Pilkkuryhmä 2665 on edelleen aktiivinen

27.7.2017 tapahtunut CME-purkaus. Kuva Nasa/SDO.

Heinäkuun alkupuolella Auringossa oli näkyvissä iso pilkkuryhmä AR12665^[1]. Se oli kooltaan niin suuri, että sen pystyi näkemään paljain silmin, luonnollisesti aurinkosuotimen läpi. Se kiertyi Auringon näkyvän länsireunan taakse heinäkuun 17 päivänä, mutta ei kuitenkaan kadonnut mihinkään. Ja se on edelleen olemassa ja aktiivinen. Tästä saatiin osoitus eilen, kun SDO^[6] tallensi Auringosta lähteneen kohtuullisen voimakkaan CME-pilven^[2].

STEREO-A-luotain^[7] Aurinkoa kiertävällä radallaan on noin 130 astetta maapallosta itään ja pystyy tallentamaan näkymiä Auringoista meille näkymättömältä puolelta. Luotain onnistui tallentamaan pilkkuryhmän alueella tapahtuneen flare-purkauksen^[3] ja siihen liittyneen CME-pilven synnyn.

Aktiivinen alue AR12265 oli suurimmillaan ollessaan kooltaan 710 miljoonasosaa^[5], jonka se saavutti heinäkuun 10 päivänä. Ilmeisesti ensimmäinen pilkku syntyi aktiiviselle alueella heinäkuun 4 päivänä alueen kiertyessä samaan aikaan meille näkyvälle puolelle Aurinkoa. Koon kasvu oli siis suhteellisen nopea.

Auringonpikkurthnä 2665. Kuva © Kari A. Kuure.

Tämän jälkeen kehitys oli päinvastaista, mutta merkittävästi hitaampaa. Pilkkuryhmän koko pieneni niin, että sitä ei pystynyt näkemään enää paljain silmin heinäkuun 15 päivänä. Pilkkuryhmällä oli kyllä kokoa vielä 460 miljoonasosaa, joten keskellä Auringon kiekkoa se olisi vielä paljain silmin näkynyt. Pilkkuryhmä oli kuitenkin kiertynyt jo niin paljon kohti Auringon länsireunaa, että pinnan kaarevuus pienensi pilkkuryhmän näkösäteen suuntaista projektiota palajin silmin näkemisen rajan alapuolelle. Länsireunan pilkkuryhmä saavutti heinäkuun 17 päivänä ja sen koko oli silloin 340 miljoonasosaa.

Mitä sen jälkeen tapahtui. Mielenkiintoista on se, että pilkkuryhmän koon pieneneminen päättyi ja alueen koko kasvoi. Jo heinäkuun 18 päivänä sen koko oli kasvanut 450 miljoonasosaan. Koko oli sama myös seuraavana päivänä. Tämä jälkeen kokotietoja ei ole julkaistu.

Pilkkuryhmä 2665. Kuva Nasa/SDO.

Aktiivisiin alueisiin liittyy aina niiden kyky tuottaa flare-purkauksia. Niitä on myös AR12665 tuottanut lähes päivittäin. Heti synnyttyään aktiivisella alueelta havaittiin maksimissaan C1,1-luokan purkaus, seuraava C1,0-luokan^[4] purkaus tapahtui heinäkuun 7 päivänä. Tämän jälkeen pilkkuryhmä sai ”puhtia koneeseen” ja alueelta havaittiin C3,4-luokan purkaus. Voimakkain purkaus oli heinäkuun 9 päivänä, sille mitattiin arvoksi M1,3. Samana päivänä tapahtui neljä C-luokan purkausta. 

Heinäkuun 10 päivänä oli rauhallista, sillä aktiivinen alue tuotti vain yhden C1,5-luokan purkauksen ja seuraavana päivänä havaittiin vain yksi C1,2-luokan purkaus. Heinäkuun 13 päivänä rekisteröitiin neljä C-luokan purkausta, voimakkain niistä oli C8,4.

Pilkkuryhmän aktiivisuus jatkui ja heinäkuun 14 päivänä havaittiin toistaiseksi voimakkain purkaus, joka oli M2,4-luokkaa. Samana päivänä oli vielä yksi vaatimattomalta tuntunut C1,4-luokan purkaus. Seuraavana päivänä tapahtui viisi C-luokan purkausta, joista voimakkain oli C5,8. Samoin seuraavana päivänä oli viisi purkausta, voimakkain C3,2.  Ennen katoamistaan heinäkuun 17 päivänä Auringon länsireunan taakse, aktiivinen alue tuotti vielä pari purkausta joista voimakkain oli C2,3-luokaa. 

