Kokouskutsu kevätkokoukseen

Tampereen Ursa ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 17. maaliskuuta 2020 kello 18.00 alkaen (Kaupinpuistonkatu 28, 33500 Tampere).

Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat kuten hyväksytään Toimintakertomus 2019, Tilinpäätös ja Tase 2019 sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisesti tilivelvollisille.

Tampereella 16.2.2020
Hallitus

Hieno tulipallo tallentui videolle

Kari A. Kuure

Tampereen Ursan tähtitornilla taivasta valvovat kamerat tallensivat kovalevylle hienon tulipallon torstai-iltana (20.2.2020) kello 18.20.15 alkaen. Tulipallo oli näkyvissä noin 6 sekuntia. Ilmiö oli tämän vuoden kirkkain ja samalla myös hitain.

Videokuvasta yksittäiset kuvat yhdistettynä tulipallo näyttää erityisen komealta. Kuva © Tampereen Ursa ry.

Tulipallot ovat avaruudesta maapallon ilmakehään syöksyviä kappaleita, useimmissa tapauksessa kiviä. Ne eroavat tavallisista meteoreista siinä, että valoilmiön aiheuttanut kivi on tavallista massiivisempi. Tavalliset meteorit aiheutuvat muutaman gramman tai ehkä muutaman sata gramman massaisista kappaleita, mutta tulipallojen massat vaihtelevat muutamasta kilosta muutamaan sataan kiloon tai joskus, hyvin harvoin, vieläkin massiivisempiin kappaleisiin.

Tunkeutuessaan ilmakehään, ilmakehä vastustaa kiven putoamista. Ilma kappaleen edessä kompressoituu, kuumenee muutamaan tuhanteen asteeseen ja sulattaa ja höyrystää kiven pintamateriaalia. Useimmat avaruudesta tulevat kivet ovat rakenteeltaan jonkin verran huokoisia. Kompressoitunut ilma tunkeutuu kiven huokosiin ja nostaa paineen korkeaksi. Korkea paine pirstoo kiven pieniksi kappaleiksi ja ne edelleen vielä pienemmiksi kappaleiksi. Yleensä lopulta koko kivi on pirstoutunut ja höyrystynyt ilmalennon aikana.

Yllä oleva video alkaa noin 6 sekuntia ennen tulipallon ilmaantumista. Video © Tampereen Ursa ry.

Joissakin tapauksissa kaikki kiviaines ei ehdi höyrystyä, kun putoaminen on ehtinyt noin 40 km korkeuteen. Tässä korkeudessa syöksyn nopeus on pudonnut jo niin hitaaksi, että kappaletta ympäröivän ilman lämpötila ja kompressio on pudonnut niin alas, että plasmaa eikä valoilmiötä ei enää synny. Tämän jälkeen vauhti hidastuu edelleen ja lopulta mahdollisesti jäljelle jääneet kappaleet putoavat maanpinnalle ilmakehän mahdollistavalla vapaan kappaleen putoamisnopeudella, yleensä noin 60 – 100 m/s.

Kiveä ympäröivän kuuman plasman vaikutus rajoittuu vain kiven pintakerrokseen. Avaruuden kylmyydessä kappaleen lämpötila saattaa olla hyvin alhainen, ja se ei ehdi nousta kovinkaan korkeaksi muutaman sekunnin ilmakehän läpäisyn aikana. Näin ei olekaan yllättävää, että maanhan pudonneet kivet voivat olla niin kylmiä, että keräävät itsensä ympärille huurrekerroksen, joka tietysti sulaa, kun kappale lämpiää lojuessaan maanpinnalla.

Maahan pudonneista kappaleista suurin osa on kiviä. Vain pieni osa, vain pari prosenttia, on rautaa ja nikkeliä sisältäviä ja saman verran kiveä ja metalleja sisältäviä. Meteoriittien mineraalivalikoima on varsin runsas mutta useimmissa on rautaa sisältäviä mineraaleja kuten oliviina. Kivet eivät siis kovinkaan helposti erotu maanpinnan kivistä ja niinpä niiden tunnistaminen voi olla todella vaikeaa.

