirkkain koko tähtitaivaalla Siriuksen Canopuksen ja Alfa Centairin jälkeen. Tähti sijaitsee noin 37 valovuoden etäisyydellä ja on luokiteltu oranssiksi jättiläiseksi. Sen spektriluokitus on K1 III ja sen pintalämpötila on 4 290 K, siis jonkin verran vähemmän kuin Auringon. Aurinkoon verrattuna se on 113 kirkkaampi ja säteilee suurimmaksi osaksi infrapunaista valoa.

Arcturuksen bolometrinen luminositeetti on 215-kertainen Aurinkoon verrattuna. Näistä tiedoista voidaan laskea, että Arcturuksen säde on 26-kertainen Aurinkoon verrattuna ja se on voitu mitata hyvinkin helposti. Tulos on 0,021 kaarisekuntia. Arcturuksen massa on 1,5 auringonmassaa, joten sen pääasiallinen energianlähde on vedyn fuusio. Tähti on kylläkin hieman kirkkaampi kuin voisi olettaa, joten voi olla mahdollista, että sen ytimessä on myös heliumin fuusio hiileksi alkanut.

Arcturuksen magneettikenttä ei ole kovinkaan aktiivinen, vaikkakin jotakin toimintaa on havaittavissa röntgensäteilyn aallonpituuksilla. Arcturuksen ominaisliike poikkeaa Auringon ympäristön muista tähdistä merkittävästi. Tähden kanssa samanlaisia ominaisliikeitä on havaittu myös muutamalla muulla tähdellä, joten on mahdollista, että se (ja ne muut tähdet) on alun perin muodostunut jossakin pienemmässä galaksissa, joka myöhemmin on liittynyt Linnunrataan. Tähän viittaisi myös tähden pieni metallipitoisuus, joka on vain 20 % siitä mitä metallipitoisuus on Auringossa.

 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Ursa palkitsi ansioituneita tähtiharrastajia

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on tunnustanut tähtiharrastajia Stella Arcti -palkinnolla. Turkulainen Eeva-Kaisa Ahlamo palkittiin tähtiharrastuksen merkittävästä edistämisestä paikallisesti ja kansallisesti. Lempääläinen Ari Haavisto palkittiin aktiivisesta aurinkokunta- ja planeettakuvauksesta sekä oman osaamisen jakamisesta.

Ursan merkittävintä tähtiharrastuksesta myönnettävää tunnustusta, Stella Arcti -palkintoa, on jaettu vuodesta 1988 lähtien. Palkinto myönnetään jopa kansainvälisellä tasolla merkittävistä tähtitieteellisistä havainnoista tai poikkeuksellisen asioituneesta tähtiharrastuksesta. Stella Arctit jaettiin tällä kertaa pandemian johdosta virtuaalisessa palkintojenjakotilaisuudessa.

Eeva-Kaisa Ahlamo



"Vain painovoima estää minua tippumasta tuohon tähtimereen"

"En muista, milloin en olisi ollut tähtiharrastaja", Turussa asuva Eeva-Kaisa Ahlamo kertoo. "Olen aina ollut kiinnostunut avaruudesta."

Ala-asteen ensimmäisellä luokalla Ahlamo piti jo esitelmän tähtitieteestä koko koululle, ja 12-vuotiaana lahjaksi saatu kaukoputki avasi näkymiä syvemmälle avaruuteen. "Opettelin tähtikuviot ja luin kaiken, mitä aiheesta käsiini sain."

Uudessa-Seelannissa asunut ja siellä tähtitieteen oppaana toiminut Ahlamo muistaa yhä hurjan kokemuksen paikallisesta yötaivaasta.

"Eräänä iltana olimme juuri lopettaneet tähtinäytöksen. Linnunradan keskusta oli nousemassa horisontista, ja jäin tuijottamaan sitä. Ne osat tähtitaivaasta eivät Suomessa näy koskaan, ja ihailin tähtien hulppeaa paljoutta.

Äkkiä aivoni ymmärsivät, etten katso kaksiulotteista tähtikupolia, vaan kolmiulotteista maailmankaikkeutta, jossa osa tähdistä on lähempänä, osa kauempana. Hahmotin Linnunradan kolmiulotteisuuden tavalla, jota en ole koskaan sen koommin kokenut. Ja silti ymmärsin, että tämä musertava tähtien paljous on kuitenkin vain yksi galaksi miljardien muiden joukossa.

Samalla tuntui, että roikun varpaistani maapallolla ja vain painovoima estää minua tippumasta tuohon tähtimereen. Tunsin, kuinka mitätön sitä loppujen lopuksi maailmankaikkeuden mittakaavassa onkaan, mutta samalla kuinka käsittämätöntä on, että me olemme tässä 13,8 miljardia vuotta vanhassa universumissa juuri tällaisina kuin olemme. Se on edelleen yksi elämäni parhaista hetkistä koskaan – kokea olevansa sillä tavalla yhtä maailmankaikkeuden kanssa.
"

Kun Ahlamolta kysyy, onko hänellä vielä jäljellä toteutumattomia unelmia harrastuksensa parissa, hän ihmettelee, miten tyytyväinen on.

