Yöpilvikausi on alkanut Tampereella

Hohtavat (valaisevat) yöpilvet (NLC) ovat vaaleita kuitumaisia pilviä, jotka esiintyvät noin 82 kilometrin korkeudessa yläilmakehän mesopaussissa. Yöpilvet näkyvät kesällä, kun Aurinko on 4 – 16 astetta havaitsijan horisontin alapuolella. Tällöin pilvet ovat auringonvalossa mutta havaitsija itse hämärässä kesäyössä. Auringon ollessa lähempänä horisonttia tai päivällä, taivas on liian kirkas yöpilvien näkymiselle.

Hohtavat yöpilvet Tampereen Ursan tähtitornin videokameraan tallentuneena. Sinertävä väri ja kuituinen rakenne erottaa ne tavanomaisesta pilvestä. Kuva © Tampereen Ursa ry/Kari A. Kuure.

Yöpilvet ovat yleensä sinertävän valkoisia, mutta lähellä horisonttia niiden väri voi punertua tai muuttua ruskehtavaksi ilmakehän sirottaessa lyhyemmät valon aallonpituudet pois. Yöpilvistä heijastuva valo on polarisoitunutta ja tätä ilmiötä voi käyttää niiden tunnistamiseen, jos niiden tunnistaminen muutoin on vaikeaa.

Yöpilvien havaitseminen vaatii melko pilvettömän sään, ja ne näyttävät kuituisilta, tasaisilta kerrokselta, aalloilta tai pyörteiltä. Yöpilviä on yleensä nähtävissä kesäkuulta elokuun alkupuolelle. Aivan etelärannikolla niitä on joskus nähty jo toukokuussa. Tampereella yöpilvikausi on yleensä heinäkuun puolivälin tienoilta elokuun alkupuolelle.

Vaikka valtaosa valaisevista yöpilvistä esiintyy noin 82 kilometrin korkeudessa, korkeuden vaihteluväli on 75 – 90 km. Yöpilvet ovat hienojakoisen pölyn ympärille tiivistyneitä vesijääkiteitä, ja niiden tiivistymisytimet (kiinteä pöly) voi olla peräisin meteoreista ja tulivuorenpurkauksista. Vesihöyryn on ajateltu kohonneen mesosfääriin alemmista ilmakerroksista. Hohtavien yöpilvien perimmäistä luonnetta ja syntytapaa ei kuitenkaan tunneta tarkasti, mutta ne ovat ilmeisesti melko tuore ilmiö. Ensimmäinen maininta kirjallisuudessa yöpilvistä on vasta vuodelta 1885, hieman Krakataun purkauksen jälkeen. On myös arveltu, että ne saattavat liittyä jollakin tavalla ilmastonmuutokseen.

Yöpilvet (12.7.2024) ovat hyvin harvinaisia etelätaivaalla Tampereen leveydellä. Näin näkyäkseen pilvien tulee olla levittäytyneenä epätavallisen laajalle alueelle lähelle keskileveyksiä. Video on nähtävissä Taivaanvahdissa. Kuva © Tampereen Ursa ry/Kari A. Kuure.

Hohtavia yöpilviä nähdään pohjoisilla leveysasteilla, ja esiintymisalue ulottuu 45 – 85 asteen leveysasteille. Mitä pohjoisempana ollaan sitä lyhyemmän aikaa valaistusolosuhteet mahdollistavat yöpilvien näkymisen. Suomessa Oulun pohjoispuolella yöpilviä nähdään hyvin harvoin.

Yöpilvien määrä vaihtelee vuosittain. Usein on hyvin niukkoja vuosia mutta mukaan mahtuu vuosia, jolloin yöpilvikausi alkaa varhain, pilvet ovat runsaita ja ne leviävät pitkälle, lähes keskileveyksille asti. Tämän vuosi 2024 on ennakkotietojen mukaan tällainen runsaiden yöpilvien vuosi.

