Useita kirkkaita meteoreja ensiyönä

Teksti Kari A. Kuure

Vuoden tunnetuimman meteorisateen, perseidien, maksimi sijoittuu 12./13.8. väliselle yölle (v. 2019, ajankohta vaihtelee hieman vuosittain). Jos sää on selkeää, voi tunnin aikana nähdä useita kymmeniä nopeita meteoreja taivaalla. Tampereella useimmat meteorit nähdään yön pimeimpinä hetkinä kello 00 ja 03 välillä, joskin lähestyvä täysikuu haittaa näkyvyyttä ja rajoittaa havaittuja meteoreja vain kaikkein kirkkaimpiin.

Suhteelisen kirkas perseidi tallentui kameran muistikortille vuonna 2013
Tampereen Ursan tähtitornilla. Kuva © Kari A. Kuure

Meteorisateen aiheuttajana on Swift-Tuttle -komeetasta irronneet pienet pölyhiukkaset. Yleensä valoilmiön aiheuttajan koko on noin riisinjyvänkokoinen kivi. Joukkoon kyllä mahtuu hieman suurempia kappaleita, jo sentin halkaisijainen aiheuttaa hyvin kirkkaan meteorin tai jopa tulipallon. Erittäin kirkkaat ja pitkäkestoiset meteorit ovat yleensä hyvin harvinaisia meteorisateiden yhteydessä, yleensä ne ovat satunnaisia (sporadisia) tapahtumia, joita voi nähdä milloin vain.

Avaruudesta tulevat kappaleet kohtaavat ilmakehän hyvin suurella nopeudella. Tämä aiheuttaa ilman kompressoitumista kappaleen edessä (kappaleen koolla ei ole merkitystä), jolloin kaasu kuumenee ja alkaa hehkua. Lämpötila voi nousta useisiin tuhansiin asteisiin, jos kohtaamisnopeus on suuri. Korkea lämpötila sulattaa ja höyrystää kiviaineksen hyvin nopeasti, meteorin säteilemää valoa nähdään yleensä alle sekunnin.

Suurimmat kappaleet voivat aiheuttaa bolidi-ilmiön, eli loppuleimahduksen. Se johtuu siitä, että avaruudesta tullut kappale on pudonnut tässä vaiheessa jo syvälle ilmakehään (noin 40 km korkeuteen), jolloin kompressoitunut korkeapaineinen kaasu tunkeutuu putoavan kappaleen sisään (ne ovat yleensä hyvin huokoisia) ja kirjaimellisesti räjäyttää pieniksi sirpaleiksi.

Komeetan radalla avaruudessa oleva pölyvana on yleensä hyvin pitkä. Niinpä samaan parveen kuuluvia meteoreja nähdään suhteellisen pitkä ajan kuluessa. Perseidejä nähdään heinäkuun 17.  elokuun 28. päivään mutta maksimi sijoittuu elokuun 10. ja 14. päivien välille. Tänä vuonna maksimi on siis 13. päivän aamuyönä. Maksimin ajankohta siis hieman vaihtelee. Tämä johtuu siitä, että pölyvanan paikka suhteessa maapalloon muuttuu Auringon valonpaineesta johtuen. Komeetan eri ohituskertojen pölyvanat ovat myös eripaikossa ja kuluu yleensä vuosia ennen kuin niiden aiheuttamat meteorivirrat kohtaavat maapallon.

Havaitsemisesta

Jos sää mahdollistaa, meteorihavainnot voi aloittaa heti illan hämärryttyä. Havaintopaikka tulisi olla avoin ja mielellään täysin valosaasteeton, jotta himmeimmätkin meteorit näkyisivät. Havaintoja tehdään siltä suunnalta, jossa näkyvyys taivaalle on mahdollisimman laaja ja jossa on valosaastetta vähiten.

Meteorit näyttävät tulevan Perseuksen ja Kassiopeian tähdistöjen rajalta mutta meteoreja nähdään koko taivaan alueella. Jotkut harrastajat eivät edes havaitse säteilypisteen suunnalta, vaan tarkkailevat taivasta juuri päinvastaiseen suuntaan. Tämä valinta voi olla aivan järkevä, sillä se mahdollistaa laajimman mahdollisen havaintoalueen. Se mikä olisi paras suunta, riippuu paljolti paikallisista olosuhteista.

Meteoreja voi myös valokuvata kameralla, jossa on mahdollisimman laajakulmainen objektiivi, suuri valovoima ja aikavalotus (B). Kirkas kuutamo kuitenkin rajoittaa tehokkaasti pitkien valotusaikojen käyttöä, joten kuvien määrä tulee hyvin suureksi. Digiaikana se ei kuitenkaan ole ongelma, sillä muistikorteille yleensä mahtuu satoja tai tuhansia kuvia. Itse olen käyttänyt valkotasapainona päivänvaloa.

Kameran herkkyyden valinta onkin sitten jo vaikeampi asia. Jos käytät suurta herkkyyttä (kuvaan tulee himmeämpiä meteoreja) mutta valotusaika jää lyhyeksi. Jos taas käytössä on kameran perusherkkyys (yleensä ISO-80 tai ISO-100), vain kirkkaimmat meteorit tulevat näkyviin, mutta voit käyttää hieman pidempää valotusta. Lisäsi valotusta joutuu säätämään yön edetessä taivaan tummuuden mukaan. Sopivaa valotusta saattaa joutua etsimään jopa useana vuonna ennen kuin kunnollisia kuvia onnistuu ottamaan.

Iso, laajakulmainen objektiivi jäähtyy kuvauksen kuluessa. Tämä tarkoittaa kosteuden tiivistymistä objektiivin etulinssille. Tätä voi ehkäistä objektiivin lämmittimellä (kaukoputken huurteenpoistoon tarkoitetulla vastuksella) mutta se yleensä vaatii sen verran sähkövirtaa, että pelkillä paristoilla se ei hoidu. Käytettävissä pitäisi olla verkkovirtaa tai ainakin akkupakki, josta virtaa riittää tunneiksi. Samoin kameran akut tyhjenevät yleensä ennen kuin kuvaussessio päättyy. Kameran vaihtoakku on siis välttämätön varuste mutta mieluummin tulisi käyttää jälleen ulkopuolista virtalähdettä, jos se vain on mahdollista. Useimpiin järjestelmäkamerohin on saatavissa verkkovirralla toimiva ja akun korvaava laite, jolla kuvaamista voi jatkaa tuntikausia.

Jos laitteisto on kunnossa ja toimivuus tarkistettu, niin sitten on aika ryhtyä kuvaamaan. Kamera kiinnitetään tietysti jalustaan, tarkennetaan äärettömään (koekuvauksella tarkistetaan tarkennus) ja lukitaan tarkennus (tai siirrytään käsitarkennukseen) ja valotukset tehdään etä- tai lankalaukaisimella.

Kuvia otetaan sarjassa jatkuvasti ja tarkkaillaan lopputulosta esimerkiksi läppärillä, tabletilla tai kännykällä (jos kamerassa on wifi-yhteys). Jos kamerassa on sekvensikuvausmahdollisuus tai käytettävissä on tämän ominaisuuden mahdollistava etälaukaisin, niin se helpottaa kuvaajan työtä merkittävästi. Jos kaikki menee kuin ”stromsöössä” yön aikana saat muutaman meteorikuvan muistikortille.

Jos onnistut valokuvaamaan perseidejä, Radiantti julkaisee kuvat hyvin mielellään.