"Olen nähnyt raivokkaita revontulia, useita paljain silmin erottuvia komeettoja, joista kolme oli vieläpä erittäin kirkkaita, upeita tähdenlentoja, eteläisen taivaan ihmeitä... Olen kokenut jo niin paljon, että kaikki on tässä vaiheessa plussaa."



Pieni maailma mustan avaruuden syleilyssä

Tähdet ovat kiinnostaneet aina myös lempääläläistä Ari Haavistoa. Toisella luokalla kaverin elvistely latinankielisillä sienten nimillä sysäsi Haaviston tähtiharrastuksen alkuun.

"Sisuuntuneena poljin kirjastoautolle etsimään jotain vastinetta", Haavisto muistelee.

"
Kuun mosaiikkikuva Ari Haaviston kuvaamana.


Luonnontieteen hyllystä löytyi erään kirjan lopusta luettelo hienoja latinankielisiä nimiä, kyseessä oli tähdistöluettelo. Mutta kirja veikin saman tien mennessään ja pian suorastaan ahmin kaikkea tähtitieteeseen liittyvää. Sitä on jatkunut näihin päiviin asti, 40 vuotta."

Haavisto on nykyään erikoistunut aurinkokunnan kohteiden kuten Kuun ja planeettojen kuvaamiseen.

"Huippuhetki on, kun ensin katselee kuvaustietokoneen näytöllä ilmakehän vuoksi kiemurtelevaa ja räpsyvää planeetan livekuvaa yöstä toiseen, tunnista toiseen, ja sitten kesken kaiken kiemurtelu alkaakin rauhoittua ja tyyntyä.

On kuin sumea kalvo repäistäisiin edestä pois ja yhtäkkiä planeetta näyttäytyy muutaman minuutin kaikessa kauneudessaan ja terävyydessään, pieni maailma mustan avaruuden syleilyssä.

Sellaisena hetkenä ei uskalla edes hengittää, jännittyneenä vain seuraa kuinka dataa virtaa talteen ja planeetasta paljastuu yhä uusia yksityiskohtia. On kuin olisi jossain siellä planeetan yllä. Joskus tuota hetkeä joutuu odottelemaan vuoden tai ylikin, mutta aina se on yhtä ihmeellistä. Ja kun seuraavana päivänä datan pinoaa ja käsittelee ja esiin ponnahtaa vielä tuosta videostakin kymmenen kertaa terävämpi loppukuva, tulee uskomaton ainutkertaisuuden tunne.
"

Haavisto haaveilee pääsevänsä vielä kuvaamaan Kuuta ilmakehän ollessa erittäin rauhallinen.

"Unelmana olisi taltioida koko Kuun sillä hetkellä näkyvä osa maksimaaliseen tarkkaan, jättimäiseen usean sadan megapikselin mosaiikkikuvaan, ennen näkemättömällä tarkkuudella. Ja ehkäpä joskus kuvaan osuu jotain hurjaa, asteroiditörmäys Jupiteriin tai vaikkapa Kuuhun tai jotain muuta yllättävää. Koskaan ei tiedä."

Ari Haavisto



Taivas kulkee aina mukana

Erityisesti pandemian aikana moni on innostunut uudesta harrastuksesta, ja moni on hakeutunut nyt tähtitaivaan alle. Mitä neuvoja konkariharrastajat antaisivat uusille taivaan tarkkailijoille?

"Tutki, pohdi, etsi tietoa, kokeile, säädä, opi, jaa ja kysele", opastaa Haavisto. "Jokainen havainto on ainutkertainen ja avaruus aukeaa pala kerrallaan", hän kannustaa.

"Sanon usein tähtinäytöksissä, että tähtitiede on yli kahdeksankymmentäprosenttisesti mielikuvitusta", Ahlamo lisää. "Ei riitä, että kohteen näkee, jotta saa siitä kaiken irti: pitää myös ymmärtää, mitä katsoo."

Kaukoputken läpi katsottaessa kohteet voivat olla hyvin himmeitä, eivätkä muistuta suurilla avaruusteleskoopeilla otettuja värikkäitä spektaakkeleita.

