Tee havaintoja komeetta Nishimurasta

Komeetta C/2023 P1 (Nishimura) on saavuttamassa paljain silmin näkyvyyden lähipäivinä, jos kaikki menee ennusteen mukaisesti. Komeetta on tällä hetkellä kirkkaudeltaan noin 5 magnitudia. Jos se olisi tähti, niin se näkyisi paljain silmin pimeässä paikassa. Komeetta on kuitenkin pinta kohde ja tästä syystä sen kirkkaus magnitudiasteikolla ei vielä riitä näkyvyyteen ilman optisia havaintovälineitä. Veikko Mäkelän (Ursa ry.) mukaan komeetan ytimen tiivistyminen on lukemissa 7–8 kun tähtimäinen kohde olisi lukemassa 9.

9.9.2023 kello 5.40.

10.9.2023 kello 5.40

Komeetta Nishimura aamutaivaalla lähipäivinä. Tämä kartan avulla komeetta Nishimura löytyy 13.9.2023 kello 5.50. Tämän jälkeen komeetta löytynee helpoimmin iltataivaalta auringonlaskun jälkeen. Kuvat © Kari A. Kuure.

Veikko Mäkelä kirjoittaa komeettaviestissään:

”Ennuste sovitettuna havainnoista yltäisi 3 magnitudiin päivää ennen periheliä. Elongaatio on tällöin 12° Auringosta.

Elongaatio 20° saavutetaan 9.9. tällöin kirkkausennuste lupaa 4,5 mag. Vastoin edellisessä viestissä antamaani 3 – 3,5 rajaa, komeetta voisi olla nähtävissä.

Elongaatio 15° saavutetaan 12.9. ja tällöin kirkkausennuste on 3,7 mag. Näkyminen edelleen rajoilla.

Perihelin aikoihin näkyminen 12° elongaatiolla ja 3 magnitudin tienoilla on myös rajoilla.

Kamera saattaa hyvinkin päästä parempiin tuloksiin kuin visuaalinen havaitseminen. Visuaalisesti Suomea korkeammilla korkeuksilla komeetan havaitseminen vaalealta taivaalla lienee helpompaa. ” 

Komeetan löytymisen jälkeen arvioitiin sen olevan peräisin kaukaa Oortin pilvestä. Uusien havaintojen myötä komeetan kiertorata on kuitenkin varmentunut paljon lyhyemmäksi. Tällä hetkellä sen kiertoajaksi Auringon ympäri lasketaan 437 vuotta.

Komeetta saavuttaa ratansa perihelin syyskuun 17. päivänä kello 15.24 UT aikaa. Silloin sen etäisyys Aurinkoon on noin 33,7 miljoonaa kilometriä. Lyhin etäisyys maapalloon on noin 125 miljoona kilometriä. Apheli sijaitsi 114 au etäisyydellä mutta perihelin ohituksen jälkeen se on hieman lyhyempi, 110 au.

 

Tuoreimmat arviot komeetta C/2023 P1 (Nishimura) näkymisestä Suomessa

Tuleeko komeetta Nishimura näkyväksi paljain silmin? Toistaiseksi tämä on vain arvailujen varassa. Hideo Nishimura löysi komeetan 11.8.2023 kolmekymmentä sekuntia valotusta kuvasta, jonka hän otti tavallisella digitaalikameralla. Sittemmin C/2023 P1 Nishimuran kirkkaus on lisääntynyt, ja sen rata sisäisen aurinkokunnan halki on määritetty. Kun komeetta sukeltaa kohti Aurinkoa, se varmasti jatkaa kirkastumistaan ​​ja mahdollisesti muuttuu paljain silmin näkyväksi kohteeksi syyskuun alussa. Ongelmana on, että komeetan elongaatio on pieni, joten se on mahdollista nähdä vain lähellä auringonlaskua tai auringonnousua. Perihelissä komeetta joutuu hyvin lähelle Aurinkoa. Auringon lämpö voi aiheuttaa komeettaytimessä voimakkaita purkauksia ja ytimen pirstoutuminekaan ei ole mahdotonta. Komeetta Nishimura kuvattiin 18.8.2023 June Lakesta Kaliforniassa. Kuva Dan Bartlett. Lähde NASA.

