Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan–ATLAS) havaittiin tähtitornilla ja hieman muuallakin

Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan–ATLAS) on nyt ohittanut perihelinsä 27. syyskuuta ja Maata lähinnä se oli 12. lokakuuta 2024. Tähtiharrastajat ympäri maailmaa ovat aktiivisesti havainneet sen matkaa taivaalla. Tampereen Ursan tähtitornilla saatiin erinomaisia havaintoja, kun noin kymmenkunta jäsentä kokoontui tähtitornille 15. lokakuuta katsomaan tätä tässä vaiheessa jo himmenevää komeettaa.

 

Komeetta C/2023 A3 (Tsuchinshan–ATLAS) kulki Maasta katsoen läheltä Aurinkoa. Todellisuudessa komeetta oli tässä vaiheessa Merkuriuksen ja Venuksen ratojen välissä. Kuva on otettu SOHOn LASCO C3 -kameralla lokakuun 10. päivänä kello 10.6 UTC aikaa. Huomaa Auringosta kohoava CME-pilvi. Kuva  SOHO/LASCO C3.

Havaintoja perihelin jälkeen

Ensimmäiset Ursan havaitsemat havainnot tehtiin heti perihelin jälkeen 12. lokakuuta Celestron EdgeHD 14" kaukoputkella. Komeetta oli tällöin vielä suhteellisen kirkas mutta näkyi kaukoputkessa vain kirkkaan koman osalta, sillä sää ei olut täysin selkeä. Taivaalla oli yläpilveä ja Naistenlahden savut häiritsivät havainnointia.

Tiistaina (15.10.) järjestetyssä jäsen- ja havaintoillassa jäsenet saapuivat tähtitornille mukanaan omia kiikareita ja kaukoputkia. Alkuillan esitelmän jälkeen siirryttiin havaitsemaan komeettaa. Ilta pimeni suhteellisen nopeasti, ja sää oli suhteellisen hyvä syksyn sääksi. Korkea kosteus kuitenkin verotti jonkin verran näkyvyyttä ja paljain silmin komeetta oli juuri ja juuri havaittavissa. Ursan kaukoputki ja monet kiikarit tarjosivat parhaan näkymän komeetasta ja sen pyrstöstä. Komeetan pyrstöä näkyi havaintolaitteesta riippuen useamman asteen verran.

Markku Lintisen ottama kuva tiistaina 15.10 kello 20.02. Kamerana oli Seestar S50 ja valotusaikaa 1 minuutti. Kuva © Markku Lintinen.

 

Havaintovälineet ja -olosuhteet

Tampereen Ursan tähtitornilla käytetty Celestron EdgeHD 14" kaukoputki tarjosi tarkan ja yksityiskohtaisen näkymän komeetan komasta. Komeetta oli jo alkanut himmetä, mutta se on edelleen havaittavissa kiikarilla erityisesti pimeissä olosuhteissa.

Vaikka perihelin jälkeen komeetan kirkkaus on laskussa, suosittelen edelleen yrittämään havaintoja selkeinä iltoina. Komeetan kirkkaus on tätä kirjoittaessani noin +3 magnitudin tienoilla, mikä tekee siitä kiikarilla havaittavan kohteen. Komeetta on parhaiten näkyvissä iltataivaalla, kunhan kaupungin valot eivät häiritse liikaa ja niitähän Tampereella riittää.

Komeetan kirkkauden kehittymistä voi seurata vaikkapa Gideon van Buittenin sivustolta! Sivuilta löytyy paljon muutakin hyödyllistä asiaa tähtiharrastajille.

 Havaintopiirros 15.10. kello 20. Havaintovälineenä oli kiikari TS 20×80 ED APO, jonka kuvakentän halkaisija on 3,2°. Huomaa, että komeetan pyrstö jatkuu kuvakentän ulkopuolelle. Kuva © Kari A. Kuure.

Havaintokokemuksia ja jäsenistön kuvia

Komeetan etääntymisen ja himmenemisen myötä sen havaitseminen vaati enemmän keskittymistä ja tarkkuutta. Komeetan pyrstö oli näkyvissä kaukoputkella, mutta kiikareilla havaintokohde oli pieni ja vaati silmän pimeään sopeutumista. Parhaimman katselukokemuksen saa, kun kiikari on asennettu jalustalle, jolloin se ei heilu kuten käsivaraisesti tuettaessa.

Muutama jäsen onnistui tallentamaan komeetan kuvia käyttäen pitkää valotusaikaa ja jalustalle asetettua kameraa. Näissä kuvissa komeetan ydin ja sitä ympäröivä kaasukehä näkyvät selkeästi

Valokuvia otettiin myös muina iltoina tiistain jälkeen. Näitä kuvia ja havaintopiirros on tämän artikkelin kuvituksena.

 

Jukka Konttisen ottama kuva 17.10.2024 kello 20.00 Nokialla. Kamerana oli Canon EOS 550 ja objektiivi 50 mm. Valotusaika noin 1 sekunti ja herkkuus ISO 6400. Kuva © Jukka Konttinen.

Tulevat havaintomahdollisuudet

Vaikka komeetta himmenee vähitellen, havaintoja voi jatkaa seuraavien viikkojen aikana aina kun sää sen mahdollistaa. Tämän hetken arvioiden mukaan komeetta C/2023 A3 on edelleen näkyvissä kiikareilla ja pienillä kaukoputkilla, etenkin jos havainto-olosuhteet ovat hyvät ja havainnot tehdään pimeässä paikassa. Komeetan paikantamisessa täytyy käyttää apuna tähtikarttasovellusta, jolloin sen antama informaatio on aina ajantasaista.