"Välillä tarvitaan periksiantamattomuutta varsinkin Suomen kylmissä olosuhteissa, mutta tähtiharrastus on hyvin palkitsevaa. Se on hauskaa, avartaa maailmankuvaa, ja on myös hyvin edullista: taivas kulkee aina mukana."




torstai 3. helmikuuta 2022

Helmikuun tähtitaivas 2022

Helmikuussa iltaisin tähtitaivas on kauneimmillaan. Pimeyden laskeuduttua etelässä on näkyvissä Orion kirkkaine tähtineen. Orionista hieman vasemmalle ja alas on tähtitaivaan kirkkain tähti Sirius. Orionin yläpuolella oikealle on Härän tähdistö ja siitä oikealla aja alas on Eridanus (Virta) ja Valaskala. Kaakossa on kirkastähti Pienen koiran Procyon. Orion taustalla näkyy pimeässä paikassa Linnunrata, joka kohoaa jyrkässä kulmassa kaakkoisesta horisontista.

Helmikuussa iltataivaalla on helppo suunnistaa Orionin ympäristössä: kirkkaat tähdet johdattavat tähdistöstä toiseen. Kuva © Kari A. Kuure.

Planeettoja iltataivaalla on niukasti. Auringonlaskun jälkeen lounaan ja lännen välissä Jupiter piipahtaa hetkeksi näkyviin ennen kuin se laskee horisonttiin. Aamua enteilevä Venus kohoaa horisontin yläpuolelle ennen auringonnousua ja näkyy hyvin kirkkaana, mahdollisesti jopa silloin kun Aurinko on jo horisontin yläpuolella. Samalla alueella on muita planeettoja: Mars, Merkurius, Saturnus ja Jupiter, mutta ne kaikki ovat liian himmeitä näkyäkseen vaalealta aamutaivaalta.

Aamulla tuskin kukaan ehtii tähtitaivasta ihailemaan, mutta se kyllä kannattaisi. Taivaalla näkyvät tähdistöt ovat niitä samoja, joita ihailtiin alkusyksystä iltataivaalta. Etelässä korkealla taivaalla on Karhunvartija, sen alapuolella Neitsyt ja Vaaka. Lounaassa on leijona ja aivan horisontissa on Korppi. Kuukauden edetessä havaintoaikaa täytyy siirtää aina vain aikaisemmaksi ennen aamuhämärän alkamista.

Voit lukea lisätietoja tähtitaivaan tapahtumista tästä artikkelista!

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Jarno kuvasi asteroidin lähiohituksen

Tammikuun 18. päivän iltana asteroidi 7482, joka tunnetaan myös luettelotunnuksella 1994 PC1, ohitti maapallon vain noin 5,5 Kuun keskietäisyydellä. Sinällään tässä ei ole mitään kummallista, mutta tapaus oli mielenkiintoinen asteroidin koon ja ohitusetäisyyden vuoksi. Nämä kaksi asiaa teki mahdolliseksi asteroidin havaitsemisen harrastajakaukoputkilla. Kaikeksi onneksi Suomessa oli jo ilta pimentynyt, kun asteroidi saavutti lähimmän etäisyytensä. Asteroidin ohituksesta on Avaruusmagasiinissa julkaistu tarkempi artikkeli.

Asteroidin ohitusta käsiteltiin ennakkoon medioissa, joten se herätti jonkin verran huomiota myös tähtiharrastajien ja jopa maalikkojen keskuudessa. Valitettavasti pilvisyys esti havainnot ainakin Tampereella, sillä pilviin syntyi ensimmäisiä rakoja vasta kello 22.30 ja kello 23 aikaan etelänsuunta oli lähes pilvetön, jolloin asteroidi oli suunnassa 250,5° ja lähes 13° korkeudella. Asteroidin kirkkaus oli 10,3 magnitudiasteikolla.

Onneksi pilvisyys oli hieman vähäisempää Jarno Paanasen etäohjatun observatorion horisontissa Ikaalisten Luhalahdessa. Jarno onnistui kuvaamaan asteroidin kello 20.30 aikoihin pilvipeitteen rakoillessa sen verran, että muutama kuva tallentui kameraan. Yhden minuutin valotusajan kuvissa erottui asteroidin nopea liike selvänä viivana ja kuvien lataamisen aiheuttama pieni viive synnytti summakuvaan jo selkeän aukon asteroidin jättämään viivaan. Alla nämä kaksi kuvaa ja kuvateksteissä on tietoja itse laitteistosta.

 


Ylin kuva on yksittäinen  yhden minuutin valotuksella otettu kuva ja alakuvaan on yhdistetty viisi yhdenminuutin valotusta. Jarno kertoo käyttäneensä seuraavanlaista kalustoa: jalusta on Skywatcher EQ8 Pro, putki TS/GSO:n 8" RC, 0,67× polttovälin lyhentäjä tekee polttoväliksi 1088 mm ja f/5.4, kamerana Atik 383L+, nämä oli luminanssifiltterillä otettuja. Kuvakenttä on noin 57× 43 minuutin kokoinen ja kohde oli noin 15 asteen korkeudella. Kuvat © Jarno Paananen.