Varmin todiste kiven kosmisesta alkuperästä on pinnan tumma väli ja selvät sulamisjäljet. Jos kivi on pirstoutunut maanpintaa törmätessään, voidaan havaita, että sulanut kuori on vain muutaman millimetrin vahvuinen. Maankivien kanssa samankaltaisuus tekee myös meteoriittien tunnistamisen ja löytämisen vaikeaksi. Muutamassa vuodessa sulanut pinta rapisee pois, jolloin ei ole mitään tunnistettavaa merkkiä kiven alkuperästä, jos sellaiseen vaikka sattuisi törmäämään.

Tulipallojen ratoja määrittää Ursan Tulipalloryhmä. Eri valokuvista ja videoista määritetään kolmiomittauperiaatteella ilmakehään syöksyneen kappaleen rata ja laskelmilla, sekä meteorologisten havaintojen avulla pyritään määrittämään mahdollisien pudokkaiden sijainti. Vaikka havainnot olisivat hyviä, niin valitettavan harvoin maastosta löydetään meteoriitteja muutoin kuin aivan sattumalta kiviaidasta tai saunan kivijalasta. Silti maastossa kulkiessaan on syytä pitää silmänsä auki ja tutkiskella vähän lähemmin kaikki erikoisen näköiset kivet, varsinkin jos niissä on tumma, lasittunut kuori.

Osittainen kuunpimennys perjantaina 10.1.2020

Kari A. Kuure

Sään salliessa perjantai-iltana nähdään Kuun puolivarjopimennys. Se ei ole aivan yhtä vaikuttava näky kuin täydellinen täysvarjopimennys, mutta tähtiharrastajan kannalta puolivarjopimennyksessä on myös oma mielenkiintonsa.

Puolivarjopimennys 9.2.2009 Tampereen ursan tähtitornilla. Kuu on juuri noussut pimennyksen alkaessa. Kuva © Kari A. Kuure.

Pimennys alkaa kello 19.07 Kuun ollessa idässä noin 24° korkeudella. Vaikka ilmakehä punertaa hieman Kuuta, pimennys näkyy jonkin aikaa hieman tavanomaista voimakkaampana punertumisena. Pimennyksen edistyessä punertuminen voimistuu ja pimennyksen ollessa syvimmillään kello 21.21, Kuun alareuna on selkeästi tummentunut. Tummentuminen ei ole niin voimakasta kuin täysvarjopimennyksen aikaa, sillä Kuu pysyttelee koko pimennyksen ajan puolivarjon alueella.

Syvimmän pimentymisen jälkeen Kuu vaeltaa hiljalleen pois puolivarjosta, samalla sen kirkkaus kasvaa, sillä puolivarjo on reunoiltaan vähemmän himmeä. Samaan aikaa Kuu kohoaa taivaalla, jolloin myös ilmakehän himmentävä vaikutus vähenee.

Pimennyksen alussa Kuu on siis idässä (az = 87°) ja pimennyksen syvimmän vaiheen aikana suunnassa EESE (az = 117,5°, korkeus 39°). Pimennyksen päättyessä kello 23.12 Kuu on siirtynyt SSE (az = 149,6°) ja korkeutta sillä on 48°. Sään salliessa korkeutta Kuulla on siis koko pimennyksen ajan kohtuullisen paljon, joten valokuvaaminen pitäisi onnistua hyvin helposti.

Tämän kertainen pimennys on vuoden ainoa, joka näkyy Tampereella. Muut pimennykset ovat myös puolivarjopimennyksiä ja niiden päivämäärät ovat 5.6. kello 21.25, 5.7. kello 6.31 ja 20.11. kello 11.44.

Tämä tammikuun alkupuolen kuunpimennys näkyy Aasiassa ja Euroopassa, sekä suurimmassa osassa Afrikkaa. Australiassa suurimmaksi osaksi Kuu laskee pimentyneen, vain länsiosassa pimennys on näkyvissä kokonaan. Portugalissa ja Afrikan länsiosassa Kuu ei pimennyksen alkaessa ole vielä noussut.

