tiistai 9. elokuuta 2022

Syyskauden ensimmäiset revontulet

Maanantaina 8. elokuutta aamuyöstä nähtiin alkavan syyskauden ensimmäiset revontulet. Aivan selkeää syytä suhteellisen voimakkaalle geomagneettiselle myrskylle (G2) ei ollut, sillä maapallon kohtaama aurinkotuuli oli ennen myrskyn alkamista normaalilla tasolla (nopeus hieman yli 400 km/s ja tiheys n. 7–8 ppcm3). Sen sijaan planeettojen välisen magneettikentän (IMF) Bz-suunta oli kohti etelää ja noin 12 tuntia ennen myrskyn alkua. Myrskyn aikana Bz:n suunta vaihteli nopealla tempolla pohjoisen ja etelän välillä.

Tältä näyttivät revontulet Tampereen Ursan tähtitornin pohjoiseen suunnatussa sääkamerassa. Huomaa myös kuvan oikeassa alakulmassa näkyvät hohtavat yöpilvet, jotka ovat noin 85 km korkeudella. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Myrskyn aikana aurinkotuulen nopeus kohosi lukemaan noin 560 km/s ja tiheys oli noin 13 ppcm3. Bz kentän voimakkuus oli noin 10 nT etelään, ei siis mitenkään erityisen voimakkaasti mutta riittävästi kuitenkin. Myrskyn syyksi näyttäkin muodostuvan pienehkö korona-aukko, joka kohdistui suoraan maapalloon. Lisäsyitä voitaneen hakea useasta pienestä, lähes huomaamattomista koronamassapurkauksista, joiden tuottamat hiukkaset kohottivat lähiavaruuden hiukkastiheyttä. Hiukkaset yhdessä suhteellisen nopean aurinkotuulen kanssa mahdollisti myrskyn syntymisen ja kun Bz-kenttä oli etelään, niin asetelma oli valmis hienoille revontulille.

Revontulet ja yöpilvet tallentuivat myös itäkameraan. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Myrsky sattui juuri parhaimpaan aikaan suomalaisten harrastajien kannalta, sillä lyhyt kesäyö mahdollisti revontulien näkemisen koko maassa etelärannikkoa myöten. Spaceweather.com sivuston mukaan revontulia nähtiin laajemminkin, ainakin Tanskassa nähtiin punaisia revontulia. Pohjois-Amerikassa revontulia ja niihin liittyviä STEVE-ilmiöitä nähtiin aina Montanassa ja Dakotassa, jotka sijaitsevat 45° leveyspiirin tuntumassa.



 

torstai 28. huhtikuuta 2022

Toukokuun tähtitaivas

Toukokuun tähtitaivas on hyvin vaalea lähestyvään kesään siirryttäessä. Taivaalta näkyvät käytännössä vain kaikkein kirkkaimmat tähdet, nekin siis vain kuukauden alkupuolella ja jos havaintoja tekee kello 1.30 tienoilla. Näiden kirkkaiden tähtien tunnistamiseen tarvitaan tähtikartta, sillä ilman muiden tähtien näkymistä, tähdistöjen tutut kuviot ovat mahdottomia hahmotettavia. Lisäksi yksilölliset erot näkökyvyissä vaikuttavat asiaan.

Toukokuun 16. tähtitaivas yön pimeimpänä hetkenä. Taivaalla on näkyvissä Kuun lisäksi tekstissä mainitut kohteet mutta muiden näkeminen vaatii jo hieman harjaannusta ja mielellään kiikarin havaintovälineenä. Kuva © Kari A. Kuure.

Toukokuun alussa yön pimeimpänä hetkenä (Tampereella noin kello 1.30 tietämillä) etelässä näkyy Karhunvartijan Arcturus-tähti. Se loistaa taivaalla lähes yksin, sillä kovin montaa yhtä kirkasta tähteä ei horisontin yläpuolella ole. Lyyran tähdistön Vega itätaivaalla tekee sille seuraa. Luoteessa suhteellisen matalalla on Ajomiehen Capella ja Ison karhun Mizar korkealla lounaassa voivat olla näkyvissä.

