Huhtikuun havaintovinkit

Huhtikuussa illat pimenevät aina vain myöhemmin ja Tampereella yötaivaan pimeys päättyy. Silti huhtikuu vielä hyvää havaintoaikaa, sillä useimmat tähtitaivaan kohteista ovat edelleen näkyvissä ja sää on usein selkeä.

Planeettajono huhtikuun 1. päivän iltana.

Huhtikuun alussa Jupiter, Merkurius, Uranus, Venus ja Mars muodostavat länteen auringonlaskun jälkeen jonon. Jupiter on näistä lähimpänä horisonttia mutta kuitenkin havaittavissa ainakin kiikareilla. Jupiterin elongaatio kuitenkin pienenee ja se häipyykin kuukauden ensimmäisen viikon aikana Auringon kiloon. Jupiterin konjunktio (sijainti on Auringon takana) on 12.4. ja silloin sitä ei voi havaita.

Huhtikuun 11. päivänä iltana Merkurius saavuttaa suurimman itäisen elongaation ollen noin 19° Auringosta itään. Merkurius on näkyvissä auringonlaskun jälkeen kello 21.50 aikaan luoteen ja lännen välissä noin 7° korkeudella. Merkuriuksen kirkkaus on 0,1^m, joten vaalealta taivaalta sen löytää helpoimmin käyttämällä kiikaria.

Neitsyen tähdistön kirkkain tähti Spica on oppositiossa 13.4. Näin ollen se on näkyvissä etelätaivaalla huhtikuun aikana keskiyön tienoilla. Tähden kirkkaus on 1,0m joten se pitäisi löytyä helposti kello 1.30 aikoihin etelästä noin 17 asteen korkeudelta. 

Onko pihallasi aurinkokello? Säädä se oikeaan aikaan 16. huhtikuuta kello 13.24, sillä silloin ajantasaus on nolla.

Astronominen pimeys yön pimeimpinä hetkinä päättyy Tampereella 17.4. Tästä eteenpäin yöt ovat aina vain valoisampia aina kesäpäiväntasaukseen saakka.

Oletko kiinnostunut valokuvaamaan maatamon, eli Kuun yöpuolen, joka näkyy himmeänä Maasta heijastuneen valon vaikutuksesta. Ilmiö on parhaimmillaan 22.4. kello 21.53 läntisellä taivaalla. Maatamon valokuvaaminen ei ole helppoa, sillä kirkas Kuun päiväpuoli ylivalottuu. Tällä kertaa Kuun vaihe on kuitenkin kapea sirppi, joten se hieman helpottaa valokuvaamista. Valokuvia pitää ottaa usealla eri valotuksella, jotta onnistumisesta voisi olla varma ja sopivasti valottuneen kuvan onnistuisi ottamaan.

Huhtikuun 23. päivänä kello 15.28 Kuu ja Venus ovat vain 0,7° etäisyydellä toisistaan. Päivällä kohteet eivät kuitenkaan näy, Kuukin on kapea sirppi, mutta illalla auringonlaskun jälkeen kello 22.08 ne voidaan nähdä läntisellä taivaalla. Silloin niiden välinen etäisyys on 2,7 astetta.

Huhtikuun 26. päivän aamuna kello 2.30 aikoihin Kuun ja Marsin välinen etäisyys on vain 3,5 astetta. Ne näkyvät WNW suunnassa noin 7,5 asteen korkeudella.

Huhtikuun lopulla aamutaivaalla on kuukauden alkua vastaava planeettajono. Sen muodostaa Jupiter, Neptunus, Saturnus ja kääpiöplaneetta Pluto. Tähän aikaan vuodesta aamutaivaalla ekliptika kuitenkin on jo aika tavalla horisontin myötäinen (kohteet ovat hyvin matalla lähellä horisonttia), joten nouseva Aurinko vaalentaa taivaan niin, että yksikään näistä planeetoista ei ole oikeasti näkyvissä.

Torstai-iltana 2.3.2023 nähtiin Jupiterin ja Venuksen konjunktio pilvien raoista muutaman minuutin ajan Tampereen Ursan tähtitornilla. Aivan tarkasti ottaen todellinen konjunktio tapahtui jo aikaisemmin päivällä, kello 12.37, jolloin näiden kohteiden taivaan koordinaatti, rektaskensio (pituus), olivat samat. Lähimmillään Jupiter ja Venus olivat aamulla kello 7.02, mutta silloin ne olivat horisontin alapuolella Tampereen Horisontissa.

Jupiter ja Venus näkyvät kuvassa pieninä valopisteinä. Venus on ylempi ja se näkyy hieman suurempana pisteenä. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Torstai-ilta oli siis ensimmäinen mahdollisuus nähdä nämä planeetta lähellä toisiaan. Hieman ennen illan hämärtymistä riittävästi näytti siltä, että pilvisyys onnistuisi pilaamaan tämänkin tapahtuman. Onneksi pilvipeitteessä oli kuitenkin sen verran rakoja, että lopulta planeettapari näyttäytyi muutaman hetken ajan.

Tieteellisesti näillä konjunktioilla tai lähekkäin näkymisillä ei ole merkitystä. Ne ovat kuitenkin visuaalisesti hienoja hetkiä, joita tähtiharrastajat ja maallikotkin havaitsevat. Vaikka planeettojen näennäinen etäisyys kasvaakin, niin ne näkyvät vielä toistensa läheisyydessä viikon päivät. Jos siis et syystä tai toisesta onnistunut niitä näkemään, niin sinulla on vielä muutama ilta aika nauttia tästä näkymästä. Lisää maaliskuun havaintovinkkejä tästä Radiantin artikkelista.

Maaliskuun havaintovinkit

Maaliskuun säät ovat yleensä hieman parempia kuin keskitalven pilviset säät. Näin ollen tähtitaivaan kohteista voidaan tehdä useammin havaintoja kuin talvikuukausina.

Maaliskuun 2. päivän aamuna Venus ja Jupiter ovat hyvin lähellä toisiaan, etäisyyden ollessa vain 0,5 astetta, siis noin täysikuun halkaisijan verran. Valitettavasti ne eivät ole tähän aikaa näkyvissä, joten havaintoja niistä täytyy tehdä illalla. Niinpä maaliskuun 1. päivän iltana nämä planeetat ovat näkyvissä heti auringonlaskun jälkeen. Kello 19 aikaan ne näkyvät noin 13 asteen korkeudella lounaan (SW) ja lännen välillä (W) välillä. Venus on näistä kahdesta kirkkaampi. Kohteet näkyvä hienosti paljain silmin mutta kiikari tai kaukoputki auttaa näkemään ne yksityiskohtaisesti.

Venuksen ja Jupiterin konjunktio. Kuva © Kari A. Kuure

Seuravana iltana (2.3.2023) Venus ja Jupiter ovat edelleen lähekkäin; nyt niiden keskinäiset asemat ovat kuitenkin muuttuneet: Venus on Jupiteria korkeammalla. Seuraavina iltoina planeetat ovat edelleen hienosti näkyvissä mutta niiden keskinäinen etäisyys kasvaa ilta illan jälkeen.

