lauantai 22. heinäkuuta 2017

Elokuun tähtiyö

Kasvava puolikuu iltataivaalla lähellä horisonttia voi olla
kiinnostava havaintokohde. Kuva © Kari A. Kuure.
Elokuun loppupuoli on perinteisesti aikaa, jolloin tehdään uuden havaintokauden havainnot yötaivaalta. Kuukauden alkupuoli on vielä yön pimeimpänäkin hetkenä valoisaa, joten vain joistakin kirkkaimmista ilmiöistä voidaan havaintoja tehdä. Mielenkiintoisimpia kesäyönilmiöitä on ilman muuta hohtavat yöpilvet, joita voi hyvällä onnella ihailla heinäkuun loppupuolelta elokuun ensimmäiselle puoliskolle Tampereen pohjoishorisontissa.  Maamme etelärannikolla niitä on havaittu jo heinäkuun alkupuolelta lähtien, mutta tänä vuonna ne ovat olleet himmeitä.

Elokuun pimenevinä öinä voitaisiin nähdä myös revontulia. Aurinko on kuitenkin lähellä aktiivisuusminimiään, joten kovin kirkkaista reposista ei juuri ole toivoa. Silti silmänsä pitäisi pitää avoinna revontulien varalta, sillä aktiivisuuminimiin liittyvät korona-aukot voivat synnyttää joskus hyvin kirkkaitakin revontulia.

Elokuun alkupuolella Jupiter on jo hyvin matalalla lännessä auringonlaskun jälkeen. Planeetan korkeus on vain parisen astetta, joten havaintokohteeksi siitä ei juuri ole. Saturnus sen sijaan on etelässä noin kuuden asteen korkeudella, joten sen havaitseminen visuaalisesti pitäisi onnistua suhteellisen hyvin. Taivaalla, mutta hyvin matalalla, näkyy myös Kuu, jonka vaihe on kasvava. Näin ollen siitä voi visuaalisesti tehdä hyviä havaintoja. Horisontin läheisyys merkitsee valtavaa ilmamassaa Kuun ja havaitsijan välillä ja se soveltuu valokuvattavaksi vain erittäin hyvissä havaintokeleissä. Onneksi tyynenä iltana keli voi olla hyvä varsinkin jos päivä ei ole ollut helteinen.

Elokuun ensimmäisen kolmanneksen vaihtuessa toiseksi auringonlasku koittaa aina vain aikaisemmin. Auringonlaskun jälkeen Jupiter on juuri ja juuri horisontin yläpuolella mutta painuu sen alapuolelle hyvin nopeasti. Saturnus on edelleen etelätaivaalla joskin hieman alempana kuin aikaisemmin. Elokuun täysikuuta lähellä oleva Kuu nousee vasta auringonlaskun jälkeen ja se näkyy etelässä ollessaan hyvin lähellä horisonttia. Korkeutta on vain alle 20 astetta.

Tulipallo kevään taivaalla. Kuva © Tampereen Ursa ry.
Perseidien meteoriparvi saavuttaa maksiminsa elokuun 12. päivänä. Parhaimpina vuosina tällöin on mahdollista nähdä useita kymmeniä suhteellisen kirkkaita meteoreja tunninaikana, jos havaintoja tekee kiinteästi. Valitettavasti Tampereen horisontissa yötaivas on vielä hyvin vaalea, joten vain kirkkaimmat meteorit tulevat näkyviin.

Elokuun toisen kolmanneksen vaihtuessa viimeiseksi tilanne iltataivaalla ei ole oleellisesti muuttunut. Jupiter laskee horisonttiin heti auringonlaskun jälkeen ja Saturnus on matalalla eteläisellä taivaalla. Kuu on lähellä Aurinkoa, joten sen näkymisestä ei ole toivoa ennekuin aivan kuukauden lopulla. Silloin se on iltataivaalla.

Tähän aikaan myös tähtitaivaan opiskelu on otollisinta aikaa. Taivaalla näkyvät kirkkaimmat tähdet, joten ero tähtikarttaan on mahdollisimman pieni. Näin ollen kuvioiden tunnistaminen on tavallista helpompaa. Tähdistöjen ja tähtikuvioiden lisäksi huomionsa voi kiinnittää etelätaivaalla näkyvään kirkkaiden tähtien muodostamaan isoon kolmioon jota sanotaan Kesäkolmioksi. Se muodostuu Kotkan Altairista, Lyyran Vegasta ja Joutsenen Denebistä.

Syyskauden tähtitaivaan erikoisuus on se, että ilta illan jälkeen tähtitaivas näyttää aina olevan samassa asennossa auringonlaskun jälkeen. Ilmiö alkaa elokuussa ja jatkuu aina marraskuun lopulle. Se johtuu yksinkertaisesti kahdesta erillisestä tapahtumasta: maapallon pyörimisestä ja Auringon pohjois-etelä-suuntaisesta liikkeestä. Jälkimmäisestä johtuu se, että Aurinko laskee horisonttiin aina vain aikaisemmin.

Maapallon pyörähdys aika tähtien suhteen on käytössä olevan keskiaurinkovuorokautta noin 4 minuuttia lyhyempi. Sattumalta nämä molemmat tapahtumat ovat vaikutukseltaan suunnilleen samansuuruisia ja samansuuntaisia. Tästä syytä tähtitaivas on havaitsijan suhteen samassa asennossa noin 4 minuuttia myöhemmin illasta toiseen ja auringonlaskukin on suunnilleen saman ajan myöhemmin, joten lopputulos on, että tähtitaivas on iltahämärissä samassa asennossa ilta illan jälkeen. Keväällä ilmiö on vastaava mutta aamutaivaalla!

Teitpä mitä havaintoja tahansa, niitä voi ilmoittaa Ursan Taivaanvahtiin (taivaanvahti.fi). Foorumi ei ole tarkoitettu yksinomaan harrastajille, vaan sinne havaintoilmoituksen voi tehdä kuka tahansa. Jos saat otettua valokuvan ilmiöstä, niin aina parempi. Erityisen toivottavia ovat havainnot tulipalloista (erittäin kirkas meteori), hohtavista yöpilvistä ja revontulista, mutta kaikki muutkin havainnot ja valokuvat kelpaavat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti, mielipide tai kysymys tarkistetaan ennen julkaisemista. Toimitus päättää kommenttien julkaisemisesta tai mahdollisesta hylkäämisestä!