 

 

Kuunpimennys keskiviikkona (18.9.2024) aamuyöllä

Tampereella on mahdollista nähdä keskiviikkona 18.9. aamuyöllä osittainen kuunpimennys, jos vain sää sen mahdollistaisi. Sääennusteen mukaan juuri pimennyksen alkuvaiheessa lännestä työntyy Pirkanmaan taivaalle pilvikerros, joka käytännössä estää pimennyksen näkemisen.

Tämän kertainen kuunpimennys muistuttaa jonkin verran tätä pimennystä vuodelta 2013 ollessaan maksimissaan. Täysvarjo tulee olemaan hieman eri paikassa Kuun pohjoisosassa. Kamerana oli digijärkkäri (Canon EOS 50D), objektiivi Sigma APO DG 70 – 300 mm, herkkyys ISO 400, valotusaika 1/500 s ja aukko 5,6. Kuva © Kari A. Kuure.

Kuunpimennys alkaa osittaisen varjon pimennyksellä kello 4.41., jolloin Maan puolivarjo koskettaa Kuun pintaa. Tätä vaihetta on vaikea nähdä, sillä kirkkauden väheneminen on hyvin vähäistä. Pimennys etenee ja puolivarjon tummuus lisääntyy hiljalleen, kunnes kello 5.13 täysvarjo lankeaa Kuun pohjoisosan ylle. Pimennys on syvin kello 5.44., jolloin vain noin 8,5 % Kuusta on pimentynyt. Täysvarjopimennys päättyy kello 6.16 ja puolivarjopimennys kello 7.47. Pimennyksen loppuvaihetta Tampereella ei nähdä, sillä Kuu laskee horisontin alapuolelle kello 7.06.

Seuraava kuunpimennys on maaliskuun 14. päivänä 2025 kello 5.57 alkaen. Tampereella näkyy vain puolivarjopimennys ennen kuunlaskua. Pimennys sinällään on täysvarjopimennys. Ensi vuonna nähdään toinenkin pimennys, syyskuun 7. Kuun noustessa pimenytyneenä kello 20.09. Täysvarjopimennyksen täydellinen vaihe alkaa kello 20.30 ja pimennys on syvin kello 21.11. Täydellinen vaihe päättyy kello 21.52 ja osittainen vaihe kello 22.56. Puolivarjovaiheen pimennys päättyy kello 23.55.

Tämän jälkeen kuunpimennykset, josta voidaan tehdä edes hieman havaintoja, ovat joulukuun 31. päivä 2028 ja joulukuun 20. vuonna 2029. Molemmat pimennykset olisivat täydellisiä ja ne nähtäisiin koko Suomessa alusta loppuun. Jälleen kerran näidenkin pimennysten havaitseminen riippuu siitä, millainen säätila tuolloin vallitsee. Suomessa yleensä talvet ovat hyvin pilvisiä silloinkin, kun korkeapaine on maamme yllä. Joten pessimisti ei pety!

Havaitseminen

Pimennystä voi havaita paljain silmin ja kiikareilla, miksi ei myös kaukoputkella, kun käyttää hyvin pientä suurennusta. Mitään erityisiä suodattimia ei tarvita, toisin kuin auringonpimennystä havaitessa. Kuu ei ole koskaan niin kirkas, että se voisi vahingoittaa silmiä. 

Kuunpimennyksen valokuvaaminen ei pitäisi tuottaa mitään erityisiä vaikeuksia – tällä kertaa. Valokuvaamista varten tarvitset kameran (digijärkkäri on suositeltavin), siihen sopivan pitkän objektiivin, esimerkiksi 300 mm (lyhyemmälläkin saa hienoja kuvia) ja jalustan. Kameran herkkyydeksi voi valita turvallisin mielin ISO 800, jolloin kuvista ei vielä tule liian kohinaisia. Joissakin kameramalleissa voi herkkyydeksi valita jopa ISO 1600 kohinan ollessa vielä täysin hyväksyttävällä tasolla. Riittävällä herkkyydellä varmistetaan se, että valotusajoista tulee riittävän lyhyitä, jotta tästä syystä epäterävyyttä ei synny.

Kuun kuvaamisen vaikeus liittyy siihen, että automaattivalotus ylivalottaa Kuun, vaikka se olisi osittain pimentyneenä. Näin ollen kameraa pitäisikin käyttää manuaalisesti, siis kuvaustavan valinnaksi kohta M. Tällöin pääset valitsemana niin valotusajan kuin käyttämäsi aukon. Myös objektiivista on valittava manuaalitarkennus, sillä etenkin täydellisen kuunpimennyksen aikana Kuun kirkkaus voi olla niin vähäinen, että kameran automaattinen tarkennus ei toimi. Tällä kertaa Kuun himmeneminen ei ole niin voimakasta, joten automaattinen tarkennus saattaa toimia vielä kohtuullisen hyvin. Osa kameroista eivät kuitenkaan automaattisesti tarkenna oikeasti äärettömään, joten tästä syystä manuaalisesti tehtävä tarkentaminen voi olla välttämätöntä.

Pimentyneen Kuun valokuvaamisessa valotusajat voivat tulla niin pitkiksi, että kuvan tärähtämisen vaara on todellista. Käytä siis jalustalle asetettua kameraa ja kuvien ottamiseen kauko-ohjainta, etälaukaisinta tai ajastettua (2 tai 10 sekuntia) laukaisua. Jos käytät pitempiä kuin 300 mm objektiiveja tai kaukoputkea, niin silloin kamera täytyy olla seurantajalustassa. Valotusajat voivat olla sen verran pitkiä, että valotuksen aikana Kuu ehtii liikkua kuvakentässä jonkin verran. Kuviin siis syntyy liike-epäterävyyttä hyvin helposti. Ottamalla koekuvia ennen pimennystä, voi määrittää sopivat kuvausarvot kameraan ja näin varmistat onnistuneet kuvat.