Veikko Mäkelä (Ursa) on jakanut uusinta tietoa Nishiumuran näkymisestä Suomessa. Tässä hänen postauksensa:

” Kirkkaus:  

Virallinen Minor Planet Centerin efemeridi antaa komeetalle tällä hetkellä ennusteen 8,9 mag ja maksimin se saavuttaisi päivää ennen periheliään, joka on 18.9. Kirkkaus 17.9. olisi 3,3 mag. 

Tehtyjen havaintojen perusteella komeetan kirkkaus on tällä hetkellä noin 8 mag. Näistä tehdyn sovituksen perusteella COBS-havaintopalvelu ennustaa maksimikirkkaudeksi 1,9 mag, Seiichi Yoshida noin 2,5 mag ja Gideon van Buitenen 2,1 mag.  Havaintoaineisto on vielä aika niukka ja ennuste paranee, kun mennään viikon verran eteenpäin ja saadaan lisää dataa.

Havaittavuus:

Maksimin lähellä komeetan havaitsemista vaikeuttaa se pieni elongaatio eli kulmaetäisyys Auringosta. Pienimmillään tämä kutistuu noin 12 asteeseen perihelin lähistöllä. Jo syyskuun 9. päivän jälkeen se pienenee alle 20 asteen. Näkymistä hiukan helpottaa se, että komeetta on Auringon pohjoispuolella lähellä periheliä.

Olen tehnyt tilastoja kirkkaiden komeettojen näkymisestä eri elongaatioilla.  12 asteen elongaatio vaatisi komeetalta jopa 0,5 – 1,0 mag kirkkautta, 20 asteen elongaatio noin 3 – 3,5 magnitudia: Näillä kirkkausennusteilla ja elongaatioilla komeetta saattaa jäädä näkymättömiin perihelin tienoilla.  

Komeetan rata:
Viimeisten tietojen mukaan komeetan radan eksentrisyys e = 0,9949643 eli himpun alle 1,0 ( parabelirata).   Inklinaatio on jyrkästi vasten aurinkokunnan tasoa i = 132,5.

Näkyminen nyt:

Komeetta on nyt havaittavissa kaukoputkella ja mahdollisesti isoilla kiikareilla aamuyöllä. Lähipäivinä sen Venuksesta suoraan ylöspäin ja Castorista ja Polluxista alavasemmalle. Korkeus etelärannikolla klo 4 aikoihin reilu 10 astetta.  Aamun edetessä nousee ylemmäs, mutta taivas myös vaalenee.  

Päivien edetessä komeetta liikkuu itään päin. Perihelin lähestyessä se alkaa näkyä myös iltataivaalla paitsi, että sen korkeus horisontista pienenee. Perihelin jälkeen komeetan deklinaatio laskee alle Auringon vastaavan, joten se katoaa näkyvistämme.

Kirkkaus nousee COBS:in ennusteen mukaan 8 magnitudista syyskuun alkuun 6,5 magnitudiin ja syyskuun 7. päivään mennessä 4,5 magnitudiin.

Komeettaa kannattaa kuvata ja havaita nyt ja yrittää nähdä se mahdollisimman pitkään, ennen kuin katoaa Auringon kajoon.  Kirkkauttakin ja mahdollisia muuttuvia ennusteita kannattaa seurata havaintopalveluista.