Vaikka planeetat näyttävät olevan hyvin lähekkäin, ne ovat erittäin kaukana toisistaan ja meistä. Jupiterin etäisyys on meistä 866 miljoonaa km ja Venus on 203 miljoonan km etäisyydellä. Pienellä päässälaskulla voidaan päätellä, että planeettojen keskinäinen etäisyys on 663 miljoonaa km.

Auringon aktiivisuus on noussut siellä on näkyvissä runsaasti pilkkuja. Kuva © Kari A. Kuure.

Maaliskuun 20. päivänä on kevätpäiväntasaus. Tämä tarkoittaa sitä, että Aurinko siirtyy pohjoiselle tähtitaivaalle. Päivän pituus Tampereella on kevätpäiväntasauspäivänä 12 h 11 m 41 s. Perinteisesti on ajateltu, että päivä ja yö olisivat yhtä pitkiä mutta todellisuudessa näin ei ole. Maaliskuun 18. päivänä päivän pituus on 12 h 0 m 2 s, joten silloin päivä ja yö ovat yhtä pitkiä.

Tälle on kaksi syytä, miksi näin on. Ensinnäkin auringonnousun ajankohta määräytyy sen mukaan, milloin Auringon yläreuna näyttäytyy horisontissa. Toinen syys on ilmakehän valon kulkureittiä taittava ominaisuus: kohteet näkyvät korkeammalla kuin todellisuudessa ovat. Horisontissa näkyvät kohteet ovat noin 0,5 astetta ylempänä kuin todellisuudessa ovat, eli saman verran kuin Auringon näennäisen halkaisijan verran. Yhdessä nämä molemmat asiat vaikuttavat siihen, että päivä on yhtä pitkä yön kanssa jo pari vuorokautta aikaisemmin kuin kevätpäiväntasaus on. Vastaavasti syyspäiväntasauksena päivän ja yön sama pituus saavutetaan pari vuorokautta myöhemmin.

Kuu ja Venus lähekkäin. Kuva © Kari A. Kuure.

Maaliskuun 24.  päivänä Kuu ja Venus ovat lähekkäin. Tämä tapahtuu päiväaikaan kello 12.31, joten sen havaitseminen vaatii erittäin selkeää säätä. Venus kyllä näkyy paljain silmin mutta kapeahko kuunsirppi voi olla hieman vaikeammin havaittavissa. Kiikarilla tai kaukoputkella havaintojen pitäisi onnistua. Aurinko on kuitenkin suhteellisen lähellä, joten tottumattomampi kaukoputken tai kiikarin käyttäjän kannattaa siirtää katselun iltaan vaikkapa kello 21.50 aikaan. Silloin molemmat taivaankappaleet näkyvät lännen (W) ja luoteen (NW) välillä, Venuksen ollessa noin 6 asteen korkeudella.

Maaliskuun lopun iltataivaalla lännessä on nähtävissä hieno planeettajono, johon Kuu sijoittuu 23. päivänä. Kuva © Kari A. Kuure

Planeettajono: Merkurius, Jupiter, Kuu, Venus ja Uranus, on näkyvissä maaliskuun viimeisinä päivinä. Havaintoja voi alkaa tehdä jonosta 25. päivän iltana noin 30 – 45 minuuttia auringonlaskun jälkeen. Merkurius on lähimpänä horisonttia ja laskee nopeasti, joten sen havaitsemiseen tarvitaan hieman taitoa ja kiikari tai kaukoputki. Seuraavana vuorossa on Jupiter, joka pitäisi löytyä valealta iltataivaalta helposti. Joka tapauksessa sitä voi etsiä myös kiikareilla. Maaliskuun 23. päivän iltana Kuu on seuravana jonossa ja näkyy kapeahkona sirppinä. Venus on silmiinpistävän kirkas, joten sen löytämisessä ei pitäisi olla vaikeuksia. Sen sijaan Uranus on hyvin himmeä kohde, joten sen havaitseminen täytynee ajoittaa myöhemmäksi ja jotta se saisi näkyviin täytynee käyttää jälleen kiikari tai mieluummin goto-ohjattua kaukoputkea.

Ilta illan jälkeen asetelma hieman muuttuu: Merkurius ja Jupiter lähenevät toisiaan ja ovat rinnan vain 1,3 asteen etäisyydellä toisistaan maaliskuun 27. päivän iltana. Maaliskuun 30 päivänä Uranus ja Venus ovat lähekkäin hieman yli asteen etäisyydellä tosistaan. Kuukauden päätyttyä huhtikuun alkupäivinä Jupiter joutuu niin lähelle Aurinkoa, että sen näkeminen alkaa olla mahdotonta.

Kuu ja Mars lähekkäin. Kuva © Kari A. Kuure

Maaliskuun 28. päivänä Kuu ja Mars ovat lähekkäin. Näiden kappaleiden näennäinen etäisyys on 1,7 astetta. Tosin, tämäkin tapahtuu kello 16.19, joten ainakaan Marsia on mahdoton erottaa kirkkaalta taivaalta. Mutta illalla kello 22.30 aikaan ne ovat vielä mukavasti lähekkäin läntisellä taivaalla 40 asteen korkeudella, joten havaintojen pitäisi onnistua aivan mukavasti.

Kaikista näistä tähtitaivaan tapahtumista olisi myös mukava julkaista kuvia Radiantissa. Useimmissa tapauksissa riittää kamera ja sen oma optiikka tai pieni teleobjektiivi. Valotusajat menevät hieman pitkiksi, joten jalusta näyttäminen on välttämätöntä. Heilahtamattomia kuvia saa käyttämällä myös kameran ajastettua laukaisua.

Havaintovinkkejä helmikuulle

Helmikuu 22. päivänä iltana läntisessä horisontissa on kolme tähtitaivaan kohdetta hyvin lähekkäin. Kohteista kirkkain on Venus, joka on noin 6 asteen korkeudella ja, vaikka taustataivas ei vielä täysin pimeä olekaan niin se on helppo nähdä paljain silmin. 

Jupiter, Kuu ja Venus ovat lähekkäin ja näkyvissä läntisessä horisontissa helmikuun 22. päivän iltana. Piirros Kari A. Kuure.

Seuraava kohde on kapea Kuun sirppi Venuksen vasemmalla puolella ja hieman korkeammalla. Kuun on ehtinyt vanheta uudenkuun jälkeen vain kaksi vuorokautta ja tästä syystä se voi olla hieman vaikea kohde havaittavaksi ainakin paljain silmin. Kiikarille se kuitenkin pitäisi tulla näkyville. 