Toukokuun puolivälissä yötaivas vaalentuu lisää ja edellä luetellut tähdet katoavat yksi toisensa perään. Jäljelle jää vain Mizar, sillä se on riittävän korkealla näkyäkseen. Korkeus nimittäin vaikuttaa siihen, kuinka kirkas taustataivas on: mitä lähempää horisonttia havaitaan, sitä kirkkaampi taustataivaskin on.

Tähtitaivaan kohteista Kuu on helpoimmin havaittavissa, joskus jopa päivätaivaalta. Kuun ensimmäinen neljännes (kasvava puolikuu) on näkyvissä 9. päivän iltana. Se on etelässä kello 20.15 mutta horisontin yläpuolelle se on noussut jo ennen puoltapäivää. Yön pimeimpänä hetkenä se on jo lännessä mutta vielä hyvin havaittavissa noin 20 asteen korkeudella.

Täysikuu on toukokuun 16. päivänä kello 7.15 mutta parhaiten se on näkyvissä kello 1 aikoihin. Silloinkin se on etelässä mutta vain noin 9 asteen korkeudella. Kuun viimeinen neljännes on 22. päivä kello 21.44 mutta parhaiten se on näkyvissä juuri ennen auringonnousua kaakkoisessa horisontissa noin kello 5.

Aktiivinen tähtitaivaan tarkkailija voi toukokuun aikana kiinnittää huomionsa vaikkapa auringonlaskun tai -nousun aikaisiin taivaan eri suunnan väreihin. Ammulla ja illalla näkyvät värit poikkeavat toisistaan jonkin verran, joten näiden erojen tutkiminen voi olla hyvinkin mielenkiintoista.

Maan varjo näkyy kuvassa horisontin yläpuolella olevana harmaana alueena. Vastaruskon yläpuolella oleva kirkas kohde on Kuu. Kuva © Kari A. Kuure / Tampereen Ursa ry.

Tunnetuimmat värit ovat tietysti aamu- ja iltarusko, joiden mukaan on perinteisesti arvioitu lähituntien tulevaa säätä. Mutta taivaalta voi löytää muitakin värejä, kuten Maan varjon. Se on lyijynharmaa alue auringonlaskua vastapäisellä suunnalla, joka näkyy parhaiten silloin kun Aurinko on jo muutaman asteen horisontin alapuolella, siis noin tunnin kuluttua auringonlaskusta. Parhaiten värien kehitystä voi seurata, vaikka valokuvaamalla puhelimellaan horisontin lähellä olevan taivaan värejä niin illalla kuin aamulla ja auringonlaskun ja -nousun suuntien lisäksi myös vastapäisen horisontin suuntaan. Erillistä kuvista voi sitten rakennella vaikkapa kuvagallerian, josta värityksen erot tulevat helposti esiin.



sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Havaintovinkki: Huhtikuun tähtitaivas

Huhtikuun alkupuoli on vielä hyvää aikaa tehdä havaintoja tähtitaivaasta. Tosin havaintohetki siirtyy aina vain myöhemmäksi, sillä kirkkaimmat tähdet tulevat näkyviin vasta noin kolme varttia auringonlaskun jälkeen. Auringonlaskukin siirtyy tuntia myöhemmäksi kesäaikaan siirtymisen jälkeen, joten iltaunisten havainnot päättyvät yleensä maaliskuun loppuun.

Kuukauden alussa havaintohetken voi aloittaa kello 21 aikoihin, mutta kuukauden puolivälissä täytyy odottaa kello 22 asti. Huhtikuun 17. päivän jälkeen tähtitaivas ei pimene täysin lainkaan, joten havaintokohteiksi valikoituvat vain kirkkaimmat kohteen. Kuukauden lopulla joudutaan odottamaan kello 23 tienoille tähtitaivaan kohteiden näkymistä.