Seiichi Yoshida, http://www.aerith.net/comet/catalog/2023P1/2023P1.html

COBS, https://www.cobs.si/

Gideon van Buitenen, http://astro.vanbuitenen.nl/comet/2023P1 ”

 Etsintäkartat Tampereen horisontin mukaan syyskuussa 2023. (pdf)

Havaintovinkki: Mahdollisesti paljain silmin näkyvä komeetta syyskuussa

Komeetta C/2023 P1 (Nishimura) tuleen standardiennusteen mukaan lähes paljain silmin nähtäväksi. Syyskuun 14. päivän tietämillä komeetan kirkkaus olisi 3,9, jolloin sen näkeminen pimeässä paikassa voisi olla mahdollista. Tosin silloin se näkyy iltataivaalla matalalla (n. 4°°korkeudella) lännen ja luoteen välissä, joten vielä hieman vaalea iltataivas voi estää sen näkymisen kello 21 aikaan.

Komeetan kirkkauden ennustaminen on hieman vaikeaa, sillä komeetta on ensimmäistä kertaa Aurinkokuntamme sisäosissa. Sen rata on hyperpolinen ja todennäköisesti se tulee poistumaan tähtienväliseen avaruuteen. Poistuminen ei tarkoita sitä, että komeetan alkuperä olisi myös jossakin tähtienvälisessä avaruudessa. Todennäköisemmin se on Aurinkokuntamme kappale kaukaa Oortin pilvestä. 

Komeetta Nishimuraa voi etsiä syyskussa iltataivaalta auringonlaskun jälkeen. Kuva vastaa komeetan näkymistä 18. päivän iltana noin kello 20.15. Kuva © Kari A. Kuure.

 

Komeetta Nishimura saavuttaa perihelin syyskuun 18. päivänä, jolloin se on 0,22 au (33,1 milj. km) etäisyydellä Auringosta. Komeetta on kirkkaimmillaan samoihin aikoihin, jolloin se voi saavuttaa magnitudiasteikolla 3 lukeman. Koska kyseessä on pintakohde, sen näkeminen näin kirkkaana vaatisi pimeän tai lähes pimeän paikan. Kaupunkioloissa sen näkeminen voi olla mahdotonta. Syyskuun 18. päivän iltana komeettaa voi yrittää havaita auringonlaskun jälkeen aina kello 20.54 asti, jolloin komeetta painuu horisontin alapuolella. Tampereella auringonlasku tapahtuu kello 19.38. Komeetan näkemistä vaikeuttaa vaalea länsitaivas ja voi olla, että vaalea taivas voi estää kokonaan komeetan näkymisen.

Kaukoputkihavainnot komeetasta ovat mahdollisia jopa elokuun loppupuolelta asti, tietysti riippuen siitä kuinka valovoimainen kaukoputki kullakin havaitsijalla on käytössään. Elokuun loppupuolella komeetta sijaitsee Kaksosissa ja on siis aamutaivaalla havaittavissa. Syyskuussa tilanne paranee, komeetta sijaitsee Kravussa ja toisella viikolla Leijonassa. Perihelin aikaa (18.9) komeetta sijaitsee Neitsyen tähdistössä, josta se poistuu kuukauden lopulla.

Jos olet kiinnostunut taarkemmista koordinaateista, niin ne löytyvät tästä linkistä! (pdf)

Havaintovinkki: Katso meteoriparvea

Kesän loppupuolella voidaan ihastella näyttäviä meteoreja, jotka kuuluvat perseidit nimiseen parveen. Ensimmäiset perseidit nähdään heinäkuun 17. päivästä alkaen ja niitä riittää aina elokuun 24. päivään. Parven maksimi sattuu tänä vuonna elokuun 13. päivän aamuyöksi, jolloin yön pimeimpään aikaa voidaan nähdä kymmeniä meteoreja Etelä-Suomen taivaalla. Keski- ja Pohjois-Suomessa taivas on vielä liian valoisa meteorien näkymiselle.

Komeetta 109P/Swift. Kuva NASA.

Meteoriparvi on peräisin 26 km kokoisesta komeetta 109P/Swift:stä irronneista pienistä kivistä ja jäästä. Komeetan kiertoaika on noin 133 vuotta ja edellisen kerran se oli perihelissä ja maapallon radan läheisyydessä joulukuussa vuonna 1992. Seuraavan kerran näin tapahtuu heinäkuussa 2126, jolloin se tulee olemaan paljain silmin nähtävissä.