 

Tunnistus

Yöpilvet eroavat tavallisista pilvistä useilla tavoilla:

·         Korkeus: Yöpilvet muodostuvat erittäin korkealla, noin 82 kilometrin korkeudessa, kun taas tavalliset pilvet ovat lähempänä maanpintaa.

·         Koostumus: Yöpilvet koostuvat vesijääkiteistä, kun taas tavalliset pilvet voivat olla vesipisaroita tai jääkiteitä.

·         Rakenne: Yöpilvet ovat usein kuituisia, ne voivat muodostaa aaltoja ja erikerroksissa olevat pilvet voivat suunnaltaan olla erilaisia, jolloin ne näyttävät muodostavan verkkoja.

·         Liike: Yöpilvien liike on hidasta mutta pitkään havaitessa, niiden voidaan todeta liikkuvan idästä länteen.

·         Valo: Yöpilvet heijastavat auringonvaloa, vaikka maanpinta on jo varjossa. Troposfäärissä olevat tavalliset pilvet näkyvät tummina varjoina vaaleaa taivasta vasten.

·         Havaitseminen: Yöpilvet vaativat selkeän, pilvettömän sään sekä Auringon sopivan horisonttikulman.

·         Väri: Yöpilvet ovat usein sinertävän valkoisia. Jos huomaat epätavallisen värisiä pilviä, erityisesti sinertävää, ne voivat olla yöpilviä.

·         Näkyvyysalue: Yöpilvien näkyvyysalueen eteläinen reuna muodostuu Maan varjosta. Aurinko ei enää valaise aivan eteläisen horisontin pilviä, ja Maan varjo liikkuu nopeasti saavuttaen pohjoisen horisontin. Tämä on havaittavissa laajoissa yöpilvinäytelmissä.

·         Epävarmat havainnot: Jos olet epävarma, tee havainto ja varmista jälkeenpäin muilta havaitsijoilta, näkyikö kyseisenä yönä yöpilviä. Jos käytettävissäsi on polarisaatiosuodin tai polaroivat aurinkolasit, voit tarkistaa näkemäsi pilvien mahdollinen valon polaroituminen. Tavallisien pilvien heijastama valo ei ole polaroitunutta. Tee raportti ja kerro kuitenkin selvästi, että kyseessä on epävarma havainto.

·         Jos otit valokuvia, voit julkaista ne Taivaanvahdissa!

 

Valokuvaaminen

Yöpilvien kuvaaminen voi olla upea kokemus! Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla voit ottaa upeita valokuvia yöpilvistä:

·         Valmistaudu: Valitse selkeä yö, jolloin taivas on mahdollisimman pilvetön. Yöpilvet näkyvät parhaiten pilvettömällä taivaalla.

·         Käytä jalustaa: Koska yöpilvet ovat heikosti valaisevia, pitkä valotusaika on tarpeen. Käytä jalustaa tai aseta puhelin tukevalle alustalle.

·         Matala ISO-arvo: Pidä ISO-herkkyys matalana (esim. ISO 100 – 400), jotta vältät kohinaa kuvassa.

·         Aukon säätö: Käytä suurta aukkoa (pieni f-arvo, esim. f/2.8), jotta saat terävän kuvan ja valoisat yöpilvet.

·         Manuaalitila: Jos mahdollista, käytä manuaalitilaa ja säädä herkkyys, valotusaika ja aukko koekuvien avulla.

·         Valotusajan säätö: Kokeile pitkiä valotusaikoja (esim. 10 – 30 sekuntia) saadaksesi yöpilvet selkeästi esiin.

·         Käytä lanka- tai etälaukaisinta, jotta kuva ei tärähdä! Jos sinulla ei ole sellaista, käytä 10 sekunnin itselaukausta. Järjestelmäkameralla voit ottaa myös kuvasekvenssejä tai tehdä time-lapse -videoita.

·         Kuvakulma: Etsi mielenkiintoisia kuvakulmia, kuten vesistöjen tai maiseman kanssa. Erityisesti järven pinnasta heijastuvat yöpilvet tekevät valokuvasta erityisen mieleenpainuvan.