Kolmas kohde on Jupiter, joka on noin 12 asteen korkeudella ja Kuusta hieman vasemmalle ja selvästi ylöspäin. Jupiterin kirkkaus on -2, joten sekin pitäisi taivaalta löytyä hyvin helposti, jopa paljain silmin ja tietysti kiikareilla.

Valokuvaajat voisivat ottaa kolmikosta kuvia. Seurantaa ei tarvita sillä valotusajat jäävät sen verran lyhyiksi, että pelkästään kamerajalustan käyttö riittää. Joku innokas kännykän käyttäjä voisi myös yrittää kuvaamista, jos hänen laitteessa on optinen zoomaus. Digitaalisestikin zoomattuna kuvan kyllä saa otettua mutta kuva on menettänyt terävyytensä ja siihen on tullut näkyviin kohinaa.

Kuu peittää Marsin mutta tapahtumaa ei nähdä Suomessa. Sen sijaa Kuun lähestyessä Marsia molemmat kohteet ovat helposti havaittavissa 28. helmikuuta kello 3.30 aikaan. Piirros Kari A. Kuure.

Kuu peittää Marsin helmikuun 28. päivän aamuna. Valitettavasti Kuu ja Mars ehtivä laskea horisonttiin ennen kuin tämän tapahtuu ja näin ollen tapahtuma ei ole näkyvissä. Mutta ennen sitä, kohteiden ollessa vielä horisontin yläpuolella, havaintoja voi tehdä molemmista kohteista luoteisen horisontin läheisyydessä.  Havainnot voi aloitta esimerkiksi kello 3 aamulla, jolloin aika on pari tuntia ennen kohteiden laskua tai joutumista liian lähelle horisontti, jolloin pilvet voivat estää niiden näkymisen. Jälleen tämä tapahtuma on hieno valokuvauskohde.

Havaintovinkki: Kuu peittää Zeeta Taurin

Kuun kiertoaika maapallon ympäri on tähtien suhteen noin 27,5 vuorokautta ja aika uusikuusta uusikuuhun on noin 29,5 vuorokautta. Tämä tarkoittaa sitä, että yhden kierroksen aikana Kuu kulkee hyvin monien tähtien ja muiden tähtitaivaan kohteiden editse peittäen ne. Kirkkaat planeetatkin joutuvat Kuun peittämiksi silloin tällöin, joten ne ovat hyviä havaintokohteita ainakin silloin kun ne tapahtuvat pimeällä taivaalla.

Zeeta Tauri peittyy Kuun taakse 19.10. kello 3.56 – 4.56. Kuvat © Kari A. Kuure.

Tavallisesti tähtien peittymisiä ei noteerata, eikä niiden peittymisiä esitellä havaintovinkkeinä, mutta tehtäköön tällä kertaa poikkeus. Ensi lauantaiaamuna (19.10.) kello 3.56 kolmannen kirkkausluokan tähti Zeeta Tauri peittyy Kuun taakse. Zeeta Tauri sijaitsee Härän tähdistön alimman sarven päässä ja on helposti löydettävissä. Tähti ilmaan jälleen näkyviin kello 4.56.

Jupiter peittyy Kuun taakse marraskuun 28. päivänä kello 12.02–12.52. Silloin on kyllä keskipäivä ja Jupiter on matalalla kaakossa, joten sen näkeminen on todella haastavaa.

Planeetoista Venus peittyy Kuun taakse seuraavan kerran 19.6.2020 kello 11.15. Kohteet ovat korkealla taivaalla ko. aikaan, mutta niin on Aurinkokin. Venuksen voi löytää goto-kaukoputkella helposti, muilla kaukoputkilla täytyy olla hyvin tarkkana, ettei suuntaa kaukoputkeaan Aurinkoon, sillä Venuksen elongaatio on vain 22 astetta. Venus ilmaantuu jälleen näkyviin kello 12.22.

Merkurius kulkee Auringon editse marraskuussa

Kari A. Kuure

Sisäplaneetat (Merkurius ja Venus) joutuvat radallaan silloin tällöin asemaan, jossa ne on mahdollista nähdä kirkasta Auringon pintaa vasten pienenä pisteenä. Tällaista tilannetta kutsutaan ylikuluksi ja ne toistuvat suhteellisen säännöllisesti tietyin väliajoin. Venus on Merkuriusta suurempi (Ø noin 1’) ja se voidaankin nähdä aurinkosuodattimen läpi ilman optista suurennusta ylikulun aikana. Merkurius on niin pieni (Ø noin 10”), että sen ylikulun näkemiseen tarvitaan aina kaukoputki.

Simuloitu kuva Merkuriuksen ylikulusta marraskuussa. Kuvan taustalla on aito Kuva Auringosta, otettu 31.7.2019 ja Merkuriusta kuvaava täplä on lisätty kuvankäsittelyssä. Kuva © Kari A. Kuure.

Kummankin planeetan ylikulku on mahdollista silloin, kun planeetta on radallaan lähellä solmupistettä. Solmupisteellä ymmärretään sitä kohta radassa, joka leikkaa ekliptikan (Maan ratatason). Solmupisteitä on kummankin planeetan radoissa kaksi: nouseva solmu silloin, kun planeetta kohoaa ekliptikan pohjoispuolelle ja laskeva solmu, kun planeetta siirtyy ekliptikan eteläpuolelle.

Merkurius on laskevan solmun läheisyydessä toukokuussa. Vastaavasti nousevan solmun läheisyydessä planeetta on marraskuussa. Ylikulun kesto vaihtelee hieman riippuen siitä, kuinka etäällä ekliptikasta planeetta näkyy ylikulun sattuessa. Toukokuun ylikulun kesto voi olla jopa 8 tuntia ja marraskuussa maksimi kesto on noin 5,5 tuntia. Tämän vuoden ylikulun kesto on hyvin lähellä pisintä mahdollista.

Ylikulkujen sarjat

Merkuriuksen ylikulku tapahtuu sarjoissa. Toukokuun ylikulun jälkeen (edellisen kerran 9.5.2016) seuraava ylikulku tapahtuu 3,5 vuoden kuluttua, jolloin se tapahtuu marraskuussa. Tämän jälkeen seuraavaa ylikulkua joudutaan odottamaan 9,5 vuotta.

Merkuriuksen ylikulut tapahtuvat sarjoina, jolloin sarjaan kuuluvien ylikulkujen paikka Auringon suhteen muuttuu. Marraskuun sarjoissa (ylärivi) Merkuriuksen perättäiset ylikulut siirtyvät kohti pohjoista ja toukokuun ylikulut (alarivi) siirtyvät kohti etelää. Piirros © Kari A. Kuure.

Tämän vuoden ylikulun jälkeen seuraava tapahtuu marraskuussa 2032 (13.11.). Tarkkaavainen lukija huomasikin, että säännön mukaan seuraava pitäisi tapahtua vuonna 2028 toukokuussa, mutta silloin olisi vuorossa sarja no 5 ja sen viimeinen ylikulku tapahtui jo vuonna 1937 ja tälle paikalle sijoittuva sarja no 11 alkaa vasta 2174.