Kesäkuun pimennys näkyy suuressa osassa Aasiaa, vain Japanissa Kuu laskee pimennyksen kuluessa. Suomessa suuressa osassa Länsi-Eurooppaa Kuu nousee pimennyksen aikana, vain aivan Pohjois-Lapissa Kuu ei nouse lainkaan. Etelä-Amerikan itäosassa Kuu nousee pimennyksen loppuvaiheissa.

Heinäkuun kuunpimennys ei näy Suomessa lainkaan. Sen sijaan Länsi-Euroopassa ja Afrikassa Kuu laskee pimennyksen aikana. Pimennys näkyy Etelä-Amerikassa Ja suuressa osassa Pohjois-Amerikan itäosaa, lännessä Kuu nousee pimennyksen aikana.

Marraskuun pimennys on mielenkiintoinen, sillä se ei näy eteläisessä Suomessa lainkaan. Sen sijaan se näkyy alusta loppuun noin Rovaniemen korkeudelta ja Kuu nousee pimennyksen aikana kolmiossa Oulun pohjoispuolelta Muonioon. Kolmion kolmas kärki on Kuusamon itäpuolella melko tarkkaan Suomen ja Venäjän rajalla.

Valokuvaaminen

Puolivarjopimentyneen Kuun valokuvaaminen ei ole vaikea tehtävä. Toki kameran lisäksi tarvitaan kamerajalusta, sillä valotusajat ovat sen verran pitkiä, että liikahtaneita kuvia on helppo saada aikaan käsivaralta kuvattaessa. Jos käytät polttoväliltään yli 300 mm teleobjektiivia tai kaukoputkea, seuranta on välttämätön. Lisäksi kamera olisi hyvä varustaa etälaukaisimelle, ja järjestelmäkeroissa peili pitäisi nostaa ylös ennen laukaisua.

Pimennys kestää sen verran aikaa, että kamera tarvitsee toiset akut, sillä kylmä sää hyydyttää helposti isonkin akun, vaikka kamera ei päällä olisikaan kokoaikaa.

Pimennystä kuvattaessa on syytä seurata histogrammista valokuvien valotusta. Kuun kirkkaus ensin himmenee ja sitten voimakkaasti kirkastuu pimennyksen loppua kohti mentäessä. Tällöin ylivalottumisen vaara on ilmeinen. Mikään ei harmita niin paljon kuin selkeästi ylivalottunut kuva.

Vaikka kuva pimentyneestä Kuusta onkin teknisesti hieno, kuvaan voi hieman lyhyemmillä polttoväleillä sommitella jotain muutakin kuin pimentynyt Kuu pimeällä taivaalla. Ihminen kuvassa luo aina toisenlaisen tunnelman, ja saman tekee vaikka pienikin nuotio. Jos kuvassa pimentynyt Kuu heijastuu vaikkapa järven pinnasta, kuva on mitä julkaisukelpoisin.

Havaintomatka Madeiralle

Kari A. Kuure

Viime elokuun alkupuolella julkaisin artikkelin^[1] Merkuriuksen ylikulusta. Siinä tarkastelin itse ylikulkua ja kuinka sitä pitäisi havaita. Tässä jutussa kerron kuinka oma matkani Madeiralle ja  Merkuriuksen ylikulkuhavainnot onnistuivat.

Merkuriuksen ylikulun havaintopaikkana toimi hotellihuoneen parveke. Kuva © Kari A. Kuure.

3 kk ylikulkuun

Tein matkavarauksen itselleni ja vaimolleni Madeiran saarelle, jossa ylikulku näkyisi alusta loppuun, jos vain sää sen mahdollistaisi. Säästä tulikin jännitysnäytelmä, sillä sääennusteet eivät loppujen lopuksi lupailleen ainakaan täysin aurinkoista säätä marraskuun 11. päiväksi.