 

 

Ursa palkitsi tähtiharrastajia aurinkokunnan ulkopuolisen meteoroidin löytämisestä

 

 

Stella Arcti -palkitut. Vasemmalta oikealle ovat Jarmo Moilanen, Harri Kiiskinen, Markku Lintinen, Markku Siljama ja Kai Hämäläinen. Jaakko Visuri palkittiin poissaolevana. Kuva Emma Bruus.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on tunnustanut tähtiharrastajia Stella Arcti -palkinnolla ensimmäisestä harrastajien löytämästä aurinkokunnan ulkopuolisen kappaleen aiheuttamasta meteorista, jonka tutkijat varmistivat. Palkitut olivat jyväskyläläinen Harri Kiiskinen, kangasalalainen Markku Lintinen, mäntyharjulainen Markku Siljama ja keravalainen Jaakko Visuri. Jo aiemmin palkittu Jarmo Moilanen Puolangasta sai löydöstä Stella Arcti -maininnan. Lisäksi lappeenrantalainen Kai Hämäläinen palkittiin ansiokkaasta ja pitkään jatkuneesta tähtiharrastuksesta.

Vuonna 2022 lokakuun 23. päivän iltana kello 22.38 taivaan halki lensi Venusta kirkkaampi meteori, joka herätti huomiota myös pitkällä kestollaan.

Kun havaintoja alettiin analysoida, osoittautui, että ilmiön aiheuttanut kappale oli peräisin Aurinkokunnan ulkopuolelta. Se on siis syntynyt jossain toisessa planeettakunnassa. Tämä pieni meteoroidi painoi arviolta vain noin kilon. Halkaisijaltaan todennäköisesti noin kymmensenttinen kappale vain käväisi ilmakehässä ja jatkoi sitten lentoaan avaruuteen. Meteoriittia se ei siis pudottanut.

Kyseessä on vasta kolmas luotettavasti määritetty tähtienvälinen meteori Maan ilmakehässä. Aiemmat kaksi on havaittu yhdysvaltalaisilla sotilassatelliiteilla. Tämä on siis maailman ensimmäinen harrastaja-asemien avulla varmistunut, aurinkokunnan ulkopuolelta saapunut kohde. Laajempaan tietoisuuteen ovat viime vuosina nousseet 1I/Oumuamua ja 2I/Borisov, jotka ovat ensimmäiset tunnetut, tähtienvälisestä avaruudesta aurinkokuntaan saapuneet suuret kappaleet.

Suomalaisharrastajien havainnot käytiin läpi myös espanjalaisten ammattitähtitieteilijöiden toimesta, jotka tekivät niistä riippumattoman analyysin. Kappaleen laskettiin olevan peräisin aurinkokunnan ulkopuolelta, tai mahdollisesti aivan aurinkokunnan ulkorajalta. Tutkimus on sittemmin julkaistu myös vertaisarvioidussa tiedejulkaisussa.

Ursa uutisoi tapauksesta tarkemmin jo vuonna 2023 sekä lehdistötiedotteessa että Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 2/2023. Linkki alkuperäiseen tiedotteeseen löytyy tämän tiedotteen lopusta.

Aurinkokunnan ulkopuolelta saapuneen kappaleen aiheuttama tähdenlento Tampereen Ursan revontulikameran kuvaamana. Tähdenlento näkyy vaaleana viiruna kuvan vasemmassa ylänurkassa horisontissa näkyvien vihreiden revontulien yläpuolella. Kuva Markku Lintinen / Tampereen Ursa.

Yllättävä vieras tähtienvälisestä avaruudesta

Ursan kirkkaisiin meteoreihin keskittyneen harrastajaelimen eli tulipallotyöryhmän analyytikko Jaakko Visuri ei aluksi kiinnostunut tästä meteorista, sillä hän arvioi kappaleen mitä todennäköisimmin vain hiponeen ilmakehää. Tulipallotyöryhmän päätavoite on paikallistaa Maan pinnalle pudonneita meteoriitteja.

Ryhmän jäsen Markku Siljama päätti kuitenkin koettaa laskea kappaleen lentoradan.

"Kun näin kuvaruudulla valmiin kuvan lentoradasta aurinkokunnassa, jäin katsomaan sitä silmät selällään", Siljama kuvailee. "Eihän tuollaista rataa ole olemassakaan!"

Siljaman laskujen mukaan kappale liikkui niin suurella nopeudella, että sen olisi pitänyt saapua Aurinkokunnan ulkopuolelta. Visuri päätti suorittaa tarkemmat ratalaskelmat. Koska tapauksesta oli runsaasti kamera- ja videohavaintoja, hän sai määritettyä kappaleen lentoradan luotettavasti.

"Sainhan noita numeroita tarkistella useampaan otteeseen ja eri suunnista, jotta voitiin olla varmoja", Visuri kuvailee tutkimusta nyt. "Se oli aikaa vievä projekti, mutta ei silti tuntunut sellaiselta, kun oli niin jännää!"

Kappaleen alkuperän kannalta ratkaisevat havainnot Siljamalle ja Visurille toimittivat tulipallotyöryhmän jäsenet Jarmo Moilanen (Vaalan kamera-asema), Harri Kiiskinen (Nyrölä) ja Markku Lintinen (Tampereen Ursan revontulikamera).

Koko taivasta rutiininomaisesti kuvaavat kamerat ovat usein ratkaisevan hyödyllisiä, kun meteorien rataa lasketaan. Tähdenlennoista ei yleensä saada valokuvia, ellei sellainen ole ilmaantunut johonkin kuvaan sattumalta – tai tarkoituksella koko taivasta pimeän aikaan kuvaavin kameroiden kuviin. Havaintoja tarvitaan eri paikkakunnilta, jotta kappaleen lentorata saadaan selvitettyä mahdollisimman tarkasti.