Normaalisti ylikulut sarjoissa tapahtuvat 46 vuoden välein. Merkuriuksen kiertoaika Auringon ympäri ei ole tahdistunut maapallon kiertoajan kanssa ja se jaksottaa ylikulut uusiksi sarjoiksi; toukokuun 414 ja marraskuun ylikulut 828 vuoden välein.

Ylikulkujen sarjat on numeroitu. Marraskuun sarjan numero on 6. Sarjan sisällä ylikulut tapahtuvat tietyssä järjestyksessä. NASAn pimennyssivuilla on luettelo vuosien 1600 – 2300 ylikuluista. Sen mukaan sarjan no. 6 luettelossa oleva ensimmäinen ylikulku oli marraskuussa 1605 ja viimeinen marraskuussa 2295.

Sarjan sisällä ylikulut kehittyvät siten, että päivämäärä siirtyy myöhemmäksi. Marraskuussa sarjat alkavat Auringon eteläosan ylityksillä ja siitä ne siirtyvät kohti pohjoista, kunnes sarjan päättyessä ylikulku tapahtuu Auringon pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisreunalla. Tässä suhteessa ylikulkujen sarjoittuminen muistuttaa auringonpimennysten Saros-jaksoja.

Toukokuun sarjat (esimerkkinä toukokuussa 2016 tapahtunut ylikulku on sarjaa no 7, joka alkoi vuonna 1740 ja päättyy vuoden 2154 ylikulkuun) alkavat Auringon kiekon pohjoisreunasta ja siirtyvä kohti etelää. Ylikulun päivämäärä siirtyy myös myöhäisemmäksi samoin kuin marraskuun sarjoissa.

Ylikulku 2019

Tämä vuoden ylikulku tapahtuu siis marraskuun 11. päivänä. Tampereen horisontin mukaan ensimmäinen kontakti (Merkurius on Auringon kiekonreunan ulkopuolella) kello 14.35.27 ja toinen kontakti (Merkurius on Auringon reunan sisäpuolella) kello 14.37.11. Nämä samat ajat ovat sopivat koko Suomen alueelle, sillä paikkakuntaiset erot ovat alle 3 sekuntia. Auringonlasku Tampereella tapahtuu kello 16.50, joten Merkurius ehtii edetä Auringon edessä vain lyhyen matkaa.

Merkurius on lähes Auringon kiekon keskellä kello 15.20 UTC ja kolmas kontakti tapahtuu kello 18.02 UTC ja neljäs kontakti kello 18.04 UTC. Ajat ovat UTC aikoja koska Suomessa Aurinko ja Merkurius ovat jo horisontin alapuolella ja niitä voidaan havaita vain tietyistä paikoista kuten seuraavasta selviää.

Merkuriuksen ylikulku kokonaisuudessaan ei näy Euroopan mantereella, vaan auringonlasku tapahtuu kaikkialla ennen kolmatta ja neljättä kontaktia. Ylikulku näkyy kokonaan vain Etelä-Amerikassa ja Tyynellä merellä. Pohjois-Amerikassa Aurinko ei vielä ole noussut ylikulun alkaessa.

Lähin paikka, jossa ylikulku näkyy kokonaisuudessaan, on Madeira (Funchal) ja Teneriffa (Puerto de la Crus). Molemmissa paikoissa auringonlasku tapahtuu vain muutama minuutti myöhemmin kuin ylikulku päättyy. Toki lännempänä olevilla saarilla (Comera ja La Palma) olisi hieman paremmat paikat (ei aivan niin yhtä herkkiä horisontissa olevalle pilvisyydelle) mutta niiden länsirannikolle täytyy erikseen kulkea esimerkiksi vuokratulla autolla. Aikavyöhyke näillä molemmilla saarilla on UTC, joten edellä ilmoitettu kellonajat ovat myös paikallisaikoja.

Havaitseminen

Merkuriuksen ylikulun havaitsemiseen tarvitaan kaukoputki tai vähintään kiikari, koska Merkuriuksen halkaisija on hieman alle 10 kaarisekuntia. Ilman optista suurennusta yleensä ihmisen näkökyvyksi ilmoitetaan noin 1 kaari minuutti, joten suurennusta tarvitaan vähintään kuusinkertaisesti ennen kuin Merkurius näkyisi riittävän suurena erottuakseen Auringon kirkasta pintaa vasten. Paras suurennus on noin 50 – 100×.

Toukokuussa 2016 tapahtunut Merkuriuksen ylikulku kuvattu H-alfa aallonpituudella. Kuva © Kari A. Kuure.

Havaintoväline täytyy varustaa Auringon havaitsemiseen sopivalla suodattimella, esimerkiksi Astro Solar -kalvosta valmistetulla suodattimella. Sama koskee myös kameraa, jos valokuvaat ylikulkua. Auringon pimennykseen katsomiseen tarkoitettu hitsaussuojalasi no 14 soveltuisi myös, mutta sen kiinnittäminen kaukoputkeen voi olla hieman vaikeaa. Kiikarissa molemmat objektiivit pitäisi varustaa tällaisella suodattimella, ei siis kovinkaan kätevää. Valokuvatessa hitsaussuojalasi ei ole yleensä riittävän laadukas, jotta terävät kuvat olisivat mahdollisia.

Valokuvaamista varten tarvitaan kameran ja teleobjektiivin tai kaukoputken lisäksi tukeva jalusta. Kaukoputken seurantajalusta olisi tietysti paras mahdollinen väline, mutta käsinseuranta on täysin mahdollista.

Sanomattakin on selvää, että tarkennus täytyy tehdä huolellisesti, olipa käytössäsi sitten kaukoputki tai kameran oma optiikka. Kaukoputket ovat lähes poikkeuksetta käsitarkenteisia, joten tarkennus täytyy tehdä hyvin huolellisesti. Kameran oma optiikka voi olla ja hyvin usein on automaattitarkenteinen. Kaikkien kameroiden automaattitarkennus ei kuitenkaan toimi kunnolla äärettömään (esimerkiksi tähdet saattavat tulla kuvaan täplinä), joten tällaisessakin tapauksessa manuaaliseen tarkentamiseen siirtyminen on järkevä ratkaisu. Jälleen tarvitaan huolellisuutta ja on syytä tehdä harjoittelua ennen H-hetkeä.

Toukokuun 2016 ylikulku valokuvattu CaK-aallonpituudella. Kuva © Kari A. Kuure.