Visuaalihavaintohin käyttämäni kaukoputki Scopos 62. Kuva © Kari A. Kuure.

Tehtyäni matkavarauksen elokuussa, olikin aikaa miettiä sitä, kuinka oikeasti havaitsisin Merkuriusta. Mukaan piti saada kaukoputki mukaan visuaalihavaintoja varten ja tietysti kameravarustus ja sille oma seurantalaitteisto. Ongelmaksi muodostui se, että lentokoneeseen sai ottaa enintään 23 kg painavan matkalaukun ruumaan ilman lisämaksua tai jos lisämatkalaukku tulisi mukaan, niin siitä joutuisi mennen tulleen maksamaan aika suuren rahtimaksun. Niinpä lähtökohta oli se, että kaikki laitteet + muut matkatavarat piti mahtua yhteen laukkuun.

Ensimmäinen suunnitelmani oli ottaa mukaan Sky-Watcher Supatrak kaukoputki (D=80 mm, F=1000 mm, Maksutov), johon voisi kytkeä järkkärirungon valokuvausta varten. Visuaalihavaintoja varten tarvitsisin toisen kaukoputken ja kamerajalustan. Molemmat löytyivät omista laitteistani, se ei siis olisi ongelma, varsinkin kun vaimoni suostui ottamaan omaan matkalaukkuunsa kamerajalustan.

Supatrakissa oli kuitenkin oma ongelmansa, ehkä vaikein niistä oli järjestelmäkameran rungon ja sen varusteiden mukaan ottaminen. Painoa tulisi liikaa. Näin ollen ensimmäisestä suunnitelmasta syksyn aikana aloin luopua samalla kun toinen suunnitelma alkoi mielessäni muotoutua.

2 kk ylikulkuun

Toinen suunnitelma oli se, että kun joka tapauksessa kameravarustukseen tulisi kuulumaan kaksi superzoom-puolijärkkäriä, niin miksi en käyttäisi niitä ylikulun kuvaamiseen? Se kuitenkin edellytti uuden seurantalaitteiston hankintaa, koska muutoin toisella kameralla sekvensikuvausta en pystyisi tekemään. Tarkoitus oli, että ottaisin kuvan kummallakin kameralla 30 sekunnin välein koko ylikulun ajan. Tämä merkitsisi sitä, että kuvia tulisi kumpaankin kameraan noin 650 kpl eli yhteensä noin 1300 kuvaa.

Kahden kameran kuvauslaitteisto kiinnitettynä S-W Star Adventure seurantalaitteistoon. Kuva © Kari A. Kuure.

Toista kameraa varten oli hankittava ohjelmoitava laukaisin. Toisessa kamerassa se oli sisäänrakennettu toiminto. Kuvausaika olisi noin kuusi tuntia, joten kameroiden omat akut eivät tulisi pitämään kameroita toiminnassa näin kauan. Siispä molemmille kameroille piti hankkia verkkolaitteet. Ne löytyivätkin Saksasta Ebayn välityksellä.

Kuvausjalustaksi valikoitui aluksi S-W Star Adventure mini, jota Verkkokauppa.com oli pitänyt nettilistoillaan myynnissä. Tässä vaiheessa elettiin jo syyskuun loppua. Hyvin pian tilauksen jälkeen kuitenkin selvisi, että ko. laitteen toimitusaika olisi jopa 6 viikkoa, eli se tuli minulle vasta Madeiralta palattuani. Mitä tehdä  –  peruuttaa tilaus ja palata suunnitelmaan 1!

1 kk ylikulkuun

Peruutin tilauksen ja aloin suunnitella muita vaihtoehtoja. Tampereen Ursan yhteistyökumppani Teleskope Service tarjosikin samaa laitetta sekä hieman jykevämpää seurantalaitetta hyllystään noin viikon toimitusajalla ja vielä varsin kohtuulliseen hintaan. Päädyin jälkimmäiseen: tilaus sisään ja laitetta odottamaan. Se saapuikin ilmoitetussa ajassa ja pääsin jopa kerran harjoittelemaan kuvausta eräänä selkeänä syyspäivänä. Tämä harjoittelu olikin hyvin tärkeä, sillä se paljasti muutaman korjattavan kohdan, jotka tulisivat olemaan ratkaisevassa asemassa ylikulun onnistuneessa kuvauksessa.

