lauantai 25. maaliskuuta 2017

Venuksen alakonjunktio


Venus on lähestymässä alakonjunktiota. Kuva on otettu
23.3.2017. Kuva © Kari A. Kuure.

Teksti ja kuvat Kari A. Kuure

Venuksen alakonjunktio[1] on tänään, maaliskuun 25. päivänä. Tapahtuma sinällään ei ole harvinainen, sillä se toistuu keskimäärin 584 vuorokauden välein. Vaihteluväli on 577–590 vrk välillä riippuen siitä mihin aikaan vuodesta alakonjunktio sattuu.

Alakonjunktion aikaan Venus on Auringon ja Maan välissä, joten näemme planeetan yöpuolen. Elongaation ollessa suuri Venuksesta voidaan nähdä kapea sirppi, jonka leveys riippuu elongaation suuruudesta: mitä suurempi elongaatio sitä leveämpi sirppi. Alakonjunktion aikaa Venuksen näennäinen koko on suurin mahdollinen.

Kaikki Venuksen alakonjunktiot eivät ole samanlaisia. Maaliskuussa tapahtuvat alakonjunktiot ovat aina sellaisia, että elongaatio yleensä yli 8 astetta. Maaliskuussa tapahtuva alakonjunktiossa Venus on Auringon pohjoispuolella ja tästä seuraa se, että parin viikon aikana Venus on nähtävissä paljain silmin niin aamulla kuin illalla.

Maaliskuista alakojunktiota seuraa aina neljä muina vuodenaikoina tapahtunutta alakojunktiota, joista kesäkuussa (ja marraskuussa) tapahtuva on elongaatioltaan Aurinkoa lähimpänä. Kesäkuun ja marraskuun alakonjunktion aikaan Venus voi tehdä ns. ylikulun, jolloin voimme nähdä Venuksen Auringon pintaa vasten. Viimeksi näin tapahtui 6. kesäkuuta 2012.

Alla olevassa taulukossa on alakonjunktioiden tärkeimmät tiedot vuoteen 2049 asti.


Taulukossa elongaatio tarkoittaa planeetan kulmaetäisyyttä Auringosta: miinusmerkki (-) ilmoittaa, että Venus on Auringon eteläpuolella. Kirkkaus on magnitudeina, kulmahalkaisija kaarisekunteina ja etäisyys kilometreinä (noin 40 miljoonaa kilometriä). Vihreä taustaväri kertoo hyvästä havaittavuudesta, oranssi että planeetta on havaittavissa, joskaan ei kovin hyvin, punainen huonosta havaittavuudesta ja musta, että Venusta on hyvin vaikea havaita. Sininen on Venuksen ylikulku vuonna 2012.

Huomautukset


[1] Alakojunktio tarkoittaa hetkeä, jolloin Venuksen (ja Merkuriuksen) retaskensio on sama kuin Auringon. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin pienin mahdollinen elongaatio, sillä planeetan rata voi olla laskeva tai nouseva ekliptikan suhteen ja lyhin etäisyys planeetan ja Auringon keskipisteen välillä voi poiketa alakojunktion ajankohdasta hieman. Ero ei yleensä ole kovinkaan suuri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti, mielipide tai kysymys tarkistetaan ennen julkaisemista. Toimitus päättää kommenttien julkaisemisesta tai mahdollisesta hylkäämisestä!