sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Tammikuun tähtitaivas

Iltataivaan nähtävyyksiä ovat Venus, Mars ja Neptunus. Kuu
kulkee kolmikon ohi heti kuukauden alussa ja aivan
tammikuun lopulla. Kuva © Kari A. Kuure.
Tammikuun pakkaset eivät ole niitä kaikkein toivotuimpia kelejä tähtiharrastukselle mutta silloin on havaittava, kun selkeää on. Maapallo ohittaa periheli tammikuun 4 päivänä kello 16.15. Perihelietäisyys on 147 100 997 km Auringosta ja me näemme sen 32’ 31” kokoisena.

Heti kuukauden alussa iltataivaalle kuin salaa on hiipinyt kirkas Venus. Se on näkyvissä alkuillasta lounaassa muutaman asteen korkeudella. Siitä hieman ylempänä ja itään on Mars yhdessä Neptunuksen kanssa. Nämä ovat erittäin lähellä toisiaan ja jos et aikaisemmin ole koskaan nähnyt Neptunusta, niin Marsin avulla se on nyt helppo löytää. Nämä kolme planeettaa sijaitsevat Vesimiehen tähdistössä. Tammikuun 1–3 päivinä kapeana sirppinä näkyvä Kuu kulkee kolmikon ohi.

Tammikuun lopulla Kuu on jälleen kolmantena pyöränä Venuksen ja Marsin ryhmässä. Kuukauden aikana planeetat ovat lähestyneet toisiaan ja samalla siirtyneet Kaloihin. Kaloissa on myös Uranus mutta sen verran etäällä kaksikosta, että apua niistä ei ole planeetan paikantamisessa.

Tammikuussa tähtitaivaalle jo alkuillasta alkaen on noussut hieno Orion. Sen suuri kaasusumu on hyvin suosittu kuvauskohde ja näkyypä se paljain silminkin hieman utuisena tähteä muistuttavan kohteena. Kiikareilla sumu näkyy harmaana ”pilvenä” mutta sen valokuvista tuttu muoto on hyvin havaittavissa.

Muita kiikarikohteita illan aikana ovat Seulaset ja Hyadit Härän tähdistössä. Molemmat tähtijoukot ovat todella hienoja kohteita niin aloittelijoille kuin jo pitempään harrastaneille. Jos teet havaintojasi pimeässä paikassa, niin myös Andromedan ja Kolmion galaksit ovat erinomaisia havaintokohteita.


Pimeän paikan kohde on myös Linnunrata, joka kulkee hienosti koko taivaan halki idästä länteen. Loppukuusta suunta on kaakosta luoteeseen. Linnunradan keskustan alueen tumman pölypilven, Suuren repeämän, voi nähdä Vegan ja Altairin puolivälistä länsi-luoteessa. Loppukuusta sen erottaminen on jo hieman vaikeampaa, koska se siirtyy kohti horisonttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti, mielipide tai kysymys tarkistetaan ennen julkaisemista. Toimitus päättää kommenttien julkaisemisesta tai mahdollisesta hylkäämisestä!