Rauhallista kuvaushetkeä yöpilvien parissa!

Kerran elämässä: T Coronae Borealis kirkastuu lähiaikoina

”Kerran elämässä” tapahtuva toistuvan novan, T Coronae Borealis (T CrB), on ennustettu kirkastuvan aivan lähiaikoina, mahdollisesti jopa ennen syksyä. Tämä harvinaista tähtitieteellistä ilmiötä ei ole nähty vuoden 1946 jälkeen. Mistä siinä on kyse ja miten sitä voisi havaita?

Pohjankruunu (Corona Berealis) sijaitsee Karhunvartijan ja Herkuleen välissä. Kuva © Kari A. Kuure.

T CrB on kaksoistähtijärjestelmä, joka sijaitsee Corona Borealis -tähdistössä, noin 2 700 valovuoden etäisyydellä Maasta. Se koostuu punaisesta jättiläisestä ja valkoisesta kääpiöstä, jotka kiertävät toisiaan hyvin suppeilla radoilla. Yhteen kierrokseen kuluu aikaa vain 227,6 vuorokautta. Valkoisen kääpiön massa on lähellä Auringon massaa, mutta se on kooltaan vain Maan kokoinen. Se aiheuttaa voimakkaan vuorovesivoiman punaiseen jättiläiseen (massa noin2,6 M_☉). Punainen jättiläinen täyttää massansa mukaisen Rochen rajan, joten plasman on helppo poistua tähdestä. Valkoisen kääpiön luoma vuorovesivoima riistää materiaalia punaiselta jättiläiseltä, joka kertyy valkoisen kääpiön pinnalle.

Vuosikymmenten ajan paine ja lämpötila nousevat, kunnes kriittinen piste saavutetaan, sytyttäen termonukleaarisen (kuin vetypommissa) räjähdyksen, joka on nähtävissä Maasta tähden kirkastumisena. Tällaista kirkastumista kutsutaan novaksi. Räjähdyksessä valkoinen kääpiö menettää avaruuteen pinnalle kertyneen vetykerroksen, mutta muutoin tähti pysyy entisellään ja on valmiina uuteen massan keräykseen ja nova-ilmiöön, kun vetyä on kertynyt riittävästi tähden pinnalle.

Tänä vuonna T CrB:n odotetaan käyvän läpi tällaisen purkauksen, mahdollisesti tullen tämän sukupolven kirkkaimmaksi novaksi. T CrB:n viimeiset dokumentoidut purkaukset olivat vuosina 1866 ja 1946, saavuttaen magnitudit 2.0 ja 3.0. Historialliset kirjaukset viittaavat siihen, että tämä järjestelmä on purkautunut vuosisatojen ajan, mahdollisesti havaintoja on kirjattu aina vuodesta 1217 eaa. lähtien. T CrB:n 80-vuotinen sykli on hyvin dokumentoitu, ja sen vaiheet ovat ennustettavissa: vakaa jakso, jota seuraa ennen purkausta tapahtuva kirkkauden lasku, huipentuen näyttävään räjähdykseen.

Kirkastumista enteilevä himmeneminen havaittiin viime vuonna maaliskuussa. Jos tilanteen kehitys mene samalla tavalla kuin 1940-luvulla, kirkastuminen tapahtuu noin 1,1 vuotta himmenemisen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että odotettavissa oleva kirkastuminen voisi tapahtua tämän vuoden toukokuun jälkeen muutaman kuukauden aikana. Valitettavasti juuri tähän aikaan elämme täällä Suomessa valoisinta kesää, mutta jos kirkastuminen ei tapahdu vielä pariin kuukauteen, niin elokuun lopulla meillä voi olla erittäin hyvät mahdollisuudet ilmiön havaitsemiseen. Tutkijat uskovat kirkastumisen tapahtuvan viimeistään syyskuuhun mennessä.