Aktiivinen alue pysytteli vieläkin aktiivisena ja tuotti heinäkuun 18 päivänä viisi C-luokan purkausta, voimakkaimman ollessa C2,1. Ilmeisesti myös 19. heinäkuuta alueella havaittiin pari purkausta, voimakkaimman ollessa C2,8-luokkaa mutta tätä ei pilkkuryhmälle enää kirjattu.

Auringon seimisiin värähtelyihin perustuva kartta meille näkymättömästä
puoliskosta. Kuva Nasa/SDO.

Auringon meille näkymättömästä puolesta saadaan tietoja paitsi Stereo-A-luotaimesta, niin myös Auringon seismisiin värähtelyihin perustumista kartoista. Vaikka karttojen tarkkuus ei ole kummoinen, niin suuret aktiiviset alueet siinä näkyvät. Näin näkyy myös aktiivinen alue AR12665. Se on tällä hetkellä noin 60 astetta Auringon kiekon itäreunan takana ja kiertyy sieltä näkyville noin viikon kuluttua. Ja kuten tämä jutun alussa kerroin, alue on edelleen aktiivinen ja tuottaa niin flare- kuin CME-purkauksia.

Huomautukset

[1] Auringossa näkyvät alueet merkitään tunnuksin joissa AR merkitsee alueen luonnetta, tässä tapauksessa aktiivista aluetta. Numerosarja on juokseva ja tällä hetkellä niitä on havaittu yli 12 tuhatta tällä auringonpilkkujaksolla.  Käytännön syistä ja etenkin pelkästä pilkkuryhmää tarkoittaen kuitenkin tunnuksesta jätetään kirjoittamatta näkyviin alkukirjaimet ja ensimmäinen numero. Näin aktiivisesta alueesta AR12665 tuleekin pilkkuryhmä 2665. Jossain yhteydessä auringonpilkkuryhmästä voidaan käyttää merkintää SP2665.

[2] CME-purkaus ja siihen liittyvä pilvi. Lyhenne CME tulee englanninkielisistä sanoista Coronal Mass Ejection, eli koronamassapurkaus. Yleensä käytetään lyhennettä CME. Purkaus syntyy aktiivisilla alueilla magneettikentän ilmiöiden nostaessa miljardeja tonneja aurinkoainetta, plasmaa, avaruuteen. Keskimääräinen CME-pilven massa on 1,6×10¹² kg mutta haarukka on laaja.

[3] Flare-purkaus on Auringon pinnalla tapahtua ”magneettinen oikosulku”, virallisesti magneettisen silmukan uudelleen kytkeytyminen. Purkauksessa vapautuu sähkömagneettisena säteilynä suuri määrä magneettikenttään varastoitunutta energia, joka kiihdyttää runsaasti protoneita lähes valon nopeuteen ja myös kuumentaa paikallisesti plasman kymmenien miljoonien asteiden lämpötilaan.

[4] Flare-purkauksen voimakkuus määrittyy sen vapauttaman energiatiheyden mukaan seuraavasti: A >10^-8 W/m² , B >10^-7 W/m² , C >10^-6 W/m² , M >10^-5 W/m²  ja X >10^-4 W/m² . Merkinnässä on mukana myös kerroin, jolla em. tehokerroin täytyy kertoa, esimerkiksi merkintä M2,4 tarkoittaa purkausta jonka voimakkuus on 2,4×10^-5 W/m². Teho mittaus tehdään GEOS-15 satelliitilla.

[5] Pilkkuryhmän kokoa mitataan Auringon näkyvänpinnan miljoonasosina. Mikä pilkkuryhmä sitten näkyy paljain silmin, on tietysti havaitsijan näkökyvystä kiinni? Itselläni raja on suunnilleen 400 miljoonasosassa, mutta omaan näkökykyynsä voi olla tyytyväinen jos näkee kooltaan noin 700 miljoonasosan kokoisia pilkkuryhmiä. Näin isot ryhmät ovat kuitenkin harvinaisia.

[6] SDO on Solar Dynamics Observatory, jonka havaintopaikka on avaruudessa noin 1,5 miljoonan km etäisyydellä maapallosta LagRangen pisteessä. Tehtävänsä SDO aloitti vuonna 2010 ja sen tehtävänä on havaita Aurinkoa hyvin monilla eri aallonpituusalueilla.