Kuukauden lopulla voi yrittää etsiä Merkuriusta auringonlaskun suunnasta noin tunti auringonlaskusta. Tämän kertaisen näkymisikkunan aikana se ei ole erityisen kirkas, joten etsimiseen pitäisi käyttää kiikaria. Aivan kuukauden lopulla havaintosuunta on luoteeseen. Muut planeetat: Venus, Jupiter, Neptunus, Mars ja Saturnus ovat kasvattaneen kulmaetäisyyttään Aurinkoon ja ovat sen länsipuolella. Valitettavasti ne nousevat horisontin yläpuolelle samaan aikaan kuin Aurinko, joten niiden havaitseminen ehkä Venusta lukuun ottamatta lienee mahdotonta. Uranus on edelleen samassa ryppäässä Auringon kanssa, eikä ole näkyvissä.

Iltataivas huhtikuun puolivälissä auringonlaskun jälkeen. Tällä alueella on monia kirkkaita tähtiä, jotka kaikki ovat hienoja kiikari kohteita.

Tähtitaivas

Illan hämärtyessä ja tähtien tullessa näkyville, taivaalta voi vielä bongata osan talven tähdistöistä. Esimerkiksi Orion on matalalla lounaassa. Tähtitaivaan kirkkain tähti, Sirius (Iso koira), on myös ohittanut etelämeridiaanin samoin kuin sen yläpuolella oleva toinen kirkas tähti, Procyon Pienen koiran tähdistöstä. Edelleen etelässä, edellisten tähtien yläpuolella on kaksi kirkasta tähteä Pollux ja Castor, jotka ovat Kaksosten tähtikuvin kirkkaimmat tähdet. Korkealla Orion yläpuolella on myös Capella, Ajomiehen tähdistössä. Eikä kirkkaat tähdet vielä tähänkään lopu, sillä Leijonan Regulus on nähtävissä kaakossa. Kaiken kaikkiaan hieno valikoima kirkkaita ja eri värisiä tähtiä, varsinkin kun mukaan lasketaan Orionin Betelgeuse ja Rigel.


Arcturus on pohjoisen tähtitaivaan kirkkain tähti Karhunvartijan tähdistössä. Sitä voi hyvin havaita huhtikuun lopulla yön pimeimpinä hetkinä.


Kuukauden tähti

Huhtikuun loppupuolella Karhunvarijan Arcturus on oppositiossa ja tästä syystä koko vuoden parhaiten havaittavissa yön pimeimpinä hetkinä. Arcturs on pohjoisen tähtitaivaan kirkkain tähti (0,05m) ja neljänneksi kirkkain koko tähtitaivaalla Siriuksen Canopuksen ja Alfa Centairin jälkeen. Tähti sijaitsee noin 37 valovuoden etäisyydellä ja on luokiteltu oranssiksi jättiläiseksi. Sen spektriluokitus on K1 III ja sen pintalämpötila on 4 290 K, siis jonkin verran vähemmän kuin Auringon. Aurinkoon verrattuna se on 113 kirkkaampi ja säteilee suurimmaksi osaksi infrapunaista valoa.

Arcturuksen bolometrinen luminositeetti on 215-kertainen Aurinkoon verrattuna. Näistä tiedoista voidaan laskea, että Arcturuksen säde on 26-kertainen Aurinkoon verrattuna ja se on voitu mitata hyvinkin helposti. Tulos on 0,021 kaarisekuntia. Arcturuksen massa on 1,5 auringonmassaa, joten sen pääasiallinen energianlähde on vedyn fuusio. Tähti on kylläkin hieman kirkkaampi kuin voisi olettaa, joten voi olla mahdollista, että sen ytimessä on myös heliumin fuusio hiileksi alkanut.

Arcturuksen magneettikenttä ei ole kovinkaan aktiivinen, vaikkakin jotakin toimintaa on havaittavissa röntgensäteilyn aallonpituuksilla. Arcturuksen ominaisliike poikkeaa Auringon ympäristön muista tähdistä merkittävästi. Tähden kanssa samanlaisia ominaisliikeitä on havaittu myös muutamalla muulla tähdellä, joten on mahdollista, että se (ja ne muut tähdet) on alun perin muodostunut jossakin pienemmässä galaksissa, joka myöhemmin on liittynyt Linnunrataan. Tähän viittaisi myös tähden pieni metallipitoisuus, joka on vain 20 % siitä mitä metallipitoisuus on Auringossa.

