Kirjauutuus: Musta aukot

Markus Hotakainen 

Mustat aukot – ajan ja avaruuden rajalla

Otava 2021

ISBN 978-951-1-37381-0

Nidottu 208 sivua

Sähkökirja ISBN 978-951-1-37786-3

Äänikirja ISBN 978-951-1-37906-5

 

 

Mustat aukot ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin kiehtova aihe. Etenkin lapset, aina viisi vuotiaista alkaen oman kokemukseni mukaan ovat erityisen viehtyneitä niihin ja tiettyihin niihin liittyviin kysymyksiin. Tähtitornilla vierailevat lapset ja nuoret yleensä aina esittävät innolla kysymyksen: ”Mitä tapahtuisi, jos Aurinko muuttuisi mustaksi aukoksi?” Toinen yhtä yleinen kysymys on se, että ”mitä tapahtuu, jos mustaan aukkoon putoaa?”

Markus Hotakainen vastaa kirjassaan näihin kysymyksiin heti kirjan alkupuolella, joten ne ovat käsitelty muiden, paljon mielenkiintoisimpien ilmiöiden tieltä. Ja niitähän riittää. Aivan aluksi Hotakainen kuitenkin kertaa mustien aukkojen tutkimushistorian, joka sekin on omalta osaltaan hyvin mielenkiintoista. Käsite ”musta aukko” on, kuten arvata saattaa hyvin nuori, sillä sitä on oikeastaan käytetty yleisesti vasta viimeisten kuudenkymmen vuoden ajan, mustien aukkojen tutkimushistoria on kuitenkin paljon pitempi. Hotakaisen kirjasta löydät myös tähän termiin liittyvän historian kerrottuna.

Mustien aukkojen tutkiminen on ollut vaikeaa, etkä se ole juurikaan aikaisemmista vuosista helpottunut nykypäivään siirryttäessä. Itse musta aukkokin on ollut epävarmojen ja todistamattomien luonnonilmiöiden joukossa hyvin pitkään, vaikka tutkijat ovatkin olleet lähes yksimielisiä niiden olemassaolosta. Vasta kun radioteleskoopeista muodostettu Event Horizon Telescope:n havainnot supermassiivisesta mustan aukon kertymäkiekosta galaksista M87 julkaistiin vuonna 2019, viimeisimmätkin vastaväitteen mustien aukkojen olemassaololle ovat vaimenneet mutta eivät ehkä aivan lopullisesti.

Hotakainen kuvailee kiinnostavia ilmiöitä tapahtumahorisontin läheisyydessä. Niitä ovat fotonien muodostama valokehä, ergosfääri pyörivien mustien aukkojen ympärillä, ajan kulun hidastuminen. Ja lisää ilmiötä kuten madonreiät ja valkoiset aukot, jopa aikamatkustamista kirjassa valotetaan hieman.

Mustiin aukkoihin tietysti liittyy myös niiden aiheuttamat gravitaatioaallot etenkin niiden törmätessä toisiinsa. Gravitaatiotähtitiede on vasta muotoutumassa ja ensimmäiset havainnot sillä alueella ovat juuri lähtöisin mustista aukoista. Silti tai siitä huolimatta jo nyt tiedetään aika paljon enemmän mustista aukoista kuin aikaisemmin juuri gravitaatiohavaintojen perusteella. Tämä Hotakainen tuo esille erityisen ansiokkaasti tässä kirjassa.

Hotakainen kirjoittajana on jo hyvin kokenut ja hänen tuotantonsa on laajaa. Kirjan teksti on kyllä ymmärrettävää ja helppolukuista mutta hieman ihmettelen hänen valintaansa käyttää puhekielisiä ilmaisuja tarkkojen tieteellisten ilmaisujen sijaan. Oletan, että kirja joutuu myös aihepiiristä kiinnostuneiden lasten ja nuorten käsiin, joten käytettyjen termien pitäisi olla tarkkoja. Nyt Hotakainen kuitenkin käyttänyt eläviin olentoihin liittyviä termejä kuten ”elämä”, kuolema”, ”nälkä” ja ”ruokahalu” jne. kaikki siis termejä, joilla hän kuvaa mustien aukkojen ominaisuuksia. Pallo tässä suhteessa olisi pitänyt olla kustannustoimittajalla.

Erityisen pahana pidän ilmaisua ”musta aukko imee ahnaasti ainetta ympäristöstään” sivulla 160. En ymmärrä miksi käyttää tällaista ilmaisua, kun Hotakainen hyvin tietää sen, että musta aukko ei ime mitään ympäristöstä, sinne vain putoaa ainetta. Ero imemisen ja putoamisen välillä aivan liian räikeä, jotta niitä voisi käyttää synonyymeinä missään yhteydessä.

Markus Hotakaisen Musta aukot -kirjaa voin hyvällä syyllä suositella kaikille aihepiiristä kiinnostuneille ja sen uskaltaa antaa myös nuorten ja jopa lasten käsiin.

Kari A. Kuure