[7] STEREO-A ja STEREO-B (Solar TErrestrial RElations Observatory) ovat Aurinkoa kiertävällä radalla, maapallon radan tuntumassa kiertäviä luotaimia, jotka tekevät havaintoja Auringosta. Luotaimet ovat tällä hetkellä noin 130 asteen etäisyyksillä maapallosta, STEREO-A Auringon itäpuolella ja STEREO-B länsipuolella.

Havaitse Venusta

Venuksen vaiheet muistuttavat Kuun vaiheita, ja on
helposti havaittavissa pienelläkin kaukoputkella.
Kuva © Kari A. Kuure.

Kirkas naapurimme, Venus, on aamutaivaalla. Sen paras havaintoaika on kello 3 tietämillä, jolloin Aurinko on vielä yli kuusi astetta horisontin alapuolella. Venus itse on noin 10 asteen korkeudella koillisen ja idän välissä. Syksyn aikana parhaan havaintoajan selvittämiseen tarvitaan jonkinlaista planetaario-ohjelmaa, esimerkiksi Stellarium’ia tms.

Venuksen näkyminen aamutaivaalla jatkuu koko syyskauden ajan, sillä planeetan elongaatio pienenee hitaasti (kuten aina läntisen elongaation aikana) ja se saavuttaa yläkonjunktion ensi vuonna tammikuun 9 päivänä. Silloin se on kuitenkin Auringon eteläpuolella ja havainnot joudutaan tekemään päiväolosuhteissa ja Venuksen näkyessä hyvin lähellä horisonttia. Jo paljon ennen sitä, marraskuun lopulla, Venus alkaa olla sen verran lähellä Aurinkoa, että planeetan löytäminen aamutaivaalta voi olla ylipääsemättömän vaikeaa. Tällöin on turvauduttava goto-ohjattuun kaukoputkeen ja havainnot joutuu tekemään päivällä.

Venuksen peittää noin 50 km korkeudessa oleva rikkihappopilvi. Niinpä pinnan yksityiskohtia ei pystytä näkemään. Jos kaukoputken varustaa ns. Venus-suotimella (BA UV2), voi yrittää havaita Venuksen pilvipeitteen kuvioita. Ne näkyvät vain violetissa valossa, jonka aallonpituus on lähellä uv-valon aallonpituuksia (300–400 nm). Haittapuolena on, että suodin on tumma ja sen käyttö edellyttää kookasta harrastajaputkea.

Sen sijaan Venuksen vaihe on helposti havaittavissa, siihen tarvitaan pieni kaukoputki. Tällä hetkellä Venus näkyy soikeana kuten amerikkalainen jalkapallo: sen Aurinkoon suuntautunut (itä)reuna on täysin valaistunut mutta länsireunalla valaistusta riittää vain noin puoliväliin. Loppua emme näe, sillä se on Venuksen yöpuolella. Elongaation pienetessä Venuksesta tulee aina vain pyöreämpi ja lopulta yläkonjunktion aikaan planeetta näyttäytyy meille pyöreänä.

Venuksen kirkkaus pysyttelee koko syyskauden samana. Tämä johtuu kahdesta ilmiöstä, jotka kumoavat toisensa. Tällä hetkellä Venuksen kirkkaus on -3,9^m ja etäisyyttä on 1,1 au. Syksyn aikana meille näkyvän valaistuneen pinnan koko kasvaa ja tästä pitäisi seurata myös kirkkauden kasvu. Mutta, syksyn aikana Venuksen etäisyys meistä kasvaa, ja se vähentää kirkkautta. Yläkonjunktion aikana Venuksen etäisyys on 1,7 au ja kirkkaus -3,8^m.

---

Julkaisemme Radiantissa hyvin mielellämme lukijoiden ottamia kuvia Venuksesta tai mistä tahansa tähtitaivaan kohteesta. Voit lähettää niitä Radiantin sähköpostiin. Ja muista – kuvien tekijänoikeuksien täytyy olla kuvan lähettäjällä!

Elokuun tähtiyö

Kasvava puolikuu iltataivaalla lähellä horisonttia voi olla
kiinnostava havaintokohde. Kuva © Kari A. Kuure.

Elokuun loppupuoli on perinteisesti aikaa, jolloin tehdään uuden havaintokauden havainnot yötaivaalta. Kuukauden alkupuoli on vielä yön pimeimpänäkin hetkenä valoisaa, joten vain joistakin kirkkaimmista ilmiöistä voidaan havaintoja tehdä. Mielenkiintoisimpia kesäyönilmiöitä on ilman muuta hohtavat yöpilvet, joita voi hyvällä onnella ihailla heinäkuun loppupuolelta elokuun ensimmäiselle puoliskolle Tampereen pohjoishorisontissa.  Maamme etelärannikolla niitä on havaittu jo heinäkuun alkupuolelta lähtien, mutta tänä vuonna ne ovat olleet himmeitä.