Kamerassa sopiva herkkyys (yleensä noin ISO-100), lyhyt valotusaika (noin 1/640 s) ja riittävän pieni aukko (8 – 11) ovat perusedellytyksiä onnistuneeseen valokuvaamiseen. Sopivat valotusarvot on syytä tarkistaa ennen ylikulun alkamista, mieluusti jo edellisenä päivänä. Ylivalottumisen havaitseminen kameran näyttökuvasta voi olla vaikeaa, mutta onneksi siihenkin ongelmaan löytyy ratkaisu. Nykyaikaisessa digikamerassa on mahdollisuus tarkastella kuvan historgrammia. Se paljastaa mahdollisen yli- ja alivalottumisen hyvin kätevästi. Tutustu siis histogrammin käyttöön, vaikka kameran manuaalin avulla, jolloin vältyt valotusvirheiltä. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin ylivalottuneet kuvat näinkin harvoin tapahtuvan ilmiön havaitsemisessa.

Sääolosuhteet

Suomen sää marraskuussa ei ole yleensä selkeää: räntää rätkii ja tuulikin voi olla voimakas. Näin ollen hyvä vaihtoehto on hankkiutua esimerkiksi Teneriffalle tai Madeiralle talviloman viettoon. Tosin marraskuu on myös Atlantilla myrskyherkkää aikaa, joten mitään takeita selkeästä säästä kummallakaan saarella ei ole.

Seuraavat ylikulut

Merkuriuksen ylikulku tapahtuu edellä kerrotun väliajoin. Seuraava on 13.11.2032 kello 10.54.32 – 13.07.57, 7.11.2039 (kello 9.19. –12.14.) ja 7.5.2049 (kello 13.02 –19.44) tapahtuvat ylikulut näkyvät kokonaisuudessaan Suomesta, jos sää on selkeä! Vuoden 2032 ylikulun alku jää näkemättä maamme pohjoisosasta, vuoden 2039 ja 2049 ylikulut näkyvät kaikkialla Suomessa.

Venuksen ylikulku tapahtui edellisen kerran 6.6.2012 ja seuraavan kerran se tapahtuu 11.12.2117 ja 8.12.2125, kumpikaan näistä ei näy Suomessa. Seuraava Suomessa näkyvä Venuksen ylikulku tapahtuu 11.6.2247 ja 9.6.2255. Ylikuluissa on siis kyse erittäin harvinaisista tapahtumista, jollaista voisi kuvata tapahtuvaksi vain ”kerran elämässä”.

Havaintovinkki: Konjunktiokolmio

Kuu, Venus ja Jupiter muodostavat kolmion itä-kaakon
horisonttiin 17.11.2017 ennen auringonnousua.
Kuva © Kari A. Kuure.

Marraskuussa viikolla 46 Jupiter ja Venus näkyvät aamutaivaalla hieman ennen auringonnousua olevan lähekkäin toisiaan. Kaikkein lähimmillään planeetat näkyvät maanatain 13.11. aamulla, jolloin niiden välinen etäisyys on vain noin 0,3 astetta – vähemmän kuin täysikuun halkaisija.

Jupiterin kirkkaus ei ole suuren suuri, joten sen havaitseminen aamun vaalealta taivaalta voi olla hieman vaikeaa. Tässä suhteessa paljon kirkkaampi Venus on helpompi kohde ja sen löytämisessä aamutaivaalta ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa kenellekään. Venuksen avulla ja ehkä kiikaria käyttämällä myös Jupiterin löytäminen pitäisi olla suhteellisen helppoa.

Kahden tähtitaivaan kohteen sanotaan olevan konjunktiossa silloin, kun ne ovat lähekkäin niin, että niiden rektaskensiot (vaakasuuntainen koordinaatti) ovat samat. Tällaista tapahtuu melko usein ja toisinaan myös Kuu saattaa näkyä suunnilleen samassa suunnassa. Silloin taivaalle syntyy eräänlainen kolmio – konjunktiokolmio, joka voi olla visuaalisesti hyvin mielenkiintoinen ja auttaa havaitsijaa myös löytämään himmeimmän kohteen.

Seuraavina aamuina planeetat näkyvät edelleen toistensa läheisyydessä mutta niiden välinen kulmatäisyys kasvaa aamu aamun jälkeen. Perjantaiaamuna 17.11. kapea Kuun sirppi on näkyvissä Jupiterin ja Venuksen läheisyydessä ja muodostaa konjunktiokolmion näiden kanssa.

Havaitse Venusta

Venuksen vaiheet muistuttavat Kuun vaiheita, ja on
helposti havaittavissa pienelläkin kaukoputkella.
Kuva © Kari A. Kuure.

Kirkas naapurimme, Venus, on aamutaivaalla. Sen paras havaintoaika on kello 3 tietämillä, jolloin Aurinko on vielä yli kuusi astetta horisontin alapuolella. Venus itse on noin 10 asteen korkeudella koillisen ja idän välissä. Syksyn aikana parhaan havaintoajan selvittämiseen tarvitaan jonkinlaista planetaario-ohjelmaa, esimerkiksi Stellarium’ia tms.

Venuksen näkyminen aamutaivaalla jatkuu koko syyskauden ajan, sillä planeetan elongaatio pienenee hitaasti (kuten aina läntisen elongaation aikana) ja se saavuttaa yläkonjunktion ensi vuonna tammikuun 9 päivänä. Silloin se on kuitenkin Auringon eteläpuolella ja havainnot joudutaan tekemään päiväolosuhteissa ja Venuksen näkyessä hyvin lähellä horisonttia. Jo paljon ennen sitä, marraskuun lopulla, Venus alkaa olla sen verran lähellä Aurinkoa, että planeetan löytäminen aamutaivaalta voi olla ylipääsemättömän vaikeaa. Tällöin on turvauduttava goto-ohjattuun kaukoputkeen ja havainnot joutuu tekemään päivällä.

Venuksen peittää noin 50 km korkeudessa oleva rikkihappopilvi. Niinpä pinnan yksityiskohtia ei pystytä näkemään. Jos kaukoputken varustaa ns. Venus-suotimella (BA UV2), voi yrittää havaita Venuksen pilvipeitteen kuvioita. Ne näkyvät vain violetissa valossa, jonka aallonpituus on lähellä uv-valon aallonpituuksia (300–400 nm). Haittapuolena on, että suodin on tumma ja sen käyttö edellyttää kookasta harrastajaputkea.

Sen sijaan Venuksen vaihe on helposti havaittavissa, siihen tarvitaan pieni kaukoputki. Tällä hetkellä Venus näkyy soikeana kuten amerikkalainen jalkapallo: sen Aurinkoon suuntautunut (itä)reuna on täysin valaistunut mutta länsireunalla valaistusta riittää vain noin puoliväliin. Loppua emme näe, sillä se on Venuksen yöpuolella. Elongaation pienetessä Venuksesta tulee aina vain pyöreämpi ja lopulta yläkonjunktion aikaan planeetta näyttäytyy meille pyöreänä.

Venuksen kirkkaus pysyttelee koko syyskauden samana. Tämä johtuu kahdesta ilmiöstä, jotka kumoavat toisensa. Tällä hetkellä Venuksen kirkkaus on -3,9^m ja etäisyyttä on 1,1 au. Syksyn aikana meille näkyvän valaistuneen pinnan koko kasvaa ja tästä pitäisi seurata myös kirkkauden kasvu. Mutta, syksyn aikana Venuksen etäisyys meistä kasvaa, ja se vähentää kirkkautta. Yläkonjunktion aikana Venuksen etäisyys on 1,7 au ja kirkkaus -3,8^m.