T CrB:n odotettavissa oleva purkaus tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden sekä ammattitähtitieteilijöille että harrastajille osallistua historialliseen havaintoon. Se toimii muistutuksena dynaamisesta ja jatkuvasti muuttuvasta maailmankaikkeudestamme, jossa tähdet syntyvät, elävät ja päättyvät näyttävästi elämänsä, vain edistääkseen kosmisen evoluution kiertoa.

Historia

T Coronae Borealis, tunnetaan myös nimellä ”Loistotähti” (Blace Star), on toistuva nova, joka on kiehtonut tähtitieteilijöitä ja taivaan tarkkailijoita vuosisatojen ajan. Sen historia on yhtä kiehtova kuin sen tuottamat taivaalliset tapahtumat.

Nykyaikana ensimmäisen kerran T CrB:n purkausta havainnoi irlantilainen tähtitieteilijä John Birmingham vuonna 1866. On kuitenkin uskottu, että tätä tähtijärjestelmää oli havaittu jo ennen sitä 10. magnitudin tähtenä. On myös kirjauksia, jotka viittaavat siihen, että T CrB:tä on mahdollisesti havaittu purkauksissa vuosina 1217 ja 1787.

Järjestelmän purkaukset eivät ole säännöllisiä, mutta niiden arvioidaan tapahtuvan suunnilleen joka 80. vuosi, viimeisin merkittävä purkaus kirjattiin vuonna 1946. Tämä epäsäännöllisyys lisää jännitystä ja mysteeriä T CrB:n ympärille, kun tähtitieteilijät ja harrastajat innokkaasti odottavat sen seuraavaa näytöstä. 80-vuotinen sykli on hyvin dokumentoitu, ja tähti noudattaa ennustettavaa kaavaa: vakaan olotilan jälkeen ennen purkausta tapahtuva kirkkauden lasku ja sitten dramaattinen kirkkauden kasvu.

T CrB:n tutkiminen ei ole vain yhden tapahtuman tarkkailua; se on vuosikymmeniä kestävän syklin ymmärtämistä ja sen aikana tapahtuvia muutoksia. Sen seuraavan purkauksen odotus on luonut kuhinaa tähtitieteellisessä yhteisössä, ja monet seuraavat tarkasti sen kirkkautta ja käyttäytymistä.

Tämä 80 vuoden sykli on kiinnostava, koska se tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tutkia tähtien välistä vuorovaikutusta ja tähtitieteellisiä prosesseja, jotka johtavat novan purkaukseen. T CrB:n syklin ymmärtäminen auttaa tähtitieteilijöitä paremmin ennustamaan tulevia tapahtumia ja tarjoaa arvokasta tietoa tähtien kehityksestä ja tähtitieteellisten ilmiöiden luonteesta.

Havaitseminen

T Coronae Borealis -tapahtuman havaitseminen on jännittävä kokemus, joka vaatii hieman suunnittelua ja kärsivällisyyttä. Tässä on muutamia vinkkejä, jotka auttavat sinua valmistautumaan tähän taivaalliseen näytökseen:

Kuvassa oikealla on Pohjankruunun tähtiä ja T CrB on merkitty Blace Star -merkinnällä. Jos käytössäsi on tietokoneohjattu kaukoputki, suunnista ensin epsilon Corona Borealikseen ja sen jälkeen T -tähteen. Kuva © Kari A. Kuure.

Tee ”kotitehtävät hyvin” ennen havaintoja: tutustua tähtikarttoihin tai käyttää tähtitieteellistä sovellusta, joiden avulla löydät Pohjan kruunun (Corona Borealis) -tähdistön, jossa T Coronae Borealis sijaitsee.

Normaalitilassa tähtien yhteinen kirkkaus on luokkaa 10^m, joten niiden näkemiseen tarvitaan kaukoputki. Kirkastumisen alettua kirkkaus voi kasvaa kirkkausluokkaan 2 vain muutamassa tunnissa. Saavuttaessaan suurimman kirkkautensa, nova on näkyvissä paljain silmin pimeässä paikassa. Valosaasteisilla alueilla (kuten Tampereella) on välttämätöntä käyttää vähintään kiikaria ja mahdollisesti valosaastesuodinta.