Elokuun pimenevinä öinä voitaisiin nähdä myös revontulia. Aurinko on kuitenkin lähellä aktiivisuusminimiään, joten kovin kirkkaista reposista ei juuri ole toivoa. Silti silmänsä pitäisi pitää avoinna revontulien varalta, sillä aktiivisuuminimiin liittyvät korona-aukot voivat synnyttää joskus hyvin kirkkaitakin revontulia.

Elokuun alkupuolella Jupiter on jo hyvin matalalla lännessä auringonlaskun jälkeen. Planeetan korkeus on vain parisen astetta, joten havaintokohteeksi siitä ei juuri ole. Saturnus sen sijaan on etelässä noin kuuden asteen korkeudella, joten sen havaitseminen visuaalisesti pitäisi onnistua suhteellisen hyvin. Taivaalla, mutta hyvin matalalla, näkyy myös Kuu, jonka vaihe on kasvava. Näin ollen siitä voi visuaalisesti tehdä hyviä havaintoja. Horisontin läheisyys merkitsee valtavaa ilmamassaa Kuun ja havaitsijan välillä ja se soveltuu valokuvattavaksi vain erittäin hyvissä havaintokeleissä. Onneksi tyynenä iltana keli voi olla hyvä varsinkin jos päivä ei ole ollut helteinen.

Elokuun ensimmäisen kolmanneksen vaihtuessa toiseksi auringonlasku koittaa aina vain aikaisemmin. Auringonlaskun jälkeen Jupiter on juuri ja juuri horisontin yläpuolella mutta painuu sen alapuolelle hyvin nopeasti. Saturnus on edelleen etelätaivaalla joskin hieman alempana kuin aikaisemmin. Elokuun täysikuuta lähellä oleva Kuu nousee vasta auringonlaskun jälkeen ja se näkyy etelässä ollessaan hyvin lähellä horisonttia. Korkeutta on vain alle 20 astetta.

Tulipallo kevään taivaalla. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Perseidien meteoriparvi saavuttaa maksiminsa elokuun 12. päivänä. Parhaimpina vuosina tällöin on mahdollista nähdä useita kymmeniä suhteellisen kirkkaita meteoreja tunninaikana, jos havaintoja tekee kiinteästi. Valitettavasti Tampereen horisontissa yötaivas on vielä hyvin vaalea, joten vain kirkkaimmat meteorit tulevat näkyviin.

Elokuun toisen kolmanneksen vaihtuessa viimeiseksi tilanne iltataivaalla ei ole oleellisesti muuttunut. Jupiter laskee horisonttiin heti auringonlaskun jälkeen ja Saturnus on matalalla eteläisellä taivaalla. Kuu on lähellä Aurinkoa, joten sen näkymisestä ei ole toivoa ennekuin aivan kuukauden lopulla. Silloin se on iltataivaalla.

Tähän aikaan myös tähtitaivaan opiskelu on otollisinta aikaa. Taivaalla näkyvät kirkkaimmat tähdet, joten ero tähtikarttaan on mahdollisimman pieni. Näin ollen kuvioiden tunnistaminen on tavallista helpompaa. Tähdistöjen ja tähtikuvioiden lisäksi huomionsa voi kiinnittää etelätaivaalla näkyvään kirkkaiden tähtien muodostamaan isoon kolmioon jota sanotaan Kesäkolmioksi. Se muodostuu Kotkan Altairista, Lyyran Vegasta ja Joutsenen Denebistä.

Syyskauden tähtitaivaan erikoisuus on se, että ilta illan jälkeen tähtitaivas näyttää aina olevan samassa asennossa auringonlaskun jälkeen. Ilmiö alkaa elokuussa ja jatkuu aina marraskuun lopulle. Se johtuu yksinkertaisesti kahdesta erillisestä tapahtumasta: maapallon pyörimisestä ja Auringon pohjois-etelä-suuntaisesta liikkeestä. Jälkimmäisestä johtuu se, että Aurinko laskee horisonttiin aina vain aikaisemmin.