"Olin aika yllättynyt, kun kuulin, että meteori olisi peräisin hyperboliselta radalta eli mahdollisesti jopa interstellaarinen", jo aiemmin Stella Arctilla palkittu Jarmo Moilanen muistelee tutkimuksen etenemistä. "Niitä ei ole kovin monia ole havaittu."

Moilanen kiinnostui meteoriiteista 1980-luvulla, kun hän näki kirkkaan tulipallon Kokkolan taivaalla. "Kun 2000-luvun alussa Suomen yllä nähtiin muutamia mahdollisia meteoriitin pudottajia, niin ajatus kamera-aseman perustamisesta tuli mieleen", hän muistelee. Nykyään hän ylläpitää jo vuodesta 2004 Vaalassa toiminutta kamera-asemaa.

"Erityisen hienoksi löydön tekee se, että havainto on suomalaisten tähtiharrastajien tekemä", Harri Kiiskinen arvioi. "Oma osuuteni tapauksen selvityksessä oli havaintodatan kerääminen meteorikameroilla, joita olen asentanut Nyrölän observatorioon ja kotiini Jyväskylään. Yhden Nyrölän kameran videodata oli ratkaisevassa asemassa havaintoa varmistettaessa."

Myös Markku Lintinen on ollut kiinnostunut koko taivaan kuvaamisesta myös jo pitkään. Innostus syttyi aikoinaan revontulia kuvatessa.

"Kotipihalla näkyvyys oli kovin rajoitettua, ja ehdotin Tampereen Ursassa kameran ja videotallentimen asentamista Kaupin tähtitorniin", hän kuvailee. "Syksystä alkaen Yönsilmä-nimellä kutsuttu kamera alkoi kuvata pohjoiseen Näsijärven yli. Kameran hyvä kuvanlaatu innosti muitakin, ja parin seuraavan vuoden kuluessa sain viedä kerholle kamerat kuvaamaan myös muita ilmansuuntia. Joitakin tulipallojakin löydettiin videotallenteista ensimmäisenä talvena."

Kai Hämäläinen. Kuva Kai Hämäläinen.

Elinikäinen harrastus

Stella Arctilla palkittiin myös pitkän linjan tähtiharrastaja, lappeenrantalainen Kai Hämäläinen. Hämäläinen on toiminut aktiivisesti paikallisessa tähtiyhdistyksessä, Etelä-Karjalan Novassa, jo 1980-luvulla.

"Asuin lapsena Lappeenrannassa korkean kerrostalon ylimmässä kerroksessa", Hämäläinen kertoo.

"Parvekkeelta avautui eteläinen taivas, idässä näkyivät nousevat planeetat ja itänaapurin raketti-ilmiöt. Revontuliakin pystyi kurkkimaan. Siinähän se harrastus oli ikään kuin tarjottimella."

Hämäläinen on toiminut monta kertaa myös Etelä-Karjalan Novan puheenjohtajana. Viimeisin pesti on käynnissä juuri nyt.

"Meillä on yhdistyksen 50-vuotisjuhlavuosi menossa", Hämäläinen kuvailee. "Samaan aikaan kun olen iän myötä alkanut kiinnostua historiasta, myös tähtitieteeseen liittyvästä historiasta, on innostavaa seurata, mikä uusia harrastajia kiinnostaa ja miten he alkavat harrastaa."

Hämäläinen kannustaa uusia tähtiharrastajia pitkäjänteisyyteen ja kärsivällisyyteen.

"Monille tästä tulee elinikäinen harrastus, joten ei pidä heti lannistua, jos ensimmäiset revontulikuvat eivät tunnu onnistuvan tai haluamaansa galaksia ei millään saa kaukoputken näkökenttään", hän neuvoo.

"Kannattaa liittyä Ursan ja mahdollisen paikallisseuran jäseneksi, vaikka harrastaisi ihan itsekseen. Tähtiharrastuksessa on nykyisin enemmän eri tapoja päästä alkuun puhelinsovellusten ja etämahdollisuuksien myötä. Mielestäni tähtiharrastus on kuitenkin parhaimmillaan ulkoilmassa nautittuna."

Ursan merkittävintä tähtiharrastuksesta myönnettävää tunnustusta, Stella Arcti -palkintoa, on jaettu vuodesta 1988 lähtien. Palkinto myönnetään jopa kansainvälisellä tasolla merkittävistä tähtitieteellisistä havainnoista tai poikkeuksellisen asioituneesta tähtiharrastuksesta. Palkinnot jaettiin tänä vuonna Cygnus-kesätapahtumassa Valkeakosken Sääksmäellä 3.8.2024.

 

Yöpilvikausi on alkanut Tampereella

Hohtavat (valaisevat) yöpilvet (NLC) ovat vaaleita kuitumaisia pilviä, jotka esiintyvät noin 82 kilometrin korkeudessa yläilmakehän mesopaussissa. Yöpilvet näkyvät kesällä, kun Aurinko on 4 – 16 astetta havaitsijan horisontin alapuolella. Tällöin pilvet ovat auringonvalossa mutta havaitsija itse hämärässä kesäyössä. Auringon ollessa lähempänä horisonttia tai päivällä, taivas on liian kirkas yöpilvien näkymiselle.

Hohtavat yöpilvet Tampereen Ursan tähtitornin videokameraan tallentuneena. Sinertävä väri ja kuituinen rakenne erottaa ne tavanomaisesta pilvestä. Kuva © Tampereen Ursa ry/Kari A. Kuure.

Yöpilvet ovat yleensä sinertävän valkoisia, mutta lähellä horisonttia niiden väri voi punertua tai muuttua ruskehtavaksi ilmakehän sirottaessa lyhyemmät valon aallonpituudet pois. Yöpilvistä heijastuva valo on polarisoitunutta ja tätä ilmiötä voi käyttää niiden tunnistamiseen, jos niiden tunnistaminen muutoin on vaikeaa.