Novan kirkastuttua, se voi olla näkyvissä muutaman vuorokauden, enintään noin viikon verran. Jos kirkastuminen tapahtuu elokuussa, niin meillä voi olla hyvät mahdollisuudet novan näkemiseen, sillä hyvin usein elokuussa yöt ovat vielä kesäisen selkeitä. Parasta tietysti olisi, jos havainnon onnistuisi tekemään juuri kirkastumisen alkaessa tai viimeistää sen saavuttaessa maksiminsa.

Jos sinulla on mahdollisuus ottaa valokuvia, pidä huoli siitä, että kamerasi tai tietokoneesi kello on oikeassa ajassa. Jos kuvaustietokoneesi on oikeassa ajassa, niin myös sen kello on oikeassa ajassa muutaman sekunnin tarkkuudella. Vain oikealla ajalla varustettu havainto, esimerkiksi valokuvat, ovat tieteellisesti arvokkaita.

Luonnollisesti kaikki laitteesi pitää olla hyvässä toimintakunnossa ja kameroiden ja tietokoneen akut täyteen ladattu. Muista myös huurtumisen esto, elokuun yöt voivat olla lämpimiä mutta ne ovat samalla myös hyvin kosteita. Kosteus tiivistyy optisille (ja muille) pinnoille hyvin nopeasti, joten jos näin käy, niin kuvaukset loppuvat yleensä siihen. Hanki siis tiivistymistä ehkäiseviä sähköisiä lämmitinpantoja, jotka sopivat laitteisiisi.

Jos huomaat merkittäviä muutoksia T CrB:n kirkkaudessa, raportoi havaintosi American Association of Variable Star Observers:lle (Amerikan Muuttuvien Tähtien Tarkkailijoiden Yhdistykselle) AAVSO ja tietysti myös Taivaanvahtiin.  Tällä tavoin voit osallistua tärkeään tieteelliseen työhön.

Muista, että T Coronae Borealis -novan havaitseminen on ainutlaatuinen kokemus, joka tarjoaa mahdollisuuden yhdistää henkilökohtainen uteliaisuus ja tieteellinen tutkimus. Joten varustaudu, suuntaa katseesi taivaalle ja nauti tähtitieteellisestä seikkailusta!

Auringonpimennysmatka Buffaloon ja New Yorkiin

Satu Mäkelä

Aloimme suunnittella auringonpimennysmatkaa Yhdysvaltoihin jo melkein pari vuotta etukäteen, kuten edellisiäkin auringonpimennysmatkoja. Vaihtoehtoja toteutukselle oli aluksi useita, joista kohteeksi valikoitui Buffalo New Yorkin osavaltiossa. Tarkoituksena oli kuvata täydellinen auringonpimennys Niagaran putouksilla. 

Tällekin suunnitelmalle oli varasuunnitelma koska pilvisyystilanteen tietää aina vasta lähempänä tapahtumahetkeä. Vuokra-auton varaaminen ja karttojen tutkiminen etukäteen on aina oleellinen osa ennakkosuunnittelua. Sijaintimme etuna oli myös isojen poikittaisten teiden läheisyys, joka mahdollisti liikkumisen pois pilvien alta tarpeen vaatiessa.

 

Täydellisen auringonpimennyksen reitti Yhdysvaltojen yli Meksikosta Kanadaan. Kuva NASA.

 

Lähdimme matkaan pari päivää ennen täydellistä auringonpimennystä, jotta ehtisimme sopeutumaan aikaeroon ja tutkimaan ympäristöä ennen pimennystä. Kävimme Niagaran putouksilla pimennystä edeltävänä päivänä katselemassa paikkaa ja ihailemassa massiivisia putouksia. Puolet alueesta oli jo aidattu jalankulkualueeksi ja markkinakojut tarjosivat paljon erilaisia pimennys T-paitoja ja muita aiheeseen liittyviä matkamuistoja. Myös poliisi ja tv-asemien kuvausryhmät olivat jo parkkeeranneet tukikohtansa alueelle.