Kamera suojasin Auringon suoralta lämpösäteilyltä aluminoidulla suojapeitteellä. Kameroiden aurinkosuodattimet valmistin AstroSolar-kalvosta. Kuva © Kari A. Kuure.

Parin viikkoa ennen H-hetkeä alkoi sääennusteiden aktiivinen seuranta. Ilmatieteenlaitos ennusteli vuoroin sadetta, pilvistä säätä ja taisi kerran myös ennusteessa olla sen verran selkeää säätä tiedossa, että olisi päässyt oikein kuvaamaankin. Foreca puolestaan oli hieman samoilla linjoilla, mutta hieman eri aikoina. Näin ollen matkalle lähtiessämme säätila ylikulun aikaan oli vielä suuri jännittämisen paikka.

1 vk ylikulkuun

Saavuimme Madeiraan kuusi päivää ennen ylikulkua. Saari on meille aikaisemmilta reissuiltamme tuttu mutta hotelli oli meille aivan uusi tuttavuus. Olimme sen toki edellisenä vuonna nähneet ja tiesin suunnilleen mihin suuntaan sen parvekkeilta näkyisi – suunta oli kaakosta länteen, siis aivan oikea. Oli siinä vielä pari yksityiskohtaa, jotka olisi saattanut sotkea suunnitelman, mutta onneksi ne eivät toteutuneet ja pystyin tekemään havainnot hotellin tilavalta parvekkeelta. Jo olisi ollut toisin, kuvauspaikka olisi pitänyt etsiä jostakin muualta ja akkujen vaihdosta johtuen, ajoittain ainakin vain yhtä kameraa olisi voinut käyttää kuvaukseen.

Itsekin pääsin kuvaan havaintolaitteiden kokoamisvaiheessa. Kuva © Terttu Kuure.

Madeiralla on aina paljon tekemistä näin luontokuvauksesta kiinnostuneelle ja nytkin edessä olevat päivät kuluivat maastossa kamerat mukana hyvin nopeasti. Parina iltana harjoittelin seurantalaitteen suuntaamista ja käyttöä, mutta auringonlaskettua tähtitaivaalta ei paljoa näkynyt (Venus, Jupiter ja Saturnus nyt kuitenkin). Syy siihen oli se, että syksyn kosteutta oli runsaasti ilmakehässä ja vaalea utu peitti taivaan niin tehokkaasti, että vain kirkkaimmat tähdet näkyivät. Olimmehan kaupungin alueella, joten valosaastetta sieltäkin löytyy aivan liian kanssa ja täysikuuta lähestyvä Kuu valaisi utua yöaikana.

Ylikulkupäivän lähestyessä sääennusteita tuli seurattua tihenevään tahtiin. Suomalaisten ennusteiden lisäksi paikallisen ilmatieteen laitoksen ennusteet tulivat tutuksi. Vielä lauantaina (ylikulku oli seuraavana maanantaina) paikallinen ennustuslaitos kertoi maanantaina olevan vesisadetta koko päivän. Tässä vaiheessa mieli oli aika synkkä, tosin ennusteet ei olleet muutoinkaan pitäneet kovin hyvin paikkaansa, sää oli liian vaihtelevaa, jotta ennusteet olisivat osuneet kohdalleen. Tunnelmia hieman kevensi se, että sateita oli lupailtu edelliselle viikolle melkein joka päivälle. Ennusteista huolimatta sää oli osittain aurinkoinen ja ainoastaan iltapäivisin oli enempi tai vähempi pilviä, nekään eivät olleet isoina lauttoina vaan aivan yksittäin.

Ylikulkupäivä

Viimein valkeni odotettu ylikulkupäivä aurinkoisena. Taivas oli pilvetön, vaikka kosteuden tuoma utuisuus oli selkeästi havaittavissa. Tunnelmat olivat siis hyvin toiveikkaita havaintojen onnistumisen suhteen.

