Havaintovinkki: Huhtikuun tähtitaivas

Huhtikuun alkupuoli on vielä hyvää aikaa tehdä havaintoja tähtitaivaasta. Tosin havaintohetki siirtyy aina vain myöhemmäksi, sillä kirkkaimmat tähdet tulevat näkyviin vasta noin kolme varttia auringonlaskun jälkeen. Auringonlaskukin siirtyy tuntia myöhemmäksi kesäaikaan siirtymisen jälkeen, joten iltaunisten havainnot päättyvät yleensä maaliskuun loppuun.

Kuukauden alussa havaintohetken voi aloittaa kello 21 aikoihin, mutta kuukauden puolivälissä täytyy odottaa kello 22 asti. Huhtikuun 17. päivän jälkeen tähtitaivas ei pimene täysin lainkaan, joten havaintokohteiksi valikoituvat vain kirkkaimmat kohteen. Kuukauden lopulla joudutaan odottamaan kello 23 tienoille tähtitaivaan kohteiden näkymistä.

Kuukauden lopulla voi yrittää etsiä Merkuriusta auringonlaskun suunnasta noin tunti auringonlaskusta. Tämän kertaisen näkymisikkunan aikana se ei ole erityisen kirkas, joten etsimiseen pitäisi käyttää kiikaria. Aivan kuukauden lopulla havaintosuunta on luoteeseen. Muut planeetat: Venus, Jupiter, Neptunus, Mars ja Saturnus ovat kasvattaneen kulmaetäisyyttään Aurinkoon ja ovat sen länsipuolella. Valitettavasti ne nousevat horisontin yläpuolelle samaan aikaan kuin Aurinko, joten niiden havaitseminen ehkä Venusta lukuun ottamatta lienee mahdotonta. Uranus on edelleen samassa ryppäässä Auringon kanssa, eikä ole näkyvissä.

Iltataivas huhtikuun puolivälissä auringonlaskun jälkeen. Tällä alueella on monia kirkkaita tähtiä, jotka kaikki ovat hienoja kiikari kohteita.

Tähtitaivas

Illan hämärtyessä ja tähtien tullessa näkyville, taivaalta voi vielä bongata osan talven tähdistöistä. Esimerkiksi Orion on matalalla lounaassa. Tähtitaivaan kirkkain tähti, Sirius (Iso koira), on myös ohittanut etelämeridiaanin samoin kuin sen yläpuolella oleva toinen kirkas tähti, Procyon Pienen koiran tähdistöstä. Edelleen etelässä, edellisten tähtien yläpuolella on kaksi kirkasta tähteä Pollux ja Castor, jotka ovat Kaksosten tähtikuvin kirkkaimmat tähdet. Korkealla Orion yläpuolella on myös Capella, Ajomiehen tähdistössä. Eikä kirkkaat tähdet vielä tähänkään lopu, sillä Leijonan Regulus on nähtävissä kaakossa. Kaiken kaikkiaan hieno valikoima kirkkaita ja eri värisiä tähtiä, varsinkin kun mukaan lasketaan Orionin Betelgeuse ja Rigel.

Arcturus on pohjoisen tähtitaivaan kirkkain tähti Karhunvartijan tähdistössä. Sitä voi hyvin havaita huhtikuun lopulla yön pimeimpinä hetkinä.

Kuukauden tähti

Huhtikuun loppupuolella Karhunvarijan Arcturus on oppositiossa ja tästä syystä koko vuoden parhaiten havaittavissa yön pimeimpinä hetkinä. Arcturs on pohjoisen tähtitaivaan kirkkain tähti (0,05^m) ja neljänneksi kirkkain koko tähtitaivaalla Siriuksen Canopuksen ja Alfa Centairin jälkeen. Tähti sijaitsee noin 37 valovuoden etäisyydellä ja on luokiteltu oranssiksi jättiläiseksi. Sen spektriluokitus on K1 III ja sen pintalämpötila on 4 290 K, siis jonkin verran vähemmän kuin Auringon. Aurinkoon verrattuna se on 113 kirkkaampi ja säteilee suurimmaksi osaksi infrapunaista valoa.