 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Ursa palkitsi ansioituneita tähtiharrastajia

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on tunnustanut tähtiharrastajia Stella Arcti -palkinnolla. Turkulainen Eeva-Kaisa Ahlamo palkittiin tähtiharrastuksen merkittävästä edistämisestä paikallisesti ja kansallisesti. Lempääläinen Ari Haavisto palkittiin aktiivisesta aurinkokunta- ja planeettakuvauksesta sekä oman osaamisen jakamisesta.

Ursan merkittävintä tähtiharrastuksesta myönnettävää tunnustusta, Stella Arcti -palkintoa, on jaettu vuodesta 1988 lähtien. Palkinto myönnetään jopa kansainvälisellä tasolla merkittävistä tähtitieteellisistä havainnoista tai poikkeuksellisen asioituneesta tähtiharrastuksesta. Stella Arctit jaettiin tällä kertaa pandemian johdosta virtuaalisessa palkintojenjakotilaisuudessa.

Eeva-Kaisa Ahlamo



"Vain painovoima estää minua tippumasta tuohon tähtimereen"

"En muista, milloin en olisi ollut tähtiharrastaja", Turussa asuva Eeva-Kaisa Ahlamo kertoo. "Olen aina ollut kiinnostunut avaruudesta."

Ala-asteen ensimmäisellä luokalla Ahlamo piti jo esitelmän tähtitieteestä koko koululle, ja 12-vuotiaana lahjaksi saatu kaukoputki avasi näkymiä syvemmälle avaruuteen. "Opettelin tähtikuviot ja luin kaiken, mitä aiheesta käsiini sain."

Uudessa-Seelannissa asunut ja siellä tähtitieteen oppaana toiminut Ahlamo muistaa yhä hurjan kokemuksen paikallisesta yötaivaasta.

"Eräänä iltana olimme juuri lopettaneet tähtinäytöksen. Linnunradan keskusta oli nousemassa horisontista, ja jäin tuijottamaan sitä. Ne osat tähtitaivaasta eivät Suomessa näy koskaan, ja ihailin tähtien hulppeaa paljoutta.

Äkkiä aivoni ymmärsivät, etten katso kaksiulotteista tähtikupolia, vaan kolmiulotteista maailmankaikkeutta, jossa osa tähdistä on lähempänä, osa kauempana. Hahmotin Linnunradan kolmiulotteisuuden tavalla, jota en ole koskaan sen koommin kokenut. Ja silti ymmärsin, että tämä musertava tähtien paljous on kuitenkin vain yksi galaksi miljardien muiden joukossa.

Samalla tuntui, että roikun varpaistani maapallolla ja vain painovoima estää minua tippumasta tuohon tähtimereen. Tunsin, kuinka mitätön sitä loppujen lopuksi maailmankaikkeuden mittakaavassa onkaan, mutta samalla kuinka käsittämätöntä on, että me olemme tässä 13,8 miljardia vuotta vanhassa universumissa juuri tällaisina kuin olemme. Se on edelleen yksi elämäni parhaista hetkistä koskaan – kokea olevansa sillä tavalla yhtä maailmankaikkeuden kanssa.
"

Kun Ahlamolta kysyy, onko hänellä vielä jäljellä toteutumattomia unelmia harrastuksensa parissa, hän ihmettelee, miten tyytyväinen on.

"Olen nähnyt raivokkaita revontulia, useita paljain silmin erottuvia komeettoja, joista kolme oli vieläpä erittäin kirkkaita, upeita tähdenlentoja, eteläisen taivaan ihmeitä... Olen kokenut jo niin paljon, että kaikki on tässä vaiheessa plussaa."



Pieni maailma mustan avaruuden syleilyssä

Tähdet ovat kiinnostaneet aina myös lempääläläistä Ari Haavistoa. Toisella luokalla kaverin elvistely latinankielisillä sienten nimillä sysäsi Haaviston tähtiharrastuksen alkuun.

"Sisuuntuneena poljin kirjastoautolle etsimään jotain vastinetta", Haavisto muistelee.

"
Kuun mosaiikkikuva Ari Haaviston kuvaamana.