Merkurius on edennyt Auringon eteen jo jonkin matkaa. Kuva © Kari A. Kuure.

Aamiaisen jälkeen alkoikin laitteiden kokoaminen ja kuvauslaitteiston suuntaaminen. Olin edellisenä iltana suunnannut seurantalaitteiston Fomalhautin mukaan ja vielä maanantaiaamuna Siriuksen mukaan etelään. Kaikki siis pitäisi olla kunnossa. Kamerat kiinni jalustaan, ja voi kauhistus, ne eivät näyttäneet samaan kohteeseen eli Aurinkoon. Säätämistä siis olisi tarjolla, olin onneksi varautunut tähänkin ja mukanani oli tarvittavat työkalut.

Lopulta ennen h-hetkeä kaikki oli kunnossa – niinhän luulin! Ylikulku alkoi ajallaan (kello 12.33 paikallista aikaa) ja niin myös kameroiden sekvenssikuvaus alkoi. Jostakin syystä Aurinko ei kuitenkaan pysynyt kameroiden kuvakentässä, joten jouduin säätämään myös seurannan virhettä. Missä vika, kaikenhan piti olla kunnossa? Paljastuihan se ongelma kohta: seurantakoneiston ja kamerajalustan välinen liitos oli löystynyt (liukas metalli metallissa) jossakin vaiheessa ja seurantakoneiston eteläsuuntaus oli hukassa. Väänsi liitoksen uudelleen tiukaksi mutta täydellinen suuntaus oli ja pysyi tiessään. Niinpä jouduin korjaamaan deklinaatiokorjausta molemmille kameroille sitten koko ylikulun aikaa.

Aurinko paistoi parvekkeelle kuumasti, vaikka raikas merituuli helpottikin oloa. Tuuli oli virinnyt aamupäivän aikana. Välillä oli vetäydyttävä hotellihuoneeseen, kameroiden jatkaessa kuvaustaan ohjelmoituina. Havaintokelissä olisi ollut paljonkin toivomisen varaa. Vaikka olikin pilvetöntä, niin tuuli ja kosteuden tuoma utuisuus heikensivät niin seeingiä kuin läpinäkyvyyttä. Aika ajoin seeing oli todella huono. Läpinäkyvyys ei juurikaan vaihdellut ja se näkyykin sitten kuvissa alentuneena kontrastina.

Merkurius ylikulun keskivaiheilla oli hyvin lähellä Auringon kiekon keskustaa. Kuva © Kari A. Kuure.

Seeing vaihteli suhteellisen hyvästä äärimmäisen huonoksi, jolloin huonoimmillaan Merkuriuksesta kuviin tuli vain epämääräinen läikkä. Visuaalisesti tilanne ei ollut kovinkaan paljoa parempi mutta kuitenkin sen verran hyvä, että Merkurius näkyi koko ajan. Ero kuvien ja visuaalihavaintojen välillä johtuu silmän ja kameran toiminnan eroista. Silmässä integraatioaika on paljon pitempi kuin kameran lyhyt valotusaika ja tästä syystä visuaalinen kuva on ”parempi” kuin kameran ottama kuva.

Keskipäivällä seeing oli kohtalaisen hyvä aina siihen asti, kunnes Merkurius oli edennyt suunnilleen puoliväliin ylikulun matkasta. Tämän jälkeen Auringon korkeus oli jo laskenut sen verran paljon, että se alkoi näkyä heikentyneenä seeinginä. Lopulta lähellä horisonttia se oli jo todella huono.

Pitkä päivä parvekkeella päättyi lopulta kello 18 aikaan. Silloin visuaalisesti havaittuna Merkurius siirtyi Auringon edestä pois ja muutaman minuutin kulutta Aurinko puolestaan painui horisonttiin. Pikainen silmäys päivän kuvasaaliiseen kertoi onnistumisista mutta myös hyvin heikoista kuvista. Silti olin tyytyväinen tulokseen, pitkä ja kustannuksiltaan suhteellisen kallis reissu oli kuitenkin tuottanut suunnilleen sen mitä olin lähtenyt hakemaan. Seuraavana päivänä olikin sitten paluulento Suomeen.