Yöpilvien havaitseminen vaatii melko pilvettömän sään, ja ne näyttävät kuituisilta, tasaisilta kerrokselta, aalloilta tai pyörteiltä. Yöpilviä on yleensä nähtävissä kesäkuulta elokuun alkupuolelle. Aivan etelärannikolla niitä on joskus nähty jo toukokuussa. Tampereella yöpilvikausi on yleensä heinäkuun puolivälin tienoilta elokuun alkupuolelle.

Vaikka valtaosa valaisevista yöpilvistä esiintyy noin 82 kilometrin korkeudessa, korkeuden vaihteluväli on 75 – 90 km. Yöpilvet ovat hienojakoisen pölyn ympärille tiivistyneitä vesijääkiteitä, ja niiden tiivistymisytimet (kiinteä pöly) voi olla peräisin meteoreista ja tulivuorenpurkauksista. Vesihöyryn on ajateltu kohonneen mesosfääriin alemmista ilmakerroksista. Hohtavien yöpilvien perimmäistä luonnetta ja syntytapaa ei kuitenkaan tunneta tarkasti, mutta ne ovat ilmeisesti melko tuore ilmiö. Ensimmäinen maininta kirjallisuudessa yöpilvistä on vasta vuodelta 1885, hieman Krakataun purkauksen jälkeen. On myös arveltu, että ne saattavat liittyä jollakin tavalla ilmastonmuutokseen.

Yöpilvet (12.7.2024) ovat hyvin harvinaisia etelätaivaalla Tampereen leveydellä. Näin näkyäkseen pilvien tulee olla levittäytyneenä epätavallisen laajalle alueelle lähelle keskileveyksiä. Video on nähtävissä Taivaanvahdissa. Kuva © Tampereen Ursa ry/Kari A. Kuure.

Hohtavia yöpilviä nähdään pohjoisilla leveysasteilla, ja esiintymisalue ulottuu 45 – 85 asteen leveysasteille. Mitä pohjoisempana ollaan sitä lyhyemmän aikaa valaistusolosuhteet mahdollistavat yöpilvien näkymisen. Suomessa Oulun pohjoispuolella yöpilviä nähdään hyvin harvoin.

Yöpilvien määrä vaihtelee vuosittain. Usein on hyvin niukkoja vuosia mutta mukaan mahtuu vuosia, jolloin yöpilvikausi alkaa varhain, pilvet ovat runsaita ja ne leviävät pitkälle, lähes keskileveyksille asti. Tämän vuosi 2024 on ennakkotietojen mukaan tällainen runsaiden yöpilvien vuosi.

 

Tunnistus

Yöpilvet eroavat tavallisista pilvistä useilla tavoilla:

·         Korkeus: Yöpilvet muodostuvat erittäin korkealla, noin 82 kilometrin korkeudessa, kun taas tavalliset pilvet ovat lähempänä maanpintaa.

·         Koostumus: Yöpilvet koostuvat vesijääkiteistä, kun taas tavalliset pilvet voivat olla vesipisaroita tai jääkiteitä.

·         Rakenne: Yöpilvet ovat usein kuituisia, ne voivat muodostaa aaltoja ja erikerroksissa olevat pilvet voivat suunnaltaan olla erilaisia, jolloin ne näyttävät muodostavan verkkoja.

·         Liike: Yöpilvien liike on hidasta mutta pitkään havaitessa, niiden voidaan todeta liikkuvan idästä länteen.

·         Valo: Yöpilvet heijastavat auringonvaloa, vaikka maanpinta on jo varjossa. Troposfäärissä olevat tavalliset pilvet näkyvät tummina varjoina vaaleaa taivasta vasten.

·         Havaitseminen: Yöpilvet vaativat selkeän, pilvettömän sään sekä Auringon sopivan horisonttikulman.

·         Väri: Yöpilvet ovat usein sinertävän valkoisia. Jos huomaat epätavallisen värisiä pilviä, erityisesti sinertävää, ne voivat olla yöpilviä.

·         Näkyvyysalue: Yöpilvien näkyvyysalueen eteläinen reuna muodostuu Maan varjosta. Aurinko ei enää valaise aivan eteläisen horisontin pilviä, ja Maan varjo liikkuu nopeasti saavuttaen pohjoisen horisontin. Tämä on havaittavissa laajoissa yöpilvinäytelmissä.

·         Epävarmat havainnot: Jos olet epävarma, tee havainto ja varmista jälkeenpäin muilta havaitsijoilta, näkyikö kyseisenä yönä yöpilviä. Jos käytettävissäsi on polarisaatiosuodin tai polaroivat aurinkolasit, voit tarkistaa näkemäsi pilvien mahdollinen valon polaroituminen. Tavallisien pilvien heijastama valo ei ole polaroitunutta. Tee raportti ja kerro kuitenkin selvästi, että kyseessä on epävarma havainto.

·         Jos otit valokuvia, voit julkaista ne Taivaanvahdissa!

 

Valokuvaaminen

Yöpilvien kuvaaminen voi olla upea kokemus! Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla voit ottaa upeita valokuvia yöpilvistä:

·         Valmistaudu: Valitse selkeä yö, jolloin taivas on mahdollisimman pilvetön. Yöpilvet näkyvät parhaiten pilvettömällä taivaalla.

·         Käytä jalustaa: Koska yöpilvet ovat heikosti valaisevia, pitkä valotusaika on tarpeen. Käytä jalustaa tai aseta puhelin tukevalle alustalle.

·         Matala ISO-arvo: Pidä ISO-herkkyys matalana (esim. ISO 100 – 400), jotta vältät kohinaa kuvassa.

·         Aukon säätö: Käytä suurta aukkoa (pieni f-arvo, esim. f/2.8), jotta saat terävän kuvan ja valoisat yöpilvet.