Luonnontieteen hyllystä löytyi erään kirjan lopusta luettelo hienoja latinankielisiä nimiä, kyseessä oli tähdistöluettelo. Mutta kirja veikin saman tien mennessään ja pian suorastaan ahmin kaikkea tähtitieteeseen liittyvää. Sitä on jatkunut näihin päiviin asti, 40 vuotta."

Haavisto on nykyään erikoistunut aurinkokunnan kohteiden kuten Kuun ja planeettojen kuvaamiseen.

"Huippuhetki on, kun ensin katselee kuvaustietokoneen näytöllä ilmakehän vuoksi kiemurtelevaa ja räpsyvää planeetan livekuvaa yöstä toiseen, tunnista toiseen, ja sitten kesken kaiken kiemurtelu alkaakin rauhoittua ja tyyntyä.

On kuin sumea kalvo repäistäisiin edestä pois ja yhtäkkiä planeetta näyttäytyy muutaman minuutin kaikessa kauneudessaan ja terävyydessään, pieni maailma mustan avaruuden syleilyssä.

Sellaisena hetkenä ei uskalla edes hengittää, jännittyneenä vain seuraa kuinka dataa virtaa talteen ja planeetasta paljastuu yhä uusia yksityiskohtia. On kuin olisi jossain siellä planeetan yllä. Joskus tuota hetkeä joutuu odottelemaan vuoden tai ylikin, mutta aina se on yhtä ihmeellistä. Ja kun seuraavana päivänä datan pinoaa ja käsittelee ja esiin ponnahtaa vielä tuosta videostakin kymmenen kertaa terävämpi loppukuva, tulee uskomaton ainutkertaisuuden tunne.
"

Haavisto haaveilee pääsevänsä vielä kuvaamaan Kuuta ilmakehän ollessa erittäin rauhallinen.

"Unelmana olisi taltioida koko Kuun sillä hetkellä näkyvä osa maksimaaliseen tarkkaan, jättimäiseen usean sadan megapikselin mosaiikkikuvaan, ennen näkemättömällä tarkkuudella. Ja ehkäpä joskus kuvaan osuu jotain hurjaa, asteroiditörmäys Jupiteriin tai vaikkapa Kuuhun tai jotain muuta yllättävää. Koskaan ei tiedä."

Ari Haavisto



Taivas kulkee aina mukana

Erityisesti pandemian aikana moni on innostunut uudesta harrastuksesta, ja moni on hakeutunut nyt tähtitaivaan alle. Mitä neuvoja konkariharrastajat antaisivat uusille taivaan tarkkailijoille?

"Tutki, pohdi, etsi tietoa, kokeile, säädä, opi, jaa ja kysele", opastaa Haavisto. "Jokainen havainto on ainutkertainen ja avaruus aukeaa pala kerrallaan", hän kannustaa.

"Sanon usein tähtinäytöksissä, että tähtitiede on yli kahdeksankymmentäprosenttisesti mielikuvitusta", Ahlamo lisää. "Ei riitä, että kohteen näkee, jotta saa siitä kaiken irti: pitää myös ymmärtää, mitä katsoo."

Kaukoputken läpi katsottaessa kohteet voivat olla hyvin himmeitä, eivätkä muistuta suurilla avaruusteleskoopeilla otettuja värikkäitä spektaakkeleita.

"Välillä tarvitaan periksiantamattomuutta varsinkin Suomen kylmissä olosuhteissa, mutta tähtiharrastus on hyvin palkitsevaa. Se on hauskaa, avartaa maailmankuvaa, ja on myös hyvin edullista: taivas kulkee aina mukana."




torstai 3. helmikuuta 2022

Helmikuun tähtitaivas 2022

Helmikuussa iltaisin tähtitaivas on kauneimmillaan. Pimeyden laskeuduttua etelässä on näkyvissä Orion kirkkaine tähtineen. Orionista hieman vasemmalle ja alas on tähtitaivaan kirkkain tähti Sirius. Orionin yläpuolella oikealle on Härän tähdistö ja siitä oikealla aja alas on Eridanus (Virta) ja Valaskala. Kaakossa on kirkastähti Pienen koiran Procyon. Orion taustalla näkyy pimeässä paikassa Linnunrata, joka kohoaa jyrkässä kulmassa kaakkoisesta horisontista.