Vaikka komeetta onkin meidän aikanamme hyvin kaukana (tällä hetkellä kauempana kuin Pluto), sen kiertorata on täynnä jokaisella kierroksella irronnut pölyä ja kiviä. Kerran vuodessa (heinä–elokuussa) osa tästä tavarasta joutuu maapallon läheisyyteen ja pieni osa syöksyy ilmakehään muodostaen perseidien meteoriparven. Vuoden 1993 parvi olikin elämyksellinen kirkkaiden ja nopeiden meteorien halkoessa taivasta loppukesän yön hämärässä.

Paras havaintopaikka on sellainen, josta on hyvä näkyvyys laajalti taivaalle ja jossa ei ole kovinkaan paljoa häiritsevää valaistusta. Kaupunkioloissa tällaisen paikan löytäminen voi olla vaikeaa, mutta jo hieman keskustan ulkopuolelta tällaisia paikkoja löytyy helposti. Valoton maaseutu on tietysti paras paikka havaita meteoreja.

Perseidi vuodelta 2014. Kuva © Kari A. Kuure.

Meteorihavainnot tehdään paljain silmin tai valokuvaamalla laajakulmaisella kameralla. Havaintosuunnaksi valitaan pimein taivaan alue, sillä ilmansuunnilla ei ole niin väliä – meteoreja näkyy koko taivaan alueella. Meteorit ovat hyvin lyhytaikaisia, yleensä alle 0,5 sekuntia, joten taivasta täytyy havaita jatkuvasti antamatta mahdollisesti toisten samassa ryhmässä tekemien havaintojen häiritä omaa havaitsemista.

Valokuvatessa pitää käyttää jalustaa, ja niin pitkää valotusaikaa kuin taivaan liiaksi vaalenematta voidaan tehdä (esimerkiksi 10 sekuntia ISO 400 herkkyydellä pienehköllä aukolla) ja skvenssikuvausta, siis otetaan kuvia sarjana aina edellisen valotuksen päätyttyä. Yön aikana kertyy useita satoja kuvia, joissa odotusarvona muutamassa on meteori.

Yön kosteus tiivistyy objektiivin pinnalle, joten sen poistamiseen pitäisi varautua objektiivin lämmittimellä. Ne maksavat alle 50 euroa ja vaativat sähköä virtapankista, mutta sijoitus on lähes pakollinen ainakin vakavammin innostuttaessa meteorien kuvaamisesta.

X1.0-luokan flarepurkaus Auringossa

Hieman erikoinen X1.08-luokan flarepurkaus esiintyi Auringossa 2. heinäkuuta kello 23.14 UTC (3.7. kello 2.14 Suomen kesäaikaa) alkaen.

Video SDO.

Purkaus käynnistyi magneettikentän silmukan pudottaessa valtavan määrän plasmaa pilkkuryhmän AR 13354 alueelle pohjoisella pallonpuoliskolla lähellä Auringon länsireunaa. Putoava plasma synnytti pitkäkestoisen ja voimakkuudeltaan X-luokan flaren. Huolimatta pitkäkestoisuudestaan (yli 2,5 tuntia), purkaus ei kuitenkaan aiheuttanut koronamassapurkausta (CME), mitä usein tapahtuu pitkissä purkauksissa.

Pilkkuryhmä AR 13354 oli harvinaisen suurikokoinen. Jo muutama vuorokausi aikaisemmin se saavutti paljain silmin näkyvyyden rajan: yli 700 ppm koon mutta sen jälkeen se on edelleen kasvanut. Purkauksen aikoihin sen kooksi ilmoitettiin 1150 ppm ja se näytti tässä vaiheessa olevan vielä kasvussa. Merkittävää kasvua ei kuitenkaan tapahtunut ja seuraavana päivänä sen kooksi laskettiin 1130 ppm, jonka kokoinen se on edelleen tätä kirjoittaessani. Tosin se on jo niin lähellä Auringon länsireunaa, että paljain silmin sitä on vaikea, ellei aivan mahdotonta havaita.

