perjantai 31. maaliskuuta 2017

Komeetta melkein näkyy paljain silmin

Seiichi Yoshidan julkaisema etsintäkartta.



Teksti Kari A. Kuure

Korkealla pohjoisella tähtitaivaalla on komeetta, jonka kirkkaus lähes mahdollistaa sen näkemisen paljain silmin. Mutta vain lähes, sillä sen kirkkaus on Mv=6,5. Jos kyseessä olisi tähti, se näkyisi mutta kun kyseessä on komeetan kaltainen pintakohde, se ei näy ilman optisia apuvälineitä. Paras laite tämän komeetan havaitsemiseen on kiikari. Kiikarin tukena pitää käyttää kamerajalustaa, sillä korkealla oleva kohteeseen katseleminen jos mikään väsyttää vahvojakin käsivarsia.

Komeetta on nimeltään 41P Tuttle-Giacobini-Kresak, jolla on kokoa 1,4 kilometriä. Sen havaitsi Horace Tuttle toukokuun 3 päivänä 1858. Komeetta löydettiin uudelleen maaliskuussa 1907 ja vielä kerran huhtikuussa 1951. Löytäjät olivat Michel Giacobini ja L`ubor Kresák samassa järjestyksessä.

Kuten nimestäkin voi jo päätellä, komeetta on periodinen (nimessä kirjain P kertoo tämän). Sen kiertoaika on 5,419 vuotta. Komeetan perihelietäisyys on 1,048 au, joten se voi tulla joskus hyvin lähellä maapalloa. Lyhin mahdollinen etäisyys 0,13 au eli noin 19 miljoonaa km. Tänä vuonna aivan näin lähelle komeetta ei kuitenkaan tule, sillä lyhin etäisyys on 0,142 au eli noin 21,2 miljoonaa km. Ennakkolaskelmien mukaan komeetan kirkkaus on maksimissaan noin Mv=7.

Japanilaisen Seiichi Yoshidan verkkosivun mukaan havaitut kirkkaudet komeetalle ovat tällä hetkellä ennakoidun suuruisia. Tätä kirjoittaessani tuoreimmat havainnot ovat maaliskuun 24 päivältä ja ne kertovat kirkkaudeksi Mv=7,1. Yli viikon havainnot vielä puuttuvat, joten on odotettavissa komeetan kirkastuvan hieman ennustetta kirkkaammaksi. Jos näin käy, komeetan kirkkaus on sen ollessa lähimmillään 1.4.2017 noin Mv=6.

Komeetan 41 P TGK kirkkaus on kuitenkin jossain määrin yllätyksellinen, sillä vuonna 2006, jolloin se oli kesäkuun alussa kirkkaudeltaan Mv=10 ja odotettu kirkkaus maksimi 11.6.2006 samansuuruinen. Vuonna 1973 komeetan kirkkaus oli myös Mv=10 mutta perihelin läheisyydessä komeetassa tapahtui purkaus, joka kohotti sen kirkkauden paljain silmin helposti näkyvään arvoon Mv=4. Vuonna 2006 purkausta ei tapahtunut, joten silloin sen kirkkaus putosi arvoon Mv=11. Jos tänä vuonna komeetassa tapahtuisi vuoden 1973 kaltainen purkaus, komeetasta tulisi todella helppo kohde kaikille paljain silmin katseleville.

Tarkkaavainen lukija pani varmasti merkille, että komeetan olisi pitänyt näkyä vuonna 2011. Komeetta kuitenkin jäin näkymättömiin perihelin aikana, sillä se tapahtui maapallolta katsottuna Auringon takana.

Taivaanvahdissa on jokunen havainto komeetasta. Ne löytyvät alla olevista linkeistä:




Video © Kari A. Kuure


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti, mielipide tai kysymys tarkistetaan ennen julkaisemista. Toimitus päättää kommenttien julkaisemisesta tai mahdollisesta hylkäämisestä!