Arcturuksen bolometrinen luminositeetti on 215-kertainen Aurinkoon verrattuna. Näistä tiedoista voidaan laskea, että Arcturuksen säde on 26-kertainen Aurinkoon verrattuna ja se on voitu mitata hyvinkin helposti. Tulos on 0,021 kaarisekuntia. Arcturuksen massa on 1,5 auringonmassaa, joten sen pääasiallinen energianlähde on vedyn fuusio. Tähti on kylläkin hieman kirkkaampi kuin voisi olettaa, joten voi olla mahdollista, että sen ytimessä on myös heliumin fuusio hiileksi alkanut.

Arcturuksen magneettikenttä ei ole kovinkaan aktiivinen, vaikkakin jotakin toimintaa on havaittavissa röntgensäteilyn aallonpituuksilla. Arcturuksen ominaisliike poikkeaa Auringon ympäristön muista tähdistä merkittävästi. Tähden kanssa samanlaisia ominaisliikeitä on havaittu myös muutamalla muulla tähdellä, joten on mahdollista, että se (ja ne muut tähdet) on alun perin muodostunut jossakin pienemmässä galaksissa, joka myöhemmin on liittynyt Linnunrataan. Tähän viittaisi myös tähden pieni metallipitoisuus, joka on vain 20 % siitä mitä metallipitoisuus on Auringossa.

 

Ursa palkitsi ansioituneita tähtiharrastajia

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on tunnustanut tähtiharrastajia Stella Arcti -palkinnolla. Turkulainen Eeva-Kaisa Ahlamo palkittiin tähtiharrastuksen merkittävästä edistämisestä paikallisesti ja kansallisesti. Lempääläinen Ari Haavisto palkittiin aktiivisesta aurinkokunta- ja planeettakuvauksesta sekä oman osaamisen jakamisesta.

Ursan merkittävintä tähtiharrastuksesta myönnettävää tunnustusta, Stella Arcti -palkintoa, on jaettu vuodesta 1988 lähtien. Palkinto myönnetään jopa kansainvälisellä tasolla merkittävistä tähtitieteellisistä havainnoista tai poikkeuksellisen asioituneesta tähtiharrastuksesta. Stella Arctit jaettiin tällä kertaa pandemian johdosta virtuaalisessa palkintojenjakotilaisuudessa.

Eeva-Kaisa Ahlamo

"Vain painovoima estää minua tippumasta tuohon tähtimereen"

"En muista, milloin en olisi ollut tähtiharrastaja", Turussa asuva Eeva-Kaisa Ahlamo kertoo. "Olen aina ollut kiinnostunut avaruudesta."

Ala-asteen ensimmäisellä luokalla Ahlamo piti jo esitelmän tähtitieteestä koko koululle, ja 12-vuotiaana lahjaksi saatu kaukoputki avasi näkymiä syvemmälle avaruuteen. "Opettelin tähtikuviot ja luin kaiken, mitä aiheesta käsiini sain."

Uudessa-Seelannissa asunut ja siellä tähtitieteen oppaana toiminut Ahlamo muistaa yhä hurjan kokemuksen paikallisesta yötaivaasta.

"Eräänä iltana olimme juuri lopettaneet tähtinäytöksen. Linnunradan keskusta oli nousemassa horisontista, ja jäin tuijottamaan sitä. Ne osat tähtitaivaasta eivät Suomessa näy koskaan, ja ihailin tähtien hulppeaa paljoutta.

Äkkiä aivoni ymmärsivät, etten katso kaksiulotteista tähtikupolia, vaan kolmiulotteista maailmankaikkeutta, jossa osa tähdistä on lähempänä, osa kauempana. Hahmotin Linnunradan kolmiulotteisuuden tavalla, jota en ole koskaan sen koommin kokenut. Ja silti ymmärsin, että tämä musertava tähtien paljous on kuitenkin vain yksi galaksi miljardien muiden joukossa.

Samalla tuntui, että roikun varpaistani maapallolla ja vain painovoima estää minua tippumasta tuohon tähtimereen. Tunsin, kuinka mitätön sitä loppujen lopuksi maailmankaikkeuden mittakaavassa onkaan, mutta samalla kuinka käsittämätöntä on, että me olemme tässä 13,8 miljardia vuotta vanhassa universumissa juuri tällaisina kuin olemme. Se on edelleen yksi elämäni parhaista hetkistä koskaan – kokea olevansa sillä tavalla yhtä maailmankaikkeuden kanssa."

Kun Ahlamolta kysyy, onko hänellä vielä jäljellä toteutumattomia unelmia harrastuksensa parissa, hän ihmettelee, miten tyytyväinen on.