Aurinko paistoi selkeältä taivaalta koko päivän mutta pimennyspäiväksi (8.4.2024) ennustettiin pilvistä säätä, joten varasuunnitelma käynnistettiin jo samana iltana. Laitoimme aikaisen herätyksen pimennyspäivän aamuksi  ja varauduimme pitkään ajomatkaan.

Aamun sääennusteet näyttivät samalta kuin edellisiltana. Pilviennusteet näyttivät siltä, että Clevelandin suunnassa alkaisi seljetä puoleen päivään mennessä. Lähdimme siis matkaan ja ajoimme reilut pari tuntia Pensylvanian läpi Ohion osavaltioon Ashtabulan kaupunkiin. Ajomatkan aikana satoi jonkin verran mutta sadealueet olivat onneksi liikkumassa vastakkaiseen suuntaan kuten ennusteet näyttivät.

Paikallinen Walmartin parkkipaikka näytti sopivalta havaintopaikalta mutta lyhyen ajomatkan päästä löysimme yleisen puiston palveluilla Eriejärven rannalta. Täällä maisemat taustalla olivat paremmat. 

Asetuimme paikallisen tuttavaperheemme kanssa odottelemaan täydellisen pimennyksen alkamista sekä viettämään mukavaa piknik-iltapäivää eväiden ja puistoajanvietteiden kanssa. Aamupäivän aikana puisto täyttyi muista pimennysmatkailijoista, joista muutamien kanssa tuli keskusteltua ja vertailtua havaintokalustoa.

Auringonpimennyksen havaitsijoita paikallisessa puistossa. Kuva Satu Mäkelä.

 

Matkalaiset Satu, Antti ja Laura Mäkelä seuraamassa pimennyksen alkuhetkiä.

Pimennys alkoi kello 13.00. Aurinko oli täysin peittyneenä 3 minuuttia ja 46 sekuntia. Pimennyksen aikana pystyi myös seuraamaan sirppivarjojen muodostumista sekä planeettoja päivätaivaalla. Heti pimennyksen päättymisen jälkeen Auringon ympärille muodostui myös kirkas halo: 22 asteen rengas. Kuun väistyessä Auringon edestä seurasimme ilmiötä vielä hetken aikaa ja siirryimme takaisin Buffaloon juhlistamaan havainnon onnistumista.

 

Auringonpimennyksen timanttisormusvaihe. Kuvaaja Antti Mäkelä.

 

Havaintomatkoihin liittyy olennaisesti muut kiinnostavat turistikohteet. Eihän sitä viitsi matkustaa toiselle mantereelle ainoastaan alle viiden minuutin tapahtuman takia. Ennen kotiinpaluuta olimme kolme yötä New Yorkissa ja tutustuimme paikallisiin nähtävyyksiin. Keskuspuiston, vapaudenpatsaan sekä elokuvista tuttujen maisemien lisäksi kävimme kahdessa museossa, joista löytyi tähtiharrastajalle kiinnostavia asioita.

Intrepid lentotukialus on muutettu museoksi. Itse lentotukialuksesta oli nähtävillä sisäosat huoneineen ja teknisine tiloineen sekä paljon vanhaa lentokalustoa eri kerroksissa. Siellä pääsi myös kokeilemaan erilaisia lentosimulaattoreita. Vaihtuvana näyttelynä Apollo missiot ja avaruuskilpailu Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä. Näyttelyssä oli esillä historiallisia aitoja esineitä sekä mallinnuksia Apollolennoilta ja näyttelyn kattotilassa Enterprise sukkulan testiversio. Lisäksi paljon videomateriaalia katsottavaksi.

Lähtöpäivänä meillä oli myöhäinen paluulento kotiin. Käytimme päivän tutustumalla American Museum of Natural history -näyttelyihin. Arkeologiaosaston mielenkiintoisin asia oli tietysti dinosaurusten luurangot ja näyttely esitteli myös lajien kehitystä yleisesti biologian näkökulmasta. Tähtiharrastajalle vielä mielenkiintoisempi osa näyttelyä oli informatiivinen spiraalipolku alkuräjähdyksestä nykyhetkeen. Siihen kuului osana myös Big Bang -alkuräjähdyselokuva keskuspallon alaosassa sisällä olevassa teatterissa.