Marraskuinen Madeira

Madeiran vihreä saari sijaitsee sen verran etelässä (n. 32,6° leveyspiirillä), että keskilämpötilat ovat marraskuussakin vielä meikäläisittäin kesäisiä. Meidänkin reissun aikana päivälämpötilojen maksimiarvot olivat luokkaa 22 –24 °C, aurinkoista, joskin ajoittain pilveilevää. Yölämpötilat olivat hieman alle 20 °C ja nukuimme hotellihuoneessa parvekkeen ovi oikein kunnolla auki. Muuta ilmastointiahan edes ”korkean luokan” hotelleissa aina ei ole!

Madeiran ilmatilaa hallitsee Kanarian tuulihaukka, joka on endeeminen näillä Atlannin saarilla. Kuva © Kari A. Kuure.

Luonto oli hieman vaisu verrattuna esimerkiksi huhti- ja toukokuun luonnon iloiseen värikylläiseen, kukkiin, lintuihin ja perhosiin. Kaikkea näitä nytkin siellä oli mutta niiden runsaus oli vain suppeampi, tunnelmaltaan hieman samaa kuin Suomessa elokuun alun aikoihin ensimmäisten syksyn merkkien ilmaantuessa. Vaikka matkallamme tällä kertaa sää olikin suotuisa, aina näin ei kuitenkaan ole. Olemme omakohtaisesti todistaneen huhtikuista myrskyä, jollaista Suomessa harvoin koetaan. Niinpä olimme ainakin henkisesti varautuneet myrskyyn myös tällä kertaa, jota kuitenkaan ei tullut, ei edes pientä sadetta kaikeksi onneksi ja erityisesti ylikulkupäivänä.

Huomautukset

[1] http://radiantti.blogspot.com/2019/08/merkurius-kulkee-auringon-editse.html

Lisää ylikulkukuvia on nähtävissä taivaanvahdissa
https://www.taivaanvahti.fi/observations/show/86516

Havaintovinkki: Kuu peittää Zeeta Taurin

Kuun kiertoaika maapallon ympäri on tähtien suhteen noin 27,5 vuorokautta ja aika uusikuusta uusikuuhun on noin 29,5 vuorokautta. Tämä tarkoittaa sitä, että yhden kierroksen aikana Kuu kulkee hyvin monien tähtien ja muiden tähtitaivaan kohteiden editse peittäen ne. Kirkkaat planeetatkin joutuvat Kuun peittämiksi silloin tällöin, joten ne ovat hyviä havaintokohteita ainakin silloin kun ne tapahtuvat pimeällä taivaalla.

Zeeta Tauri peittyy Kuun taakse 19.10. kello 3.56 – 4.56. Kuvat © Kari A. Kuure.

Tavallisesti tähtien peittymisiä ei noteerata, eikä niiden peittymisiä esitellä havaintovinkkeinä, mutta tehtäköön tällä kertaa poikkeus. Ensi lauantaiaamuna (19.10.) kello 3.56 kolmannen kirkkausluokan tähti Zeeta Tauri peittyy Kuun taakse. Zeeta Tauri sijaitsee Härän tähdistön alimman sarven päässä ja on helposti löydettävissä. Tähti ilmaan jälleen näkyviin kello 4.56.

Jupiter peittyy Kuun taakse marraskuun 28. päivänä kello 12.02–12.52. Silloin on kyllä keskipäivä ja Jupiter on matalalla kaakossa, joten sen näkeminen on todella haastavaa.

Planeetoista Venus peittyy Kuun taakse seuraavan kerran 19.6.2020 kello 11.15. Kohteet ovat korkealla taivaalla ko. aikaan, mutta niin on Aurinkokin. Venuksen voi löytää goto-kaukoputkella helposti, muilla kaukoputkilla täytyy olla hyvin tarkkana, ettei suuntaa kaukoputkeaan Aurinkoon, sillä Venuksen elongaatio on vain 22 astetta. Venus ilmaantuu jälleen näkyviin kello 12.22.