---

Julkaisemme Radiantissa hyvin mielellämme lukijoiden ottamia kuvia Venuksesta tai mistä tahansa tähtitaivaan kohteesta. Voit lähettää niitä Radiantin sähköpostiin. Ja muista – kuvien tekijänoikeuksien täytyy olla kuvan lähettäjällä!

Kesäkuun tähtitaivas

Kesäkuun planeetta on Jupiter. Kuva © Kari A. Kuure.

Perinteisesti kesätaivas on koettu niin vaaleaksi, että useimmat harrastajat unohtavat koko harrastuksensa kunnes taas syksyn pimeät illat koittavat. Tämä on kuitenkin turhaa, sillä tähtitaivaalta löytyy jonkin verran havaittavaa myös leppeisiin kesäöihin, etenkin jos käytössä on goto-ohjattu kaukoputki.

Näin kesäkuun alkupuolella taivaalta löytyy helposti Jupiter ja Saturnus. Lisäksi ensiyönä täysikuuta lähestyvä Kuu loistaa kirkkaana. Täysikuu on kesäkuun 9 päivänä (kello 16.10), jolloin se nousee horisontin yläpuolelle kello 23.11. Tällä kertaa Kuu on ratansa kaukaisimmassa osassa ja etäisyyttä on noin 405 200 km. Tästä syystä kyseessä ei ole superkuu vaan minikuu ja me näemme sen ”vain” 29,48 kaariminuutin kokoisena. Kovin korkealle täysikuu ei kohoa, sillä etelämeridiaanin ylitys (kulminointi) tapahtuu seuraavan vuorokauden puolella kello 2.32 noin 8,2 asteen korkeudella.

Jupiter on ollut hyvin näkyvissä koko kevätkauden ajan. Edelleenkin se on erinomaisesti näkyvissä ja kesäkuun 10. päivänä se kulminoi 24,6 asteen korkeudessa kello 20.59. Jupiterin kirkkaus on -2^m, joten se pitäisi löytyä taivaalta paljain silminkin hämärässä kesäyössä. Jupiterin kulmahalkaisija on noin 40 kaarisekuntia, joten tarkkasilmäisimmät näkevät sen pienenä pintakohteena. Kiikarilla ja kaukoputkella sen ekvaattorivyöt erottuvat selvästi. Kesäöinä usein havaintokeli on suhteellisen hyvä. Tämä on myös parasta aikaa valokuvata Jupiteria, sillä vaalea taustataivas vähentää kontrastieroja ja samalla ylivalottamisen vaara vähenee. Kontrastia voi sitten kuvankäsittelyssä lisätä, joten pilvipeitteen yksityiskohdat eivät juuri kärsi valoisuudesta.

Kesäkuun kuluessa Jupiter laskee horisonttiin yhä aikaisemmin ja kuukauden lopulla se tapahtuu jo kello 1 tietämillä. Samalla etelämeridiaanin ylitys tapahtuu aina vain alempana ja ilmamäärä kasvaa planeetan ja meidän välillä. Näin ollen havaintoaika jää suhteellisen lyhyeksi mitä pisimmälle kesä kuluu. Näin ollen Jupiterin hyvät havaintomahdollisuudet alkavat olla vähissä, sillä se palaa havaittavaksi vasta marraskuussa aamutaivaalle. Ja kaikkiahan tietävät marraskuun ja joulukuun säätilan Suomessa.

Saturnus näkyy matalalla taivaalla ja kovin selkeää
kuvaa siitä ei saa ilmakehän turbulenttisuuden vuoksi.
Kuva © Kari A. Kuure.

Saturnus on myös hyvin kesäkuun yössä näkyvissä. ”Hyvin ja hyvin” sillä planeetta sijaitsee Käärmeenkantajassa ja tästä syystä näkyy Suomessa hyvin matalalla eteläisellä taivaalla. Saturnus nousee kesäkuun 10 päivänä kello 22.50 ylittää etelämeridiaanin kello 1.45 seuraavana aamuna. Silloin sen korkeus on vain 6,5 astetta, ei siis kovinkaan hyvin valokuvauksen kannalta. Sen sijaan visuaalisesti havaittuna se voi jo antaa jonkinlaisen mielikuvan tulevien vuosien loistokkuudesta.

Saturnus on häviämässä havaittavien taivaankappaleiden joukosta koko loppuvuodeksi, sillä se näkyy vain yhä alempana ja laskuaika siirtyy kohti iltaa. Kesäkuun kesäyöt ovatkin siis koko vuoden parasta aikaa Saturnuksen havaitsemiseen. Saturnus ei ole kovinkaan kirkas, kirkkauden ollessa 0,1m ja kulmahalkaisija noin 18 kaarisekuntia. Planeetan löytäminen visuaalisesti voi olla haastavaa, mutta onneksi goto-ohjaus ei hämäryydestä välitä.

Venus on kirkastunut alakonjunktion jälkeen ja näkyy nyt lähes puolikkaana. Planeetan elongaatio on noin 45 astetta, joten sen turvallinen havaitseminen päivätaivaalta on mahdollista. Jos kaukoputkessa ei ole kunnollista goto-ohjausta, turvallisinta on valita havaintopaikka siten, että Aurinko on jonkin rakennuksen takana. Venus nousee kesäkuun 10. päivänä kello 2.56, kulminoi kello 10.20 lähes 39 asteen korkeudella ja laskee 17.45.

Merkurius lähestyy suurinta itäistä elongaatiotaan

Merkurius lähikuvassa. Kuva Wikimedia Commons.

Teksti Kari A. Kuure

Merkurius on yleensä erittäin vaikeasti havaittavissa oleva ja se onnistuu pari kolme kertaa vuodessa parin viikon ajan. Nyt on käsillä sellainen aika, sillä Merkurius on suurimmassa itäisessä elongaatiossaan 1.4.2017 kello 13.07. Silloin elongaatio, eli planeetan ja Auringon välinen kulmaetäisyys on 19 astetta.

Itäisessä elongaatiossaan ollessaan planeetta näkyy (tällä kertaa) pari tuntia auringonlaskun jälkeen. Auringonlaskun aikaan Merkuriuksen korkeus on noin 15 astetta.  Planeetan kirkkaus on M_v=0,1^m, joten kirkkaalta iltataivaalta sen löytäminen ilman apuvälineitä ei varmastikaan onnistu. Sen sijaan goto-kaukoputkella Merkuriuksen saaminen kuvakenttään ei pitäisi olla edes vaikeaa jos kaukoputki on suunnattu oikein.

