Ursa palkitsi ansioituneita tähtiharrastajia

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on tunnustanut tähtiharrastajia Stella Arcti -palkinnolla. Turkulainen Eeva-Kaisa Ahlamo palkittiin tähtiharrastuksen merkittävästä edistämisestä paikallisesti ja kansallisesti. Lempääläinen Ari Haavisto palkittiin aktiivisesta aurinkokunta- ja planeettakuvauksesta sekä oman osaamisen jakamisesta.

Ursan merkittävintä tähtiharrastuksesta myönnettävää tunnustusta, Stella Arcti -palkintoa, on jaettu vuodesta 1988 lähtien. Palkinto myönnetään jopa kansainvälisellä tasolla merkittävistä tähtitieteellisistä havainnoista tai poikkeuksellisen asioituneesta tähtiharrastuksesta. Stella Arctit jaettiin tällä kertaa pandemian johdosta virtuaalisessa palkintojenjakotilaisuudessa.

Eeva-Kaisa Ahlamo

"Vain painovoima estää minua tippumasta tuohon tähtimereen"

"En muista, milloin en olisi ollut tähtiharrastaja", Turussa asuva Eeva-Kaisa Ahlamo kertoo. "Olen aina ollut kiinnostunut avaruudesta."

Ala-asteen ensimmäisellä luokalla Ahlamo piti jo esitelmän tähtitieteestä koko koululle, ja 12-vuotiaana lahjaksi saatu kaukoputki avasi näkymiä syvemmälle avaruuteen. "Opettelin tähtikuviot ja luin kaiken, mitä aiheesta käsiini sain."

Uudessa-Seelannissa asunut ja siellä tähtitieteen oppaana toiminut Ahlamo muistaa yhä hurjan kokemuksen paikallisesta yötaivaasta.

"Eräänä iltana olimme juuri lopettaneet tähtinäytöksen. Linnunradan keskusta oli nousemassa horisontista, ja jäin tuijottamaan sitä. Ne osat tähtitaivaasta eivät Suomessa näy koskaan, ja ihailin tähtien hulppeaa paljoutta.

Äkkiä aivoni ymmärsivät, etten katso kaksiulotteista tähtikupolia, vaan kolmiulotteista maailmankaikkeutta, jossa osa tähdistä on lähempänä, osa kauempana. Hahmotin Linnunradan kolmiulotteisuuden tavalla, jota en ole koskaan sen koommin kokenut. Ja silti ymmärsin, että tämä musertava tähtien paljous on kuitenkin vain yksi galaksi miljardien muiden joukossa.

Samalla tuntui, että roikun varpaistani maapallolla ja vain painovoima estää minua tippumasta tuohon tähtimereen. Tunsin, kuinka mitätön sitä loppujen lopuksi maailmankaikkeuden mittakaavassa onkaan, mutta samalla kuinka käsittämätöntä on, että me olemme tässä 13,8 miljardia vuotta vanhassa universumissa juuri tällaisina kuin olemme. Se on edelleen yksi elämäni parhaista hetkistä koskaan – kokea olevansa sillä tavalla yhtä maailmankaikkeuden kanssa."

Kun Ahlamolta kysyy, onko hänellä vielä jäljellä toteutumattomia unelmia harrastuksensa parissa, hän ihmettelee, miten tyytyväinen on.

"Olen nähnyt raivokkaita revontulia, useita paljain silmin erottuvia komeettoja, joista kolme oli vieläpä erittäin kirkkaita, upeita tähdenlentoja, eteläisen taivaan ihmeitä... Olen kokenut jo niin paljon, että kaikki on tässä vaiheessa plussaa."



Pieni maailma mustan avaruuden syleilyssä

Tähdet ovat kiinnostaneet aina myös lempääläläistä Ari Haavistoa. Toisella luokalla kaverin elvistely latinankielisillä sienten nimillä sysäsi Haaviston tähtiharrastuksen alkuun.

"Sisuuntuneena poljin kirjastoautolle etsimään jotain vastinetta", Haavisto muistelee.

"

Kuun mosaiikkikuva Ari Haaviston kuvaamana.

Luonnontieteen hyllystä löytyi erään kirjan lopusta luettelo hienoja latinankielisiä nimiä, kyseessä oli tähdistöluettelo. Mutta kirja veikin saman tien mennessään ja pian suorastaan ahmin kaikkea tähtitieteeseen liittyvää. Sitä on jatkunut näihin päiviin asti, 40 vuotta."

Haavisto on nykyään erikoistunut aurinkokunnan kohteiden kuten Kuun ja planeettojen kuvaamiseen.

"Huippuhetki on, kun ensin katselee kuvaustietokoneen näytöllä ilmakehän vuoksi kiemurtelevaa ja räpsyvää planeetan livekuvaa yöstä toiseen, tunnista toiseen, ja sitten kesken kaiken kiemurtelu alkaakin rauhoittua ja tyyntyä.

On kuin sumea kalvo repäistäisiin edestä pois ja yhtäkkiä planeetta näyttäytyy muutaman minuutin kaikessa kauneudessaan ja terävyydessään, pieni maailma mustan avaruuden syleilyssä.

Sellaisena hetkenä ei uskalla edes hengittää, jännittyneenä vain seuraa kuinka dataa virtaa talteen ja planeetasta paljastuu yhä uusia yksityiskohtia. On kuin olisi jossain siellä planeetan yllä. Joskus tuota hetkeä joutuu odottelemaan vuoden tai ylikin, mutta aina se on yhtä ihmeellistä. Ja kun seuraavana päivänä datan pinoaa ja käsittelee ja esiin ponnahtaa vielä tuosta videostakin kymmenen kertaa terävämpi loppukuva, tulee uskomaton ainutkertaisuuden tunne."

Haavisto haaveilee pääsevänsä vielä kuvaamaan Kuuta ilmakehän ollessa erittäin rauhallinen.

"Unelmana olisi taltioida koko Kuun sillä hetkellä näkyvä osa maksimaaliseen tarkkaan, jättimäiseen usean sadan megapikselin mosaiikkikuvaan, ennen näkemättömällä tarkkuudella. Ja ehkäpä joskus kuvaan osuu jotain hurjaa, asteroiditörmäys Jupiteriin tai vaikkapa Kuuhun tai jotain muuta yllättävää. Koskaan ei tiedä."

Ari Haavisto

Taivas kulkee aina mukana

Erityisesti pandemian aikana moni on innostunut uudesta harrastuksesta, ja moni on hakeutunut nyt tähtitaivaan alle. Mitä neuvoja konkariharrastajat antaisivat uusille taivaan tarkkailijoille?

"Tutki, pohdi, etsi tietoa, kokeile, säädä, opi, jaa ja kysele", opastaa Haavisto. "Jokainen havainto on ainutkertainen ja avaruus aukeaa pala kerrallaan", hän kannustaa.

"Sanon usein tähtinäytöksissä, että tähtitiede on yli kahdeksankymmentäprosenttisesti mielikuvitusta", Ahlamo lisää. "Ei riitä, että kohteen näkee, jotta saa siitä kaiken irti: pitää myös ymmärtää, mitä katsoo."

Kaukoputken läpi katsottaessa kohteet voivat olla hyvin himmeitä, eivätkä muistuta suurilla avaruusteleskoopeilla otettuja värikkäitä spektaakkeleita.

"Välillä tarvitaan periksiantamattomuutta varsinkin Suomen kylmissä olosuhteissa, mutta tähtiharrastus on hyvin palkitsevaa. Se on hauskaa, avartaa maailmankuvaa, ja on myös hyvin edullista: taivas kulkee aina mukana."