perjantai 5. toukokuuta 2017

Tulipallo TUn kameroissa

Tulipallo tulipallokamerassa. Kuva © Tampereen Ursa ry.
Tiistaina 2.5.2017 selkeällä taivaalla nähtiin kirkas tulipallo. Valoilmiö tallentui myös Tampereen Ursan kahteen kameraan: pohjoiseen suunnattuun sääkameraan ja koko taivaan tulipallokameraan. Tulipallo näkyi kello 0.44.

Taivaanvahdissa kerrottiin Ursan tulipallotyöryhmään kuuluvan Esko Lyytisen laskelmista, jonka mukaan ilmiön aiheuttanut meteoroidista olisi voinut pudota maanpinnalle noin kilon verran kiveä. Putoamispaikka on todennäköisesti Ähtärin itäpuolella.

Mahdollisia sirpaleita on lähes mahdotonta löytää maaston haravoinnilla, sillä todennäköisesti kivimeteoriitin kappaleet muistuttavat liiaksi maapallon kiviä. Lisäksi pienet kappaleet pudottuaan katoavat peitteiseen mastoon näkymättömiin.  Suomesta löydettyjä meteoriitteja on ainoastaan 13 kappaletta, joista 12 on kivimeteoriitteja ja yksi keveä ja rauta-nikkeliä sisältävä pallasiitti.


Tulipallo pohjoisen sääkamerassa. Kuva © Tampereen Ursa ry.
Suomen suurin löydetty meteoriitti on Bjurböle ja sillä oli massaa 328 kg. Tyypiltään tämä meteoriitti on kondriitti. Bjurböle putosi Bjurbölevikeniin (Porvoo) 12.3.1899. 

Nykyään kaikki Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmissa olevat meteoriitit (+geologiset kokoelmat) on sijoitettu Helsingin yliopiston vuokraamaan Kumpulan kartanon (Helsinki) päärakennukseen.







Ursan tulipalloryhmään kuulvan Esko Lyytisen mukaan mahdolliset meteoriitin
pirstaleet päätyivä maahan Ähtärin itäpuolella.
Kuva © Mikko Suominen / 
Tähdet ja avaruus / Celestia 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti, mielipide tai kysymys tarkistetaan ennen julkaisemista. Toimitus päättää kommenttien julkaisemisesta tai mahdollisesta hylkäämisestä!