Vuoden paras meteoriparvi

Teksti ja kuvat Kari A. Kuure

Perseidi ovat nopeita ja osa hyvinkin kirkkaita.
Kuva © Kari A. Kuure.

Elokuun alkupuolella voimme nähdä yötaivaalla runsaasti kirkkaita ja nopeita meteoreja. Kyse on perseidien meteriparvesta, joka saavuttaa maksiminsa 11./12. tai 12./13. välisenä yönä. Perseidejä voi nähdä jo heinäkuun lopulla, sillä ensimmäiset parveen kuuluvat meteorit nähdään 17. heinäkuuta. Runsaimmin perseidejä nähdään 10. – 14. päivien välissä ja viimeisimmät nähdään 28. elokuuta.

Olosuhteet perseidien näkemiselle pitäisi olla hyvät, sillä Kuu on lähellä uutta kuuta, eikä näin ollen himmennä heikoimpia meteoreja pois näkyvistä. Valokuvaajat ovat varmasti tästä mielissään, sillä aikavalotuksella voidaan ottaa pitempiä valotuksia.

Meteoriparvi on syntynyt 109P/Swift-Tuttle-komeetan jättämästä pölystä ja jäähileestä. Tätä nykyä komeetan kiertoaika on 133 vuotta mutta Jupiterin ohitukset ovat muuttaneet komeetan rataa usein. Rataa muuttavia ohituksia komeetta ei aivan lähiaikoina tule tekemään, sillä niitä tapahtunee noin 2000 vuoden välein. Komeetta vieraili aurinkokunnan sisäosissa viimeksi vuonna 1992. Seuraavan kerran siitä voi tehdä havaintoja palajin silmin vuonna 2126, jolloin sen arvioidaan saavuttavan kirkkauden Mv=0,7.

Komeetan ytimen halkaisijan tiedetään olevan noin 26 km, komeetaksi siis kohtalaisen suuri kokoinen. Ratalaskelmat osoittavat, että komeetta tulee sivuuttamaan maapallon elokuun 5. päivänä (2126)vain 22,9 miljoonan km etäisyydeltä. Etäisyys saattaa tuntua pieneltä, mutta havaintoihin perustuvien ratalaskelmien mukaan komeetta ei tule uhkaamaan maapalloa ainakaan pariin tuhanteen vuoteen. Tämän jälkeen seuraava ohitus on elokuun 24 päivänä 2261, jolloin etäisyyttä on noin 22 miljoonaa km.

Koska maailmanlopun mahdollisuus kiinnostaa aina ihmisiä, niin kerrottakoon että komeetta sivuuttaa maapallon syyskuun 15. päivänä vuonna 4479 arviolta alle 7,5 miljoona km etäisyydeltä. Ratalaskelmat alkavat olla kuitenkin epävarmoja jo tällaisella ajallisella etäisyydellä ja törmäysriskiksi arvioidaan noin 1:1 000 000. Tämän jälkeen ratalaskelmia on vaikea tehdä, sillä komeettojenkin radat muuttuvat ja muutosta on vaikea ottaa huomioon. Törmäysriskinä kuitenkin pidetään 2 sadasmiljoonas osaa. Vaikka törmäystä ei tulekaan, niin voimme laskea, että tämän kokoisen kappaleen törmäysenergia olisi noin 27-kertaiset dinosaurukset tappaneeseen, noin 65 miljoonaa vuotta sitten maapallon törmänneeseen kappaleeseen verrattuna.

Perseidien parveen kuuluvia meteoreja voidaan nähdä runsaasti. Tilastot kertovat, että zeniittituntiluku (ZHR) on niinkin korkea kuin 100. Tämä merkitsee sitä, että maksimin aikana voidaan nähdä useita kymmeniä meteoreja tunnin aikana. Tämä muualla kuin Tampereella!  Tampereen horisontin yöt ovat vielä sen verran valoisia, että havaitsija voi omin silmin havaita ehkäpä parikymmentä meteoria tunnin aikana yön pimeimpinä hetkinä.

