maanantai 16. lokakuuta 2017

Auringonpimennysmatka Yhdysvaltoihin

Täydellistä auringonpimennystä juhlittiin
myös ilotulittein.
Kuvat ja teksti ©Satu Mäkelä

Täydellinen auringonpimennysalue kulki Yhdysvaltojen keskiosan läpi 21.8.2017. Matkustin perheeni ja ystävämme kanssa katsomaan tätä hienoa luonnonilmiötä. Monet muutkin suomalaiset tähtiharrastajat ja luonnonilmiöistä kiinnostuneet matkustivat paikan päälle nähdäkseen pimentyvän Auringon. Itselleni tämä oli toinen matka jonka pääsyy oli täydellinen auringonpimennys. Aikaisemmin tämä oli hyvä syy lähteä Australiaan marraskuussa vuonna 2012.

Pimennyksen lisäksi näillä matkoilla tulee harrastettua yleistä turismia. Kun lähtee pidemmälle matkalle ei sinne kannata lähteä vain pariksi päiväksi. Tällä kertaa matkamme kulki San Fransiskon, Los Angelesin, Indianapoliksen sekä Paducahin kautta kunnes päädyimme katsomaan pimennystä Kentucyn Hopkinsvilleen.

Matkan varrella kävimme katsomassa Endeavour avaruussukkulaa Los Angelesin tiedemuseossa ja ihailimme Kalifornian rannikon maisemia ajaessamme San Fransiskosta Los Angelesiin. Indianapoliksen lautapelitapahtuman jälkeen suuntasimme kohti täydellisen pimennyksen aluetta. Pimennystä edeltävänä päivänä ajoimme yöksi Paducahiin. Pimennyspäivän aamuna tutkimme pilvisyystietoja joiden pohjalta päätimme ajaa kohti Hopkinsvilleä.

Pimentynyt Aurinko oli päivän ykköuutinen Yhdysvalloissa.
Siellä löysimme hyvän katselupaikan yhden huolto-aseman parkkipaikalta. Lämpötila oli siinä vaiheessa päivää jo yli 35 astetta joten huoltoaseman myymälän ilmastoitu sisätila oli mukava paikka käydä jäähdyttelemässä pimennyksen alkamista odotellessa. Siellä oli hyvin huomioitu pimennysmatkalaiset. TV-ruuduissa oli eri uutiskanavat päällä. Niistä pystyi seuraamaan pimennyksen eri vaiheita muualla Yhdysvalloissa.

Vähäinen yläpilvisyys väistyi pimennyksen täydellisen vaiheen lähetessä. Hetkellisesti maisema pimeni ja hieman yli kahden minuutin ajan saimme ihailla auringon koronan näkymistä. Joku paikallinen oli innostunut juhlistamaan tilaisuutta ilotulitteilla. Tavallaan hienoa mutta niiden pauke rikkoi sen hienon täydellisen hiljaisuuden jonka pimennys aiheutti. Meidän vilttimme edessä istuneen pariskunnan mies oli valinnut tuon hetken kosinnalle. Raektioista päätellen vastaus oli myönteinen.

Endeavour-sukkula Los Angelesin tiedemuseossa.
Loppupäivä kului moottoritien poistumisruuhkassa madellessa. Onneksi vuokra-autossamme oli toimiva ilmastointi. Myöhään illalla olimme takaisin Indianapoliksessa josta matkustimme kotiin seuraavana päivänä.

Linkkejä

Taivaanvahdin havaintoja täydellisestä auringonpimennyksestä: http://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/pics/2125399/observation_id/desc/0/20





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti, mielipide tai kysymys tarkistetaan ennen julkaisemista. Toimitus päättää kommenttien julkaisemisesta tai mahdollisesta hylkäämisestä!