·         Manuaalitila: Jos mahdollista, käytä manuaalitilaa ja säädä herkkyys, valotusaika ja aukko koekuvien avulla.

·         Valotusajan säätö: Kokeile pitkiä valotusaikoja (esim. 10 – 30 sekuntia) saadaksesi yöpilvet selkeästi esiin.

·         Käytä lanka- tai etälaukaisinta, jotta kuva ei tärähdä! Jos sinulla ei ole sellaista, käytä 10 sekunnin itselaukausta. Järjestelmäkameralla voit ottaa myös kuvasekvenssejä tai tehdä time-lapse -videoita.

·         Kuvakulma: Etsi mielenkiintoisia kuvakulmia, kuten vesistöjen tai maiseman kanssa. Erityisesti järven pinnasta heijastuvat yöpilvet tekevät valokuvasta erityisen mieleenpainuvan.

Rauhallista kuvaushetkeä yöpilvien parissa!

Kerran elämässä: T Coronae Borealis kirkastuu lähiaikoina

”Kerran elämässä” tapahtuva toistuvan novan, T Coronae Borealis (T CrB), on ennustettu kirkastuvan aivan lähiaikoina, mahdollisesti jopa ennen syksyä. Tämä harvinaista tähtitieteellistä ilmiötä ei ole nähty vuoden 1946 jälkeen. Mistä siinä on kyse ja miten sitä voisi havaita?

Pohjankruunu (Corona Berealis) sijaitsee Karhunvartijan ja Herkuleen välissä. Kuva © Kari A. Kuure.

T CrB on kaksoistähtijärjestelmä, joka sijaitsee Corona Borealis -tähdistössä, noin 2 700 valovuoden etäisyydellä Maasta. Se koostuu punaisesta jättiläisestä ja valkoisesta kääpiöstä, jotka kiertävät toisiaan hyvin suppeilla radoilla. Yhteen kierrokseen kuluu aikaa vain 227,6 vuorokautta. Valkoisen kääpiön massa on lähellä Auringon massaa, mutta se on kooltaan vain Maan kokoinen. Se aiheuttaa voimakkaan vuorovesivoiman punaiseen jättiläiseen (massa noin2,6 M_☉). Punainen jättiläinen täyttää massansa mukaisen Rochen rajan, joten plasman on helppo poistua tähdestä. Valkoisen kääpiön luoma vuorovesivoima riistää materiaalia punaiselta jättiläiseltä, joka kertyy valkoisen kääpiön pinnalle.

Vuosikymmenten ajan paine ja lämpötila nousevat, kunnes kriittinen piste saavutetaan, sytyttäen termonukleaarisen (kuin vetypommissa) räjähdyksen, joka on nähtävissä Maasta tähden kirkastumisena. Tällaista kirkastumista kutsutaan novaksi. Räjähdyksessä valkoinen kääpiö menettää avaruuteen pinnalle kertyneen vetykerroksen, mutta muutoin tähti pysyy entisellään ja on valmiina uuteen massan keräykseen ja nova-ilmiöön, kun vetyä on kertynyt riittävästi tähden pinnalle.

Tänä vuonna T CrB:n odotetaan käyvän läpi tällaisen purkauksen, mahdollisesti tullen tämän sukupolven kirkkaimmaksi novaksi. T CrB:n viimeiset dokumentoidut purkaukset olivat vuosina 1866 ja 1946, saavuttaen magnitudit 2.0 ja 3.0. Historialliset kirjaukset viittaavat siihen, että tämä järjestelmä on purkautunut vuosisatojen ajan, mahdollisesti havaintoja on kirjattu aina vuodesta 1217 eaa. lähtien. T CrB:n 80-vuotinen sykli on hyvin dokumentoitu, ja sen vaiheet ovat ennustettavissa: vakaa jakso, jota seuraa ennen purkausta tapahtuva kirkkauden lasku, huipentuen näyttävään räjähdykseen.

Kirkastumista enteilevä himmeneminen havaittiin viime vuonna maaliskuussa. Jos tilanteen kehitys mene samalla tavalla kuin 1940-luvulla, kirkastuminen tapahtuu noin 1,1 vuotta himmenemisen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että odotettavissa oleva kirkastuminen voisi tapahtua tämän vuoden toukokuun jälkeen muutaman kuukauden aikana. Valitettavasti juuri tähän aikaan elämme täällä Suomessa valoisinta kesää, mutta jos kirkastuminen ei tapahdu vielä pariin kuukauteen, niin elokuun lopulla meillä voi olla erittäin hyvät mahdollisuudet ilmiön havaitsemiseen. Tutkijat uskovat kirkastumisen tapahtuvan viimeistään syyskuuhun mennessä.

T CrB:n odotettavissa oleva purkaus tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden sekä ammattitähtitieteilijöille että harrastajille osallistua historialliseen havaintoon. Se toimii muistutuksena dynaamisesta ja jatkuvasti muuttuvasta maailmankaikkeudestamme, jossa tähdet syntyvät, elävät ja päättyvät näyttävästi elämänsä, vain edistääkseen kosmisen evoluution kiertoa.

Historia

T Coronae Borealis, tunnetaan myös nimellä ”Loistotähti” (Blace Star), on toistuva nova, joka on kiehtonut tähtitieteilijöitä ja taivaan tarkkailijoita vuosisatojen ajan. Sen historia on yhtä kiehtova kuin sen tuottamat taivaalliset tapahtumat.

Nykyaikana ensimmäisen kerran T CrB:n purkausta havainnoi irlantilainen tähtitieteilijä John Birmingham vuonna 1866. On kuitenkin uskottu, että tätä tähtijärjestelmää oli havaittu jo ennen sitä 10. magnitudin tähtenä. On myös kirjauksia, jotka viittaavat siihen, että T CrB:tä on mahdollisesti havaittu purkauksissa vuosina 1217 ja 1787.