Perseidi kuvattuna tähtitornilta.
Kuva © Kari A. Kuure.

Meteorien havaitseminen on yksinkertaista, tarvitse hommaan vain omat silmät. Etsiydy kirkkaista valoista pois, mieluummin aivan maaseudulle ja valitse itsellesi sopiva havaintopaikka. Havaintopaikalta pitäisi olla mahdollisimman laaja näkymä taivaalle, ilmansuunnalla ei ole niin väliä. Meteoreja näkyy ympäri taivasta ja parveen kuuluvat meteorit näyttävät tulevan Perseuksen tähdistön pohjoisosasta, jos meteorin kulkureittiä jatketaan tulosuuntaan. Suomessa säteilypiste (radiantti) on koko vuorokauden horisontin yläpuolella, joten meteorien havainnot voi aloittaa heti kun on riittävän pimeää, Tampereella noin kello 23.30 aikoihin.

Meteorien valokuvaaminen on myös suhteellisen helppoa. Välineiksi tarvitset järjestelmäkameran, laajakulmaisen ja valovoimaisen objektiivin sekä jalustan. Näiden lisäksi voit tarvita lanka- tai etälaukaisimen, mieluummin sellaisen joka pystyy kuvasarjojen tekemiseen.

Kameran arvojen valinta on hieman ongelmallista ja parhaimmat arvot löytynevät vasta useiden yritysten ja erehdysten jälkeen.  Objektiivin aukko pitäisi olla mahdollisimman suuri. Herkkyys pitäisi olla myös suuri, jotta himmeimmät meteorit jättäisivät jäljen kuvaan. Suuren herkkyyden haittapuolena on kuitenkin se, että kuvaan tulee helposti voimakasta kohinaa ja valotusaika jää lyhyeksi. Lyhyt valotusaika ei välttämättä ole kovinkaan vaikea asia, sillä sen voi korvata kuvaamalla jatkuvasti sarjana heti kun edellinen valotus on päätynyt. Tässä sarjavalotuksia tekevä etälaukaisin on oleellinen lisäväline. Taivaan kirkkaus muuttuu yön aikana, joten valotusaikoja joutuu säätämään pitkin yötä.

Vielä tarvitaan yksi lisätarvike, jos kuvaussessio muodostuu puolta tuntia pitemmäksi. Taivaalle tuijottava kameran objektiivi jäähtyy suhteellisen nopeasti vaikka yö olisikin lämmin. Objektiivin pintalämpötila laskee kastepisteen alapuolelle ja pintaan alkaa tiivistyä kosteutta. Kosteus tietysti estää näkymän taivaalle. Tämän ongelman poistamiseen paras ratkaisu on objektiivin ympärille kiedottava lämmitin. Tällaiset lämmittimet ovat tähtiharrastajille tuttuja ja niitä saa muutamalla kympillä kaukoputkien myyjiltä. Lämmittimen avulla pidetään objektiivi sen verran korkeammassa lämpötilassa, että kosteuden tiivistymistä (huurtumista) ei tapahdu ja kuvaussessio voi jatkua aamuhämärään.

Jos huurtumisen estävää lämmityspantaa ei ole olemassa ja sen hankkiminen vie sen verran aikaa, että se ei ehdi yölliselle kuvausreissulle mukaan, niin on olemassa toinenkin väline huurtumisen poistamiseen. Sellainen löytyy lähes joka taloudesta ja se on hiusten kuivaaja. Ongelmaksi saattaa vain tulla sähkön saanti havaintopaikalla. Hiusten kuivaajalla poistetaan huurretta objektiivin pinnalta varovasti ja riittävän kaukaa puhaltamalla niin, että huurre haihtuu mutta pintalämpötila ei kohoa liian kuumaksi. Käsittely täytyy toistaa usein mutta on parempi kuin ei mitään.

Näillä ohjeilla pääsee jo pitkälle meteorihavaitsija uralla. Tampereen Ursa ja Radiantti julkaisevat mielellään lukijoiden kuvia yöllisistä valoviiruista!