Kirkas tulipallo Tampereen Ursan sääkamerassa

Tampereen Ursan sääkamera tähtitornilla onnistui tallentamaan kirkkaan tulipallon 4.10. kello 2.19.45 alkaen. Kestoa tulipallolla oli noin 15 sekuntia ja kirkkaudeltaan se ylitti täysikuunkirkkauden. Tulipallon aiheutti tavallista suurempi meteoroidi ja se todennäköisesti pudotti ilmakehän läpäisseen kiviaineksen johonkin eteläiseen Suomeen. Tällä hetkellä putoamispaikka ei ole tiedossa.

Yhdistelmäkuva videosta, jolle tallentui tulipallo 4.10.2019 kello 02.19.45 alkaen. Kuvan käsittely © Kari A. Kuure / Tampereen Ursa ry.

Päivitys 11.10.2019

Markku Lintisen kotikameraan tallentui sama tulipallo alkuosaltaan. Tässä yhdistelmäkuva videon yksittäisistä kuvista:

Tallennettu 4.10.2019 kello 02.10.45 alkaen Kangasalla . Kuvankäsittely © Kari A. Kuure, alkuperäiskuvat © Markku Lintinen.

Kirjauutuus: Avaruudesta

Esko Valtaoja

Avaruudesta

Ursan julkaisuja 164

Ursa ry.

Nidottu 158 sivua

ISBN 978-952-5985-71-9

Esko Valtaojan kirjoittajan taidot tunnetaan, eikä hän petä tälläkään kertaa. Kirjanen – Avaruudesta – on mielenkiintoisesti kirjoitettu, ei niin syvällinen tai tieteellinen, vaan kepeää ajatuksen juoksua maan ja taivaan välillä. Kirja koostuu kymmenestä luvusta, joissa Valtaoja pohdiskelee maailmankaikkeuden tilaa, niin mustia aukkoja kuin avaruuden muukalaisia ja hieman tulevaakin, mitä se sitten lieneekin.

Pimeä aine, tyhjä tila, tai pimeä energia ovat myös kirjan lukujen aiheena. Valtoja toteaa, että emme oikeastaan tiedä siitä mitään tai korkeintaan hyvin vähän. Pimeää ainetta ja pimeää energiaa täytyy olla, muutoin ei havaitsemamme maailma toimi tai edes olisi tällainen kuin me sen voimme havaita. Jos maailmankaikkeus olisi toisenlainen, emme mekään olisi sitä ihmettelemässä. Jokapäiväinen elämänkokemuksemme vahvistaa tämän, maailmankaikkeus on mahdollistanut ihmisen ilmaantumisen maapallolle. Järki sanoo, että jos jokin asia olisi toisin, niin emme ehkä olisi täällä.

Onko maailmankaikkeutemme, siis se minkä voimme havaita, kaikki vai onko sen ulkopuolella jotakin. Tämäkin kysymys on alaan perehtyneelle tuttu kysymys. Luonnollisestikaan Valtaoja ei tähän anna mitään varmaa vastausta, kunhan vain pohdiskelee. 380 000 vuoden ikäinen maailmankaikkeutemme oli säteeltään 42 miljoonan valovuotta, siis se osa, jonka me voimme havaita tänään. Meillä vain ei ole keinoja havaita sitä, sillä sieltä, hyvin kaukaa lähtenyt valo ei koskaan tavoita meitä.

Kirja Avaruudesta sopii kaiken ikäisille lukijoille. Sen voi turvallisin mielin antaa lapselle luettavaksi mutta kyllä siitä aikuisetkin saavat paljon pohtimisen aiheita. Kirjan luvut ovat lyhyitä, ne voi lukea yhdellä istumalla, tai vaikkapa bussimatkan aikana. Suosittelen.

Kari A. Kuure