Auringon meille näkyvällä osalla tapahtuvat flarepurkaukset aiheuttavat yleensä ionisaation kasvua maapallon ionosfäärissä. Näin tälläkin kertaa ja radiohäiriöitä ja -katkoksia koettiin Pohjois-Amerikassa ja Tyynellä merellä.

Juhannusviikon planeettaparaati

Vaalea kesäyön taivas vaikeuttaa lähes kaikkien tähtitaivaan kohteiden havaitsemista, jos Aurinkoa ja Kuuta ei oteta huomioon. Jotakin sentään voi nähdä, jos on havaitsemassa oikeaan aikaan. Huomisesta lähtien noin viikon ajan hieman ennen auringonnousua voi havaita itäisellä taivaanpuoliskolla joitakin viidestä planeetasta. Se mitä näkee, riippuu siitä millaisia havaintovälineitä käyttää.

Juhannusviikolla aamuyöllä ennen auringonnousua on mahdollista nähdä useita planeettoja. Kuva © Kari A. Kuure.

Jos tarkastelet kohteita paljain silmin, voit olla onnellinen, jos löydät aamulla kello 4 aikoihin Jupiterin. Se on nousut horisontista kello 2.16 ja on lähes idässä noin 11 asteen korkeudella. Planeetan kirkkaus on –2,15 , joten se pitäisi näkyä helposti pilvettömältä taivaalta. Jos ilmakehässä on yläpilviä, joita Kanadassa riehuvat metsäpalot ovat synnyttänee viime päivinä hyvin runsaasti, tämänkin planeetan näkymisessä voi olla vaikeuksia.

Hyvällä onnella voit nähdä myös Merkuriuksen. Sen kirkkaus on –0,9 ja planeetta näkyy koillisessa alle 4 asteen korkeudella. Vähäinenkin pilvisyys estää sen näkymisen, joten kiikari on varmaan hyvin hyödyllinen havaintoväline tässä tapauksessa.

Uranus on Merkuriuksen ja Jupiterin puolivälissä, ehkä hieman lähempänä Jupiteria. Uranuksen kirkkaus on liki 6, joten kiikari ei varmaankaan riitä sen näkemiseen, sillä siihen ei riitä edes aivan pieni kaukoputkikaan. Valovoimaisella kaukoputkella ja riittävän pienellä suurenneuksella sen näkeminen lienee mahdollista.

Saturnus on myös sen verran himmeä, että tähtikiikari tai kaukoputki sen näkemiseen on tarpeen. Planeetan kirkkaus on 0,87, joten aamuhämärän aikaan tarkkasilmäisimmät sen voivat nähdä kaakon ja etelän välillä noin 14 asteen korkeudella.

Neptunus on aina vaikea kohde, sillä sen kirkkaus on 7,88. Pimeältäkin taivaalta sen näkeminen vaatii kaukoputken, mutta hämärätaivaalta sen näkyminen lienee täysin mahdotonta. Planeetta on lähes kaakossa noin 15 asteen korkeudella. Goto-ohjattu kaukoputki varmasti onnistuu sen suuntautumaan siihen, mutta näkyykö okulaarin kuvassa mitään, onkin sitten aivan toinen kysymys.