Museossa oli myös planetaario keskuspallon yläosassa sisällä olevassa teatterissa, jossa näytettiin eri aiheisia elokuvia. Kävimme katsomassa yhden, jonka aiheena oli elämä muilla planeetoilla. Kivinäyttelyn yhtenä isona osastona oli Hall of meteorites, valtava kokoelma erilaisia meteoriitteja kymmenien kilojen möhkäleistä pienenpiin näytteisiin. 

 

 

 

Kansainvälisen avaruusaseman näkyminen Tampereella

Kansainvälinen avaruusasema, ISS, näkyy maaliskuun loppupuolella muutamana iltana. Asemasta voi tehdä havaintoja paikassa, jossa on näkyvyyttä lounaasta kaakkoon mahdollisimman lähelle horisonttia. Tampereella esimerkiksi eteläpuisto on tällainen paikka.

 

Kansainvälisen avaruusema näkyi Tampereella 19.7.2020 ja se tallentui tähtitornilla olevaan videokameraan. Kuva on yhdistelmäkuva aseman liikkeestä, joka näkyy pistejonona. Kuva © Kari A. Kuure.

Asema näkyy kirkkaana valopisteenä paljain silmin. Jos käyttää kiikareita, aseman seuraaminen onnistuu vaikeuksitta, mutta sen saaminen kiikarin kuvakenttään vaatii hieman kokemusta kiikarin käytöstä. Parhaiten sen onnistuu siten, että suuntaa kiikarin hieman aseman etupuolelle ja odottaa aseman lipumista kuvakenttään. Pienellä harjoittelulla tämä onnistuu helposti.

ISSn näkyminen Tampereella lähipäivinä.

Aseman valokuvaaminen vaatii yleensä kaukoputken, jos kuvaan haluaa muutakin kuin valopisteen. Kaukoputken polttoväli pitäisi olla vähintään 1 000 mm tai on käytettävä okulaarisuurennusta. Tämä on teknisesti jo haastavaa ja ensikertalaisen sitä tuskin kannattaa yrittää.

Sääolosuhteiden tulee olla selkeät horisonttiin asti. Yleensä, selkeälläkin säällä, horisontin lähellä on aina näkyvyyttä estäviä pilviä, joten käytännössä ISSn havaitseminen aivan horisontin läheisyydessä on mahdotonta. Tämän vuoksi taulukossa on ilmoitettu ajankohta, jolloin ISS on vähintään 10 asteen korkeudella. Käytännössä tämä on usein ensimmäinen hetki, jolloin aseman voi nähdä.

Seuraava ajankohta ja suunta taulukossa on se hetki, jolloin asema on parhaiten havaittavissa. Usein se on myös samalla aseman suurin korkeus horisontista (ei kuitenkaan aina). Asema yleensä katoaa Maan varjoon ennen kuin se laskee horisonttiin (viimeinen ajankohta). Vastaavasti aamunäkymisen aikaan asema yleensä ilmaantuu Maan varjosta. 

Tällä kertaa lisämielenkiintoa voi tuottaa se, että avaruusasemalle on lähdössä 21.3.2024 kaksikin avaruualusta: Sojuz MS-miehistöalus, laukaisu kello 15.21 ja Dragon alus kello 18.39. Molemmat alukset ovat sen verran kirkkaita, että ne voivat näkyä ISS:n lähistöllä niiden valmistautuessa telakointiin.

Taulukossa on käytetty suunnan ilmaisemiseen pää- ja väli-ilmansuuntia. Pääilmansuunnista kirjain S tarkoittaa etelää, väli-ilmansuunnista SW on lounas, SE on kaakko ja lopuksi SSW on lounaan ja etelän välissä ja SSE on etelän ja kaakon välissä.