Kari A. Kuure
Avaruusteleskooppi Hubble on valokuvannut komeetan C/ 2019
Y4 (ATLAS) pariin otteeseen huhtikuun loppupuolella. Kuvissa näkyy parvi
komeettaytimen jäännöksiä, joita ympäröi kaasuista ja pölystä muodostunut koma.
Tutkijat ja harrastajat seuraavat tapahtumaa suurella mielenkiinnolla, sillä
vaikka komeetat ovat hyvin yleisiä ja niiden pirstoutuminenkaan ei ole harvinaista,
niin harvoin sitä päästää seuraamaan alusta loppuun suurella tarkkuudella.
Tavallisesti komeetan pirstoutuminen tapahtuu lähempänä Aurinkoa, mutta nyt
C/2019 Y4 on Marsin radan tuntumassa ja riittävän etäällä Auringon
häikäisesvästä kilosta.
![]() |
Kuva NASA, ESA, D. Jewitt (UCLA), Quanzhi Ye (University of Maryland) |
Komeetta C/2019 Y4 havaittiin ensimmäisen kerran joulukuussa
viime vuonna Havaijilla sijaitsevalla Asteroid Terrestrial-impact Last Alert
System kaukoputkella. Se kirkastui nopeasti maaliskuun puoliväliin asti ja
tutkijat laskivat, että siitä voisi tulla hyvin kirkas ja paljain silmin näkyvä
komeetta toukokuun loppupuolella, kun se lähestyy periheliään. Kirkkauden kasvu
pysähtyi kuitenkin maaliskuussa ja ensimmäiset viitteet komeetan mahdollisesta
pirstoutumisesta saatiin huhtikuun 11. päivänä, jolloin tähtiharrastaja Jose
de Queiroz valokuvasi komeetan ytimestä irronneet kolme osaa. Muuta
havaitsijat ja observatorio vahvistivat pirstoutumisen seuraavina vuorokausina.
Hubble avaruuskaukoputki valokuvasi komeettaa suurella
tarkkuudella huhtikuun 20. ja 23. päivinä. Kuvissa nähdään komeettaytimen
pirstoutuneen kymmeniin kappaleisiin, joista pienimmät ovat vain omakotitalon
kokoisia.
Tässä vaiheessa tutkijat voivat vain arvailla pirstoutumisen
syitä. Ilmeisesti Auringon lämpö haihdutti helposti haihtuvia aineita sellaisia
määriä, että niiden haihtuminen ja mahdollisesti ventiloituminen (suihkut ytimen
sisäosasta) aiheutti komeettaytimen pyörimisen kiihtymisen, jolloin löyhästi
yhteen liittyneet komeettaytimen osat irtosivat toisistaan.
Komeetan tuleva kehitys on vielä epävarmaa. Pirstoutuuko sen
erilliset osat edelleen ja jääkö siitä jäljelle mitään. Jos komeetta jatkaa
edelleen radallaan, lähimmillään se on Maata toukokuun 23.päivänä, jolloin
etäisyyttä on vain 115 miljoonaa kilometriä. Komeetan periheli on 31. päivänä
ja silloin sen etäisyys Auringosta on vain 37 miljoona kilometriä, eli
suunnilleen Merkuriuksen etäisyys. Villi arvaus on, että komeetta pirstoutuu
vielä lisää ennen periheliä ja voi olla, että perihelin saavuttaa vain suuri
pöly ja kaasupilvi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti, mielipide tai kysymys tarkistetaan ennen julkaisemista. Toimitus päättää kommenttien julkaisemisesta tai mahdollisesta hylkäämisestä!