Helmikuussa iltataivaalla on helppo suunnistaa Orionin ympäristössä: kirkkaat tähdet johdattavat tähdistöstä toiseen. Kuva © Kari A. Kuure.

Planeettoja iltataivaalla on niukasti. Auringonlaskun jälkeen lounaan ja lännen välissä Jupiter piipahtaa hetkeksi näkyviin ennen kuin se laskee horisonttiin. Aamua enteilevä Venus kohoaa horisontin yläpuolelle ennen auringonnousua ja näkyy hyvin kirkkaana, mahdollisesti jopa silloin kun Aurinko on jo horisontin yläpuolella. Samalla alueella on muita planeettoja: Mars, Merkurius, Saturnus ja Jupiter, mutta ne kaikki ovat liian himmeitä näkyäkseen vaalealta aamutaivaalta.

Aamulla tuskin kukaan ehtii tähtitaivasta ihailemaan, mutta se kyllä kannattaisi. Taivaalla näkyvät tähdistöt ovat niitä samoja, joita ihailtiin alkusyksystä iltataivaalta. Etelässä korkealla taivaalla on Karhunvartija, sen alapuolella Neitsyt ja Vaaka. Lounaassa on leijona ja aivan horisontissa on Korppi. Kuukauden edetessä havaintoaikaa täytyy siirtää aina vain aikaisemmaksi ennen aamuhämärän alkamista.

Voit lukea lisätietoja tähtitaivaan tapahtumista tästä artikkelista!

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Jarno kuvasi asteroidin lähiohituksen

Tammikuun 18. päivän iltana asteroidi 7482, joka tunnetaan myös luettelotunnuksella 1994 PC1, ohitti maapallon vain noin 5,5 Kuun keskietäisyydellä. Sinällään tässä ei ole mitään kummallista, mutta tapaus oli mielenkiintoinen asteroidin koon ja ohitusetäisyyden vuoksi. Nämä kaksi asiaa teki mahdolliseksi asteroidin havaitsemisen harrastajakaukoputkilla. Kaikeksi onneksi Suomessa oli jo ilta pimentynyt, kun asteroidi saavutti lähimmän etäisyytensä. Asteroidin ohituksesta on Avaruusmagasiinissa julkaistu tarkempi artikkeli.

Asteroidin ohitusta käsiteltiin ennakkoon medioissa, joten se herätti jonkin verran huomiota myös tähtiharrastajien ja jopa maalikkojen keskuudessa. Valitettavasti pilvisyys esti havainnot ainakin Tampereella, sillä pilviin syntyi ensimmäisiä rakoja vasta kello 22.30 ja kello 23 aikaan etelänsuunta oli lähes pilvetön, jolloin asteroidi oli suunnassa 250,5° ja lähes 13° korkeudella. Asteroidin kirkkaus oli 10,3 magnitudiasteikolla.

Onneksi pilvisyys oli hieman vähäisempää Jarno Paanasen etäohjatun observatorion horisontissa Ikaalisten Luhalahdessa. Jarno onnistui kuvaamaan asteroidin kello 20.30 aikoihin pilvipeitteen rakoillessa sen verran, että muutama kuva tallentui kameraan. Yhden minuutin valotusajan kuvissa erottui asteroidin nopea liike selvänä viivana ja kuvien lataamisen aiheuttama pieni viive synnytti summakuvaan jo selkeän aukon asteroidin jättämään viivaan. Alla nämä kaksi kuvaa ja kuvateksteissä on tietoja itse laitteistosta.

 


Ylin kuva on yksittäinen  yhden minuutin valotuksella otettu kuva ja alakuvaan on yhdistetty viisi yhdenminuutin valotusta. Jarno kertoo käyttäneensä seuraavanlaista kalustoa: jalusta on Skywatcher EQ8 Pro, putki TS/GSO:n 8" RC, 0,67× polttovälin lyhentäjä tekee polttoväliksi 1088 mm ja f/5.4, kamerana Atik 383L+, nämä oli luminanssifiltterillä otettuja. Kuvakenttä on noin 57× 43 minuutin kokoinen ja kohde oli noin 15 asteen korkeudella. Kuvat © Jarno Paananen.