Merkuriuksen näennäinen koko on 7,6 kaarisekuntia. Se on vähän ja merkitsee sitä, että ilmakehän aiheuttamat häiriöt kaukoputken kuvassa huonontavat erotuskykyä. Kaukoputkessa kuitenkin pitäisi käyttää sen verran suurta suurennusta (>50×), että Merkuriuksen hieman sirppimäisesti valaistunut päiväpuoli näkyisi. Merkuriuksesta ei yleensä näy mitään pinnan yksityiskohtia, joten valaistuneeseen sirppiin on tyytyminen.

Merkurius on siirtymässä kohti alakonjunktiotaan. Se tapahtuu huhtikuun 20 päivänä kello 8.54. Silloin planeetan elongaatio on vain 1,6 astetta Auringon pohjoispuolella. Välimatka on kuitenkin liian lyhyt kapean sirpin näkymiseen ja Merkuriuksen kirkkaus M_v=5,8^m on aivan liian vähän planeetan näkymiseen millään välineillä.

Toisin kuin Venus, Merkuriusta ei yleensä päivätaivaalta pystytä havaitsemaan. Kirkkaimmillaan planeetta on kesäkuun 21. päivänä ja silloin sen kirkkaus on M_v=-2,2^m. Kirkkaus sinällään riittäisi Merkuriuksen näkemiseen päivätaivaalta ainakin silloin, kun Auringon korkeus on vähäinen. Planeetan elongaatio on tähän aikaan vain 1,1 astetta. Tämä tarkoittaa sitä, että Auringon kilo häikäisee ja planeettaa ei pysty näkemään kuin korkeintaan silloin, jos onnistuu peittämään Auringon jonkin rakennuksen taakse. Jos tätä aikoo yrittää, niin silloin siinä on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta, jotta auringonvalo ei pääsisi suoraan havaitsijan silmään! Homma onnistunee parhaiten aamusta heti auringonnousun jälkeen.

Venuksen alakonjunktio

Venus on lähestymässä alakonjunktiota. Kuva on otettu
23.3.2017. Kuva © Kari A. Kuure.

Teksti ja kuvat Kari A. Kuure

Venuksen alakonjunktio^[1] on tänään, maaliskuun 25. päivänä. Tapahtuma sinällään ei ole harvinainen, sillä se toistuu keskimäärin 584 vuorokauden välein. Vaihteluväli on 577–590 vrk välillä riippuen siitä mihin aikaan vuodesta alakonjunktio sattuu.

Alakonjunktion aikaan Venus on Auringon ja Maan välissä, joten näemme planeetan yöpuolen. Elongaation ollessa suuri Venuksesta voidaan nähdä kapea sirppi, jonka leveys riippuu elongaation suuruudesta: mitä suurempi elongaatio sitä leveämpi sirppi. Alakonjunktion aikaa Venuksen näennäinen koko on suurin mahdollinen.

Kaikki Venuksen alakonjunktiot eivät ole samanlaisia. Maaliskuussa tapahtuvat alakonjunktiot ovat aina sellaisia, että elongaatio yleensä yli 8 astetta. Maaliskuussa tapahtuva alakonjunktiossa Venus on Auringon pohjoispuolella ja tästä seuraa se, että parin viikon aikana Venus on nähtävissä paljain silmin niin aamulla kuin illalla.

Maaliskuista alakojunktiota seuraa aina neljä muina vuodenaikoina tapahtunutta alakojunktiota, joista kesäkuussa (ja marraskuussa) tapahtuva on elongaatioltaan Aurinkoa lähimpänä. Kesäkuun ja marraskuun alakonjunktion aikaan Venus voi tehdä ns. ylikulun, jolloin voimme nähdä Venuksen Auringon pintaa vasten. Viimeksi näin tapahtui 6. kesäkuuta 2012.

Alla olevassa taulukossa on alakonjunktioiden tärkeimmät tiedot vuoteen 2049 asti.

Taulukossa elongaatio tarkoittaa planeetan kulmaetäisyyttä Auringosta: miinusmerkki (-) ilmoittaa, että Venus on Auringon eteläpuolella. Kirkkaus on magnitudeina, kulmahalkaisija kaarisekunteina ja etäisyys kilometreinä (noin 40 miljoonaa kilometriä). Vihreä taustaväri kertoo hyvästä havaittavuudesta, oranssi että planeetta on havaittavissa, joskaan ei kovin hyvin, punainen huonosta havaittavuudesta ja musta, että Venusta on hyvin vaikea havaita. Sininen on Venuksen ylikulku vuonna 2012.

Huomautukset

[1] Alakojunktio tarkoittaa hetkeä, jolloin Venuksen (ja Merkuriuksen) retaskensio on sama kuin Auringon. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin pienin mahdollinen elongaatio, sillä planeetan rata voi olla laskeva tai nouseva ekliptikan suhteen ja lyhin etäisyys planeetan ja Auringon keskipisteen välillä voi poiketa alakojunktion ajankohdasta hieman. Ero ei yleensä ole kovinkaan suuri.

Havaitse Venusta illalla ja aamulla

Kapea Venuksen sirppi näkyy alakojunktion aikana.
Kuva © Kari A. Kuure.

Havaitse Venusta illalla ja aamulla

Kari A. Kuure

Venus on lähestymässä alakonjunktiota, jonka se saavuttaa 25. päivänä maaliskuuta. Silloin Aurinko ja Venus ovat samalla suoralla Maasta katsottuna. Venus ei kuitenkaan ole Auringon edessä vaan tällä kertaa siitä hieman pohjoiseen, joten alakonjuntion tietämillä se on suhteellisen helposti havaittavissa niin illalla kuin aamullakin.

Venus näkyy alakojunktiossa ollessaan erittäin suurikokoisena sirppinä. Sen näennäinen halkaisija on noin kulmaminuutin luokkaa (59,4”). Tämä merkitsee sitä, että normaalilla näkökyvyllä varustautuneet henkilöt voivat nähdä Venuksen sirpin paljain silmin. Tosin hyvin kirkas taustataivas voi näkyvyyttä heikentää, joten yleensä havaitsemiseen tarvitaan kiikari tai kaukoputki.

Venuksen voi nähdä niin ilta- kuin aamutaivaalla seuraavien parin viikon aikana.
Kuva © Kari A. Kuure.

Katso myös Jouni Raunion ottama kuva Venuksen sirpistä. Se löytyy Taivaanvahdista
http://www.taivaanvahti.fi/observations/show/61826

Katsele kirkasta Venusta

Venuksen vaih lähestyy "puolivenusta". Valokuvaamisessa
ei ole käytetty suodatusta. Kuva © Kari A. Kuure.