Maapallon pyörähdys aika tähtien suhteen on käytössä olevan keskiaurinkovuorokautta noin 4 minuuttia lyhyempi. Sattumalta nämä molemmat tapahtumat ovat vaikutukseltaan suunnilleen samansuuruisia ja samansuuntaisia. Tästä syytä tähtitaivas on havaitsijan suhteen samassa asennossa noin 4 minuuttia myöhemmin illasta toiseen ja auringonlaskukin on suunnilleen saman ajan myöhemmin, joten lopputulos on, että tähtitaivas on iltahämärissä samassa asennossa ilta illan jälkeen. Keväällä ilmiö on vastaava mutta aamutaivaalla!

Teitpä mitä havaintoja tahansa, niitä voi ilmoittaa Ursan Taivaanvahtiin (taivaanvahti.fi). Foorumi ei ole tarkoitettu yksinomaan harrastajille, vaan sinne havaintoilmoituksen voi tehdä kuka tahansa. Jos saat otettua valokuvan ilmiöstä, niin aina parempi. Erityisen toivottavia ovat havainnot tulipalloista (erittäin kirkas meteori), hohtavista yöpilvistä ja revontulista, mutta kaikki muutkin havainnot ja valokuvat kelpaavat.

Pilkkuryhmä 2665 kasvaa voimakkaasti – näkyy paljain silmin!

Auringonpilkkuryhmä 2665 lauantaina 8.heinökuuta, jolloin se
oli voimakkaassa kasvussa mutta ei vielä näkynyt paljain silmin.
Kuva © Kari A. Kuure

Aurinkoon syntyy silloin tällöin pilkkuryhmiä joiden koko mahdollistaa niiden näkemisen paljain silmin! Luonnollisesti pilkkuryhmää ja Aurinkoa yleensä katsottaessa täytyy käyttää aurinkosuodatinta tai tumminta (No 14) hitsaussuojalasia.

Paljain silmin näkyvät pilkkuryhmä eivät ole kovinkaan yleisiä Auringon lähestyessä aktiivisuus minimiä. Minimi odotetaan saavutettavan vuoden–puolentoista kuluttua tai vasta vuonna 2020. Aktiivisuuden huippuaikoina Auringossa voi olla useitakin paljain silmin näkyviä pilkkuryhmiä samanaikaisesti, joskin silloinkin niitä esiintyy harvakseltaan.

Auringonpilkkujen kokoa mitataan niiden pinta-alan mukaan ja tavallisesti koko ilmaistaan Auringon näkyvän kiekon miljoonasosissa. Tätä kirjoittaessani pilkkuryhmän 2665 koko on 710 miljoonasosaa[1] ja kasvua on viimeksi kuluneen vuorokauden aikana tapahtunut peräti 230 miljoonasosaa. Normaalina pidetyn näkökyvyn omaavan ihmisen pitäisi pystyä näkemään yli 700 miljoonasosan kokoiset pilkkuryhmät paljain silmin.

Suurikokoisimmat pilkkuryhmät ovat myös pitkäikäisimpiä. Ei ole mitenkään harvinaista, että hyvin isokokoiset ryhmät ovat näkyvissä Auringonpinnalla yli kuukauden. Tässä ajassa Auringon pyörimisliike tuo ne näkyviin uudestaan seuraavalla kierroksella. Joskus näin on tapahtunut joillakin tosi isoilla ryhmillä parikin kertaa (ikä siis yli 2 kuukautta).

Kiertoaika Auringon ympäri riippuu hieman leveyspiiristä, missä pilkkuryhmä on. Ekvaattorin läheisyydessä kiertoliike on nopeinta, yhteen kierrokseen kuluu noin 28 vuorokautta. Suuremmilla leveyksillä pyöriminen on hieman hitaampaa, kiertoaikaa tulee yleensä auringonpilkkujen esiintymisalueiden reunalla noin vuorokausi lisää. Napa-alueet pyörähtävät itsensä ympäri noin 33 vuorokaudessa.

Auringon havainnointiin voi käyttää kiikaria tai kaukoputkea, millaisia havaintovälineitä sitten itse kullakin on käytettävissä. Ainoa vaatimus on, että kaikki havaintovälineet on varustettava objektiivin eteen kiinnitettävällä aurinkosuodattimella. Paras suodatin on AstroSolar-kalvosta valmistettu suodatin, jonka valmistusohjeet löytyvät artikkelista

http://avaruusmagasiini.blogspot.fi/2017/05/tahtiharrastajan-kaukoputki-nain-teet.html

Huomautukset

[1] Pilkkuryhmän koon ja kehityksen voi tarkistaa päivittäin osoitteesta

https://www.spaceweatherlive.com/en/solar-activity/sunspot-regions#2665