 

Lukijan kuvia revontulista

Teksti Kari A. Kuure

Kevätkauden revontulista yön 23./24.4. revontulet olivat ehdottomasti näyttävimmät. Valitettavasti pilvisyys esti revontulien näkymisen Tampereella mutta onneksi edes jossakin päin Suomea pilvisyys ei pillannut taivaallista näytelmää. Mäntyharjulta Jukka Kytömäki onnistui löytämään pilvettömän alueen ja onnistui myös valokuvaamaan hienot hetken revontulien leiskuessa taivaalla. Hän kirjoittaa kuvien saateviestissä:

"Olipahan superreposet 23./24.4.2023 ja pääosin näytös oli eteläisellä taivaalla. Toki muutkin ilmansuunnat olivat täydessä loistossaan. Nämä kaksi kuvistani kuvaussuunta on suoraan etelään ja yksi kohtisuoraan ylös. Koronaa oli lähes yhtäjaksoisesti muutama tunti. Värit olivat voimakkaat ja laaja-alaiset. Tällaista loimotusta en ole koskaan aikaisemmin kokenut täällä eteläisessä Suomessa. Kuvieni muokkausta ei paljoa tarvinnut säädellä, jotta väriloistot erottuvat hyvin."

Hieno revontulikorona. Kuva © Jukka Kytömäki.

Toden totta, 23./24.4. yönä olleet revontulet olivat seurausta voimakkaasta magneettisesta myrskystä. Myrsky oli luokitukseltaan G4, mikä erityisen voimakas, joita sattuu vain muutaman kerran auringonpilkkujakson aikana. Toivottavasti näemme niitä lähivuosina lisää, vaikka magneettinen myrsky aiheuttaakin aina myös ei toivottuja sivuvaikutuksia niin radioliikenteelle, kuin satelliiteille ja myös maanpäälliselle tietoliikenteelle ja sähköverkoille.

Voimakkaiden magneettisten myrskyjen revontulet näkyvät usein Suomessa eteläisellä taivaanosalla. Revontulet näkyvät usein myös etelämpänä, kuten Revontulet-blogin artikkelissa Voimakas magneettinen myrsky kerrottiin. Etelässä näkyvät revontulet ovat usein pelkästään punaisia, sillä punaiset revontulet syntyvät korkealla ilmakehän yläosassa ja siten myös näkyvät kauemmaksi etelään.

Toinen kuva koronasta. Kuva © Jukka Kytömäki.

Jukka Kytömäki otti kuvat lähellä Mäntyharjua Korpijärvellä, siis Etelä-Suomessa. Jukka jatkaa kertomustaan: "Taivas Mäntyharjulla illalla oli täysin pilvinen, joten ajoin 30 km etelän suuntaan Korpijärvelle. Siellä lähes pilvetön taivas aukeni ja kuvaukset alkoivat välittömästi."

Jukka kiinnitti huomiota erityisesti siihen, että revontulet näkyivät etelätaivaalla. Etelän suunta oli myös kuvaussuunta. Ja kuten huomaatte kuvista, niistä näkyy korona, tai revontulikruunu. Yleensä ajatellaan, että korona näkyisi keskitaivaalla. Todellisuudessa korona näkyy siinä suunnassa mistä paikallisesti magneettikentän voimaviivat kohtaavat maanpinnan. Suomessa tämä suunta vaihtelee mutta on korkeuksien 73° ja 78° välillä, siis oikeastaan aika kaukana zeniitistä (90°). Koronan sijainti poikkeaa myös jonkin verran etelämeridiaanista, sillä magneettikentän eranto (deklinaatio) on Itä-Suomessa luokkaa 13,5° ja Länsi-Suomessa alle 10°.

Revontulet näkyivät myös eteläisellä taivaalla. Kuva © Jukka Kytömäki.

Laajakulmainen (>110°) kuva revontulista. Kuva © Jukka Kytömäki.

Revontulia voi valokuvata helposti tavallisella järjestelmäkameralla, jos käytettävissä on kamerajalusta. Vaikka kuvausoptiikka voi olla millainen tahansa, niin laajakulmaisella objektiivilla saa kuva-alaan sopimaan yleensä koko sen alueen, jossa revontulet näkyvät. Valotusajat voivat olla useita sekunteja mutta jos kameran kohina ei muodostu häiritseväksi, herkkyyttä voi nostaa melko suureksi, jolloin etenkin nopealiikkeisistä revontulista tulee yksityiskohtaisia kuvia valotusaikojen ollessa riittävän lyhyitä.