"Olen nähnyt raivokkaita revontulia, useita paljain silmin erottuvia komeettoja, joista kolme oli vieläpä erittäin kirkkaita, upeita tähdenlentoja, eteläisen taivaan ihmeitä... Olen kokenut jo niin paljon, että kaikki on tässä vaiheessa plussaa."



Pieni maailma mustan avaruuden syleilyssä

Tähdet ovat kiinnostaneet aina myös lempääläläistä Ari Haavistoa. Toisella luokalla kaverin elvistely latinankielisillä sienten nimillä sysäsi Haaviston tähtiharrastuksen alkuun.

"Sisuuntuneena poljin kirjastoautolle etsimään jotain vastinetta", Haavisto muistelee.

"

Kuun mosaiikkikuva Ari Haaviston kuvaamana.

Luonnontieteen hyllystä löytyi erään kirjan lopusta luettelo hienoja latinankielisiä nimiä, kyseessä oli tähdistöluettelo. Mutta kirja veikin saman tien mennessään ja pian suorastaan ahmin kaikkea tähtitieteeseen liittyvää. Sitä on jatkunut näihin päiviin asti, 40 vuotta."

Haavisto on nykyään erikoistunut aurinkokunnan kohteiden kuten Kuun ja planeettojen kuvaamiseen.

"Huippuhetki on, kun ensin katselee kuvaustietokoneen näytöllä ilmakehän vuoksi kiemurtelevaa ja räpsyvää planeetan livekuvaa yöstä toiseen, tunnista toiseen, ja sitten kesken kaiken kiemurtelu alkaakin rauhoittua ja tyyntyä.

On kuin sumea kalvo repäistäisiin edestä pois ja yhtäkkiä planeetta näyttäytyy muutaman minuutin kaikessa kauneudessaan ja terävyydessään, pieni maailma mustan avaruuden syleilyssä.

Sellaisena hetkenä ei uskalla edes hengittää, jännittyneenä vain seuraa kuinka dataa virtaa talteen ja planeetasta paljastuu yhä uusia yksityiskohtia. On kuin olisi jossain siellä planeetan yllä. Joskus tuota hetkeä joutuu odottelemaan vuoden tai ylikin, mutta aina se on yhtä ihmeellistä. Ja kun seuraavana päivänä datan pinoaa ja käsittelee ja esiin ponnahtaa vielä tuosta videostakin kymmenen kertaa terävämpi loppukuva, tulee uskomaton ainutkertaisuuden tunne."

Haavisto haaveilee pääsevänsä vielä kuvaamaan Kuuta ilmakehän ollessa erittäin rauhallinen.

"Unelmana olisi taltioida koko Kuun sillä hetkellä näkyvä osa maksimaaliseen tarkkaan, jättimäiseen usean sadan megapikselin mosaiikkikuvaan, ennen näkemättömällä tarkkuudella. Ja ehkäpä joskus kuvaan osuu jotain hurjaa, asteroiditörmäys Jupiteriin tai vaikkapa Kuuhun tai jotain muuta yllättävää. Koskaan ei tiedä."

Ari Haavisto

Taivas kulkee aina mukana

Erityisesti pandemian aikana moni on innostunut uudesta harrastuksesta, ja moni on hakeutunut nyt tähtitaivaan alle. Mitä neuvoja konkariharrastajat antaisivat uusille taivaan tarkkailijoille?

"Tutki, pohdi, etsi tietoa, kokeile, säädä, opi, jaa ja kysele", opastaa Haavisto. "Jokainen havainto on ainutkertainen ja avaruus aukeaa pala kerrallaan", hän kannustaa.

"Sanon usein tähtinäytöksissä, että tähtitiede on yli kahdeksankymmentäprosenttisesti mielikuvitusta", Ahlamo lisää. "Ei riitä, että kohteen näkee, jotta saa siitä kaiken irti: pitää myös ymmärtää, mitä katsoo."

Kaukoputken läpi katsottaessa kohteet voivat olla hyvin himmeitä, eivätkä muistuta suurilla avaruusteleskoopeilla otettuja värikkäitä spektaakkeleita.

"Välillä tarvitaan periksiantamattomuutta varsinkin Suomen kylmissä olosuhteissa, mutta tähtiharrastus on hyvin palkitsevaa. Se on hauskaa, avartaa maailmankuvaa, ja on myös hyvin edullista: taivas kulkee aina mukana."