Järjestelmän purkaukset eivät ole säännöllisiä, mutta niiden arvioidaan tapahtuvan suunnilleen joka 80. vuosi, viimeisin merkittävä purkaus kirjattiin vuonna 1946. Tämä epäsäännöllisyys lisää jännitystä ja mysteeriä T CrB:n ympärille, kun tähtitieteilijät ja harrastajat innokkaasti odottavat sen seuraavaa näytöstä. 80-vuotinen sykli on hyvin dokumentoitu, ja tähti noudattaa ennustettavaa kaavaa: vakaan olotilan jälkeen ennen purkausta tapahtuva kirkkauden lasku ja sitten dramaattinen kirkkauden kasvu.

T CrB:n tutkiminen ei ole vain yhden tapahtuman tarkkailua; se on vuosikymmeniä kestävän syklin ymmärtämistä ja sen aikana tapahtuvia muutoksia. Sen seuraavan purkauksen odotus on luonut kuhinaa tähtitieteellisessä yhteisössä, ja monet seuraavat tarkasti sen kirkkautta ja käyttäytymistä.

Tämä 80 vuoden sykli on kiinnostava, koska se tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tutkia tähtien välistä vuorovaikutusta ja tähtitieteellisiä prosesseja, jotka johtavat novan purkaukseen. T CrB:n syklin ymmärtäminen auttaa tähtitieteilijöitä paremmin ennustamaan tulevia tapahtumia ja tarjoaa arvokasta tietoa tähtien kehityksestä ja tähtitieteellisten ilmiöiden luonteesta.

Havaitseminen

T Coronae Borealis -tapahtuman havaitseminen on jännittävä kokemus, joka vaatii hieman suunnittelua ja kärsivällisyyttä. Tässä on muutamia vinkkejä, jotka auttavat sinua valmistautumaan tähän taivaalliseen näytökseen:

Kuvassa oikealla on Pohjankruunun tähtiä ja T CrB on merkitty Blace Star -merkinnällä. Jos käytössäsi on tietokoneohjattu kaukoputki, suunnista ensin epsilon Corona Borealikseen ja sen jälkeen T -tähteen. Kuva © Kari A. Kuure.

Tee ”kotitehtävät hyvin” ennen havaintoja: tutustua tähtikarttoihin tai käyttää tähtitieteellistä sovellusta, joiden avulla löydät Pohjan kruunun (Corona Borealis) -tähdistön, jossa T Coronae Borealis sijaitsee.

Normaalitilassa tähtien yhteinen kirkkaus on luokkaa 10^m, joten niiden näkemiseen tarvitaan kaukoputki. Kirkastumisen alettua kirkkaus voi kasvaa kirkkausluokkaan 2 vain muutamassa tunnissa. Saavuttaessaan suurimman kirkkautensa, nova on näkyvissä paljain silmin pimeässä paikassa. Valosaasteisilla alueilla (kuten Tampereella) on välttämätöntä käyttää vähintään kiikaria ja mahdollisesti valosaastesuodinta.

Novan kirkastuttua, se voi olla näkyvissä muutaman vuorokauden, enintään noin viikon verran. Jos kirkastuminen tapahtuu elokuussa, niin meillä voi olla hyvät mahdollisuudet novan näkemiseen, sillä hyvin usein elokuussa yöt ovat vielä kesäisen selkeitä. Parasta tietysti olisi, jos havainnon onnistuisi tekemään juuri kirkastumisen alkaessa tai viimeistää sen saavuttaessa maksiminsa.

Jos sinulla on mahdollisuus ottaa valokuvia, pidä huoli siitä, että kamerasi tai tietokoneesi kello on oikeassa ajassa. Jos kuvaustietokoneesi on oikeassa ajassa, niin myös sen kello on oikeassa ajassa muutaman sekunnin tarkkuudella. Vain oikealla ajalla varustettu havainto, esimerkiksi valokuvat, ovat tieteellisesti arvokkaita.

Luonnollisesti kaikki laitteesi pitää olla hyvässä toimintakunnossa ja kameroiden ja tietokoneen akut täyteen ladattu. Muista myös huurtumisen esto, elokuun yöt voivat olla lämpimiä mutta ne ovat samalla myös hyvin kosteita. Kosteus tiivistyy optisille (ja muille) pinnoille hyvin nopeasti, joten jos näin käy, niin kuvaukset loppuvat yleensä siihen. Hanki siis tiivistymistä ehkäiseviä sähköisiä lämmitinpantoja, jotka sopivat laitteisiisi.

Jos huomaat merkittäviä muutoksia T CrB:n kirkkaudessa, raportoi havaintosi American Association of Variable Star Observers:lle (Amerikan Muuttuvien Tähtien Tarkkailijoiden Yhdistykselle) AAVSO ja tietysti myös Taivaanvahtiin.  Tällä tavoin voit osallistua tärkeään tieteelliseen työhön.

Muista, että T Coronae Borealis -novan havaitseminen on ainutlaatuinen kokemus, joka tarjoaa mahdollisuuden yhdistää henkilökohtainen uteliaisuus ja tieteellinen tutkimus. Joten varustaudu, suuntaa katseesi taivaalle ja nauti tähtitieteellisestä seikkailusta!

Auringonpimennysmatka Buffaloon ja New Yorkiin

Satu Mäkelä

Aloimme suunnittella auringonpimennysmatkaa Yhdysvaltoihin jo melkein pari vuotta etukäteen, kuten edellisiäkin auringonpimennysmatkoja. Vaihtoehtoja toteutukselle oli aluksi useita, joista kohteeksi valikoitui Buffalo New Yorkin osavaltiossa. Tarkoituksena oli kuvata täydellinen auringonpimennys Niagaran putouksilla. 

Tällekin suunnitelmalle oli varasuunnitelma koska pilvisyystilanteen tietää aina vasta lähempänä tapahtumahetkeä. Vuokra-auton varaaminen ja karttojen tutkiminen etukäteen on aina oleellinen osa ennakkosuunnittelua. Sijaintimme etuna oli myös isojen poikittaisten teiden läheisyys, joka mahdollisti liikkumisen pois pilvien alta tarpeen vaatiessa.

 

Täydellisen auringonpimennyksen reitti Yhdysvaltojen yli Meksikosta Kanadaan. Kuva NASA.

 

Lähdimme matkaan pari päivää ennen täydellistä auringonpimennystä, jotta ehtisimme sopeutumaan aikaeroon ja tutkimaan ympäristöä ennen pimennystä. Kävimme Niagaran putouksilla pimennystä edeltävänä päivänä katselemassa paikkaa ja ihailemassa massiivisia putouksia. Puolet alueesta oli jo aidattu jalankulkualueeksi ja markkinakojut tarjosivat paljon erilaisia pimennys T-paitoja ja muita aiheeseen liittyviä matkamuistoja. Myös poliisi ja tv-asemien kuvausryhmät olivat jo parkkeeranneet tukikohtansa alueelle.

Aurinko paistoi selkeältä taivaalta koko päivän mutta pimennyspäiväksi (8.4.2024) ennustettiin pilvistä säätä, joten varasuunnitelma käynnistettiin jo samana iltana. Laitoimme aikaisen herätyksen pimennyspäivän aamuksi  ja varauduimme pitkään ajomatkaan.

Aamun sääennusteet näyttivät samalta kuin edellisiltana. Pilviennusteet näyttivät siltä, että Clevelandin suunnassa alkaisi seljetä puoleen päivään mennessä. Lähdimme siis matkaan ja ajoimme reilut pari tuntia Pensylvanian läpi Ohion osavaltioon Ashtabulan kaupunkiin. Ajomatkan aikana satoi jonkin verran mutta sadealueet olivat onneksi liikkumassa vastakkaiseen suuntaan kuten ennusteet näyttivät.

Paikallinen Walmartin parkkipaikka näytti sopivalta havaintopaikalta mutta lyhyen ajomatkan päästä löysimme yleisen puiston palveluilla Eriejärven rannalta. Täällä maisemat taustalla olivat paremmat. 

Asetuimme paikallisen tuttavaperheemme kanssa odottelemaan täydellisen pimennyksen alkamista sekä viettämään mukavaa piknik-iltapäivää eväiden ja puistoajanvietteiden kanssa. Aamupäivän aikana puisto täyttyi muista pimennysmatkailijoista, joista muutamien kanssa tuli keskusteltua ja vertailtua havaintokalustoa.

Auringonpimennyksen havaitsijoita paikallisessa puistossa. Kuva Satu Mäkelä.

 

Matkalaiset Satu, Antti ja Laura Mäkelä seuraamassa pimennyksen alkuhetkiä.

Pimennys alkoi kello 13.00. Aurinko oli täysin peittyneenä 3 minuuttia ja 46 sekuntia. Pimennyksen aikana pystyi myös seuraamaan sirppivarjojen muodostumista sekä planeettoja päivätaivaalla. Heti pimennyksen päättymisen jälkeen Auringon ympärille muodostui myös kirkas halo: 22 asteen rengas. Kuun väistyessä Auringon edestä seurasimme ilmiötä vielä hetken aikaa ja siirryimme takaisin Buffaloon juhlistamaan havainnon onnistumista.

 

Auringonpimennyksen timanttisormusvaihe. Kuvaaja Antti Mäkelä.

 

Havaintomatkoihin liittyy olennaisesti muut kiinnostavat turistikohteet. Eihän sitä viitsi matkustaa toiselle mantereelle ainoastaan alle viiden minuutin tapahtuman takia. Ennen kotiinpaluuta olimme kolme yötä New Yorkissa ja tutustuimme paikallisiin nähtävyyksiin. Keskuspuiston, vapaudenpatsaan sekä elokuvista tuttujen maisemien lisäksi kävimme kahdessa museossa, joista löytyi tähtiharrastajalle kiinnostavia asioita.

Intrepid lentotukialus on muutettu museoksi. Itse lentotukialuksesta oli nähtävillä sisäosat huoneineen ja teknisine tiloineen sekä paljon vanhaa lentokalustoa eri kerroksissa. Siellä pääsi myös kokeilemaan erilaisia lentosimulaattoreita. Vaihtuvana näyttelynä Apollo missiot ja avaruuskilpailu Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä. Näyttelyssä oli esillä historiallisia aitoja esineitä sekä mallinnuksia Apollolennoilta ja näyttelyn kattotilassa Enterprise sukkulan testiversio. Lisäksi paljon videomateriaalia katsottavaksi.

Lähtöpäivänä meillä oli myöhäinen paluulento kotiin. Käytimme päivän tutustumalla American Museum of Natural history -näyttelyihin. Arkeologiaosaston mielenkiintoisin asia oli tietysti dinosaurusten luurangot ja näyttely esitteli myös lajien kehitystä yleisesti biologian näkökulmasta. Tähtiharrastajalle vielä mielenkiintoisempi osa näyttelyä oli informatiivinen spiraalipolku alkuräjähdyksestä nykyhetkeen. Siihen kuului osana myös Big Bang -alkuräjähdyselokuva keskuspallon alaosassa sisällä olevassa teatterissa.

Museossa oli myös planetaario keskuspallon yläosassa sisällä olevassa teatterissa, jossa näytettiin eri aiheisia elokuvia. Kävimme katsomassa yhden, jonka aiheena oli elämä muilla planeetoilla. Kivinäyttelyn yhtenä isona osastona oli Hall of meteorites, valtava kokoelma erilaisia meteoriitteja kymmenien kilojen möhkäleistä pienenpiin näytteisiin.