Teksti ja kuvat Kari A. Kuure

Selkeän sään koittaessa, tähtitaivaan tapahtumista kiinnostuneet bongaavat varmasti Venuksen loistavan kirkkaana lounaisella taivaalla auringonlaskun jälkeen. Venuksen voi bongata myös jo aikaisemmin, itse asiassa jo aamupäivällä, kun se kipuaa idästä horisontin yläpuolelle. Tämä johtuu siitä, että Venuksen kirkkaus on näinä viikkoina Mv=-4,5, joka ylittää talvipäivänä taustataivaan kirkkauden. Raja on suunnilleen Mv=-3 kohdalla riippuen hieman Auringon korkeudesta ja ilmakehän sisältämästä vesihöyrystä, jääkiteistä tai sumuista.

Venuksen näkymistä helpottaa sen suuri itäinen elongaatio, joka on 47,1°. Tarkkaan ottaen suurin elongaatio oli tammikuun 12 päivä mutta muutos on sen verran hidasta juuri nyt, että kulmaetäisyys Aurinkoon ei juuri ole muuttunut. Suuri elongaatio tuo myös turvallisuutta, sillä kaukoputken suuntaaminen vahingossa kohtia Aurinkoa voi aiheuttaa vaurioita silmiin.

Suurimpien elongaatioiden aikaan Venuksen vaihe on puolikas. Tämä tarkoittaa sitä, että terminaattori kulkee suurin piirtein Venuksen kiekon poikki suoraan, joten vaihe muistuttaa kasvavaa puolikuuta.

Venusta peittää kirkas rikkihaposta koostuva pilvipeite, joka on noin 50 km korkeudella pinnasta. Pilvipeite heijastaa lähes kaiken siihen saapuvan valon, jolloin planeetta näkyy meille hyvin kirkkaana. Venuksen tuulet ovat voimakkaita ja tästä syystä kaikkein korkeimmalla olevat pilvihuiput muodostuvat jonoiksi, joita joissakin olosuhteissa voidaan havaita.

Valokuvaamisessa olisi käyttävä suodatusta (violet, #47 tai Baaderin UV), jotka päästävät lävitseen vain lyhyitä valon aallonpituuksia. Baaderin UV-suodatin on vain hankintahinnaltaan huomatta arvokas, joten edullisemmalla violetti- tai #47-suodattimella voisi ainakin aluksi yrittää Venuksen valokuvaamista.

Toinen käyttökelpoinen valokuvausaallonpituus on lähi-infrapunaisen käyttäminen. Sitä varten tarvitaan huokea IR Pass-suodatin. Tosin tällöin valokuvaamiseen täytyy käyttää suhteellisen valovoimaista kaukoputkea ja sellaista ccd-kameraa, jossa ei ole IR Cut-suodatusta kiinteänä osana kameran rakennetta. Tavallisessa digijärkkärissä IR-suodatus on olemassa, jote se ei sovellu IR-kuvaamiseen.

Venus vuorokautta ennen alakojunktiotaan vuonna 2009.
Kuva on otettu päivtaivaalta kello 13.44. ilman suodatusta.
Kuva © Kari A. Kuure.

Venuksen alakonjuntio on maaliskuun 22 päivänä. Silloin sen elongaatio 9,7°. Venuksen kirkkaus on Mv=-4, joten se on hyvin havaittavissa Auringon pohjoispuolella. Kaukoputken pitäisi olla goto-ohjattu, jotta vältyttäisiin silmävaurioilta kaukoputken vahinkosuuntauksen tapahtuessa. Visuaalisesti Venusta voi olla vaikea havaita ilman kaukoputken tuomaa kuvan kirkastumista, sillä Auringon aureola (kilo) nostaa taustataivaan kirkkautta merkittävästi.

Alakonjunktion aikaan Venus näkyy kapeana sirppinä, mutta sen kulmahalkaisija on lähes yhden kaariminuutin. Tämän vuoden alakonjunktio on moniin vuosiin paras aika tehdä siitä havaintoja.

Alakonjunktion jälkeen Venus siirtyy Auringon länsipuolelle ja nousee taivaalle juuri ennen auringonnousua. Planeetan kirkkaus kuitenkin pysyttelee suurena, joten päiväaikaisia havaintoja voi edelleen tehdä. Venus saavuttaa suuriman läntisen elongaationsa vasta kesäkuun 3. päivänä. Tämän jälkeen Venuksen kirkkaus pysyttelee loppuvuoden Mv=-4 tietämillä.

Tammikuun tähtitaivas

Iltataivaan nähtävyyksiä ovat Venus, Mars ja Neptunus. Kuu
kulkee kolmikon ohi heti kuukauden alussa ja aivan
tammikuun lopulla. Kuva © Kari A. Kuure.

Tammikuun pakkaset eivät ole niitä kaikkein toivotuimpia kelejä tähtiharrastukselle mutta silloin on havaittava, kun selkeää on. Maapallo ohittaa periheli tammikuun 4 päivänä kello 16.15. Perihelietäisyys on 147 100 997 km Auringosta ja me näemme sen 32’ 31” kokoisena.

Heti kuukauden alussa iltataivaalle kuin salaa on hiipinyt kirkas Venus. Se on näkyvissä alkuillasta lounaassa muutaman asteen korkeudella. Siitä hieman ylempänä ja itään on Mars yhdessä Neptunuksen kanssa. Nämä ovat erittäin lähellä toisiaan ja jos et aikaisemmin ole koskaan nähnyt Neptunusta, niin Marsin avulla se on nyt helppo löytää. Nämä kolme planeettaa sijaitsevat Vesimiehen tähdistössä. Tammikuun 1–3 päivinä kapeana sirppinä näkyvä Kuu kulkee kolmikon ohi.

Tammikuun lopulla Kuu on jälleen kolmantena pyöränä Venuksen ja Marsin ryhmässä. Kuukauden aikana planeetat ovat lähestyneet toisiaan ja samalla siirtyneet Kaloihin. Kaloissa on myös Uranus mutta sen verran etäällä kaksikosta, että apua niistä ei ole planeetan paikantamisessa.

Tammikuussa tähtitaivaalle jo alkuillasta alkaen on noussut hieno Orion. Sen suuri kaasusumu on hyvin suosittu kuvauskohde ja näkyypä se paljain silminkin hieman utuisena tähteä muistuttavan kohteena. Kiikareilla sumu näkyy harmaana ”pilvenä” mutta sen valokuvista tuttu muoto on hyvin havaittavissa.

Muita kiikarikohteita illan aikana ovat Seulaset ja Hyadit Härän tähdistössä. Molemmat tähtijoukot ovat todella hienoja kohteita niin aloittelijoille kuin jo pitempään harrastaneille. Jos teet havaintojasi pimeässä paikassa, niin myös Andromedan ja Kolmion galaksit ovat erinomaisia havaintokohteita.

Pimeän paikan kohde on myös Linnunrata, joka kulkee hienosti koko taivaan halki idästä länteen. Loppukuusta suunta on kaakosta luoteeseen. Linnunradan keskustan alueen tumman pölypilven, Suuren repeämän, voi nähdä Vegan ja Altairin puolivälistä länsi-luoteessa. Loppukuusta sen erottaminen on jo hieman vaikeampaa, koska